KIUSAAJAN TYHJYYS

KIUSAAJA ON PEHMEÄ PÄÄLTÄ JA KOVA SISÄLTÄ

Kiusaajat ovat aina täällä. Sinä päivänä, kun et jaksa enää taistella, he ovat voittaneet sinut.

Sinä aamuna, kun et enää jaksa kuulla sydämesi unelmien ääntä, heidän sanansa ovat myrkyttäneet sinut lopullisesti.

Sinä aamuna, kun unelmasi ovat heidän sanojensa. Ja kasvojensa takana, he ovat vahvempia kuin sinä.

Kiusaajat eivät koskaan kuole. He uusiutuvat kuin rikkaruoho.

KIUSAAJA EI MUUTU

Tapasin kerran vanhan työpaikkakiusaajan vuosien takaa. Hän on pehmeä päältä, kova sisältä. Sellaisia ne usein ovat. Kiusaajat.

Juttelimme muutaman sanan. Näin että hän voi taloudellisesti hyvin ja hänellä on kaikkea mitä ihminen kaipaa.

Muistin kuitenkin minkälainen hän oikeasti lipevien sanojensa takana on. En antanut niiden hämätä itseäni.

Tunnen hänet liian hyvin. Tiedän mikä hän on. Hän on kiusaaja.

Näinkö mitään. Näin jotain. Näkemäni pelottaa minua. Näin jotain ikuista.

ÄLÄ ODOTA KIUSAAJALTA MITÄÄN

Näin rappeutuvan, uupuneen ihmisen. Uupuneen itseensä. Ihmisen, joka ei koskaan muutu, ei koskaan anna periksi.

Hän ei muutu, koska hän on synnynäinen kiusaaja. Tehtävänsä saanut ja suorittaa sen loppuun asti.

Älä odota hänen koskaan muuttuvan. Älä odota, että hän koskaan tulisi pyytämään sinulta anteeksi. Älä odota häneltä yhtään mitään.

KIUSAAJIEN TYHJYYS

Kiusaaja ei koskaan muutu. Vältä häntä. Ohita hänet ystävällisen viileästi, mutta älä kuuntele häntä vaikka kuuletkin hänen puheensa.

Se on lokkien kirkumista, anna sen olla sitä. Tiedät mitä lokit aina lopulta tekevät.

Kiusaaja on aina sama ihminen, he ovat aina samoja, ihmisiä jotka pysyvät kiusaajina loppuun asti.

He tulivat tyhjyydestä, palvelevat tyhjyyttään ja palaavat tyhjyyteen.

SINULLA ON ELÄMÄ

Kiusaajat yrittävät epätoivoisesti täyttää sitä sinulla. Elämälläsi. Sillä sinulla on jotain, mitä heillä ei ole.

Sinulla on elämä. Elämä on se mitä he katkerasti kadehtivat. Sinun lahjasi.

Tyhjyyden muuttaminen on mahdotonta. Ei se täyty omaisuudella, jota he keräävät. Kiusaajat tietävät sen kyllä.

Kiusaajat tunnistavat aina elämän sinussa. He tuntevat siinä oman tyhjyytensä. Kiusaajien tyhjyys on pohjaton kaiken vaurauden keskellä.

KIUSAAJA SITOO ITSEENSÄ

Sinun on nähtävä se ja ohitettava heidät. Sinun on muututtava. Sinun on murrettava kehä ulos heidän piiristään.

Sinun on löydettävä tie ulos labyrintista. Sinä löydät, sillä sydämesi tietää tien.

Sinun on tehtävä se kuitenkin itse. Astuttava ne askeleet ja jätettävä heidät. Rohkeutta se vaatii, sillä kiusaajat ovat taitavia sitomaan itseensä.

Heidän köytensä ovat tiukassa. Tiukassa, mutta ne katkeavat kun toimit oikein.

KIUSAAJAN VALO ON KIUSATTU

Kiusaajan ote on harha, hän yrittää saada sinut luulemaan, että tarvitset häntä. Se on hänen tehokas valeensa, ensimmäinen ja ratkaiseva.

Sinä et tarvitse häntä. Kiusaaja pelkää sitä hetkeä, kun ymmärrät sen.

Kiusaaja tarvitsee sinua. Hänen tyhjyytensä on pelottavan pimeä ilman sinua.

Tyhjyys on kiusaajan osa ja sinä täytät sen, siksi hän takertuu sinuun kaikin keinoin. Olet hänen valonsa. Kiusaajan valo on kiusattu.

KIUSAAJAN HYLKÄÄMINEN ON OVI

Kiusaaja kiusaa myös hylkäämällä sinut. Siinä hän tekee kuitenkin ratkaisevan virheen. Käytä sitä.

Hylkääminen on kiusaajan viimeinen ase, mutta myös sinun ovesi ulos. Tartu siihen, lähde ja iloitse hänen virheestään. Hän huomaa sen kyllä kohta.

Ei ole suurempaa lahjaa maailmassa kuin se, että kiusaaja jättää ja hylkää sinut.

KIUSAAJA PALAA AINA

Olet viimeinkin vapaa, mutta ole varma siitä, että ajan tullen hän yrittää palata takaisin.

Ensin lipevästi kiemurrellen, mutta lopulta myrkkyhampaansa paljastaen. Ota se huomioon. Ole valmis kun hän palaa, sillä hän palaa varmasti.

Kiusaaja ei luovuta koskaan. Hän ei koskaan hyväksy sitä, että tietää sydämessään sinulla olevan jotain paljon arvokkaampaa kuin hänellä. Sinulla on elämä.

TYHJYYS TÄYTTYY TYHJYYDELLÄ

Kiusaajat ovat aina. He ovat olleet aina ja heitä tulee aina uusia. He yrittävät täyttää tyhjyyden lisääntymällä.

Täyttämällä tyhjyytensä tyhjyydellä. Tyhjyys vain kasvaa lisääntymällä. Uusi kiusaajien sukupolvi nousee tyhjyydestä.

KIUSAAJA ASUU TYHJYYDESSÄ

Kiusaajilla ei ole muuta kuin tyhjyys. Heidän elämänsä on äärettömän tyhjä ja autio. Valoton kaiuton huone.

Sinä olet heidän valonsa. Siksi he kiusaavat sinua, koska heillä ei ole oikeasti muuta. Sinun on nähtävä heidän tyhjien kulissiensa taakse, kateuden ja pimeyden sisään.

Kavahdat sitä mitä siellä näet. Tyhjyys joka kiusaajan sisällä asuu on pelottava.

TYHJYYS ON ARVOITUS

Aikanaan kiusaaja väsyy, hänen voimansa vähenevät ja hän tarvitsee apua. Hän on ensimmäisenä vaatimassa apua ja ymmärrystä.

Hän on suorittanut tehtävänsä, palvellut loppuun ja kiusannut kiusattavansa. Mitä hänelle jää on arvoitus. Tyhjyys on aina arvoitus.

KIUSAAJIEN ELÄMÄ ON TYHJÄ

Kiusaajia on aina ollut ja tulee olemaan. Heidän lähellään tulee kiusaantunut olo.

Jotain puuttuu kiusaajien elämästä ja he tietävät sen. He haluavat täyttää tyhjyyden sisällään ja ottavat ensimmäisen, jonka arvoivat heikommaksi.

Muista, että sinulla on aina enemmän kuin kiusaajillasi. Eivät he muuten kävisi kimppuusi.

Jos heillä olisi oma elämä, se riittäisi. Elämä täyttäisi heidän tyhjyytensä ja sinä saisit olla vapaa.

LÄHDE TAI TAISTELE

Olen tavannut elämäni varrella koulukiusaajia, työpaikkakiusaajia ja seurakuntakiusaajia. Kaikissa heissä on jotain samaa.

Jokin pohjaton aukko, johon he yrittävät saada täytettä. Sinä ja elämäsi olette se täyte.

Kaikista kiusaajista pääsee kyllä eroon, mutta rohkeutta se vaatii ja joskus aikaa.

On uskallettava lähteä tai taistella. Kiusaaja kaipaa huomiota aina. Hän elää huomiosta.

KIUSAAJA KUIHTUU YKSIN

Voimakkain luonne voittaa kiusaajansa jäämällä ja hylkäämällä kiusaajan omaan arvoonsa. Ystävällisen vankan seinämän taakse.

Kiusaaja nujertuu silloin, kuihtuu ja kutistuu ellei saa vertaisiaan tueksi.

Toinen vaihtoehto on lähteä kiusaajien keskeltä pois. Usein se on työpaikkakiusaamisessa tai seurakuntakiusaamisessa paras vaihtoehto.

NARSISTIN UNELMA

On parempi vetäytyä pois kiusaajien keskeltä. Narsistiset kiusaajat kerääntyvät helposti yhteen ja käpertyvät toistensa ympärille kuin kasa käärmeitä.

Joskus suurin heistä nielee toiset ja kaikki ovat silloin samaa mieltä hänen kanssaan. Tämä on narsistin unelma.

ELÄMÄSI VALO

Valinta on aina sinun, mutta muista, että mikään voima maailmassa ei voi sammuttaa sydämesi valoa.

Ei mikään muu voima, kuin sinä itse. Anna sen siksi palaa. Anna elämän lahjasi loistaa ja niin sinä olet voittanut.

Kirjoitettu ja julkaistu blogina ensimmäisen kerran 31.3.2014

SUOMALAISUUDEN YTIMESSÄ - PÄÄTALOSSA

Aika mennyt palaja ei koskaan. Joskaan sen löytää Päätalossa, suomalaisuuden ytimessä. 

Matka Taivalkosken Jokijärvelle on suomalaiselle atimareisu, sen verta samaa sukua olemme kansana.

Silloin joskus, kun isoisäni, armoton lukutoukka, sai käsiinsä Iijoki-sarjan ensimmäisen tiiliskiven, minä ylsin pöydän reunalle kurkkimaan kirjan kantta.

Pappa kehui kirjaa, niin että muutaman vuoden kuluttua päädyin itsekin Herman ja Briitta Päätalon kattilakuntaan.

Ensimmäisenä luin Koillismaa-sarjan, jonka tunnelma kosketti sieluani voimakkaammin kuin yksityiskohtainen Iijoki-sarja. 

Ruskan jälkeen ei sytyttänyt. Höylin miehen syksy rehevine hahmoineen upposi kuin lapio suohon. Kiltti työmies ja hyväksikäyttäjät on ajaton kuvaus ihmisistä.

Vikke Nilo on Päätalon kirjojen henkilöistä minulle läheisin ja kiinnostavin. 

Nyt kun olen kuunnellut Iijoki-sarjaa vuosien jälkeen, löydän Viken hahmon ja tapahtumia Kallesta itsestään.

Vikke on Kallen alter ego, joka uskaltaa tehdä sellaista, mitä Kalle itse ei ujoutensa vuoksi pysty kokemaan. 

Mielestäni Vikke Nilo on avain Kalle Päätalon mielikuvitukseen ja unelmiin. 

Sellainen hän halusi olla, huoleton ja vapaa kuin taivaan lintu. Rohkea reissumies. 

Jätkä, joka porskutteli eteenpäin elämän myrskyjen halki. 

Päätalon tuotanto oli ilmestyessään kriitikoille vaikeasti avautuvaa, mutta lukijoille kuin verestä rieskaa. 

Eiväthän kriitikot tosin ymmärtäneet Väinö Linnaakaan, puhumattakaan Aleksis Kivestä.

Tänään kuuntelen Kallea aivan eri tavalla kuin ensi kerroilla. Silloin löysin hänestä selviytyjän ja unelmiensa toteuttajan.

Nyt kuuntelen kuin eri tarinaa ja mietin, kumpi meistä on muuttunut. Onko Päätalon tarina ajan oloon muovautunut ja levinnyt kuin taikina Riitun käsissä. 

Paistunut paikkaansa hakevassa uunissa ja kypsynyt. Vai onko niin tapahtunut kuulijalle? 

Olenko minä niin täysin muuttunut, että tarinakin on uusi. 

Sen tiedän vasta sitten, kun Iijoki-sarja on loppuun asti taas kuultu ja eläydytty. 

Pitkä matka on Päätaloon. 

Seitsemäntoistatuhatta sivua pitkospuita, kuinkahan monta tuntia äänikirjoina?

Kalle on kirjailijana itselleen täysin armoton. Hän kertoo kaiken, tai ainakin siltä tuntuu, sillä joskus myötähäpeä tulvii mieleen. 

Siinä vaiheessa huomaan miten vähän itse pystyn kertomaan vioistani.

Olen yhden kerran vieraillut Päätalon lapsuudenkodissa Jokijärvellä. En silloin pystynyt sisäistämään maailmaa, jonka hänen kirjansa olivat luoneet. Nyt ymmärrän miksi.

Kalle Päätalo kuvaa kirjoissaan lukijan omaa kokemusmaailmaa, juuria ja kasvamista. 

Siksi päätalolaisen maiseman löytää kokemuksena muualta kuin kirjan kuvaamasta elinpiiristä.

Suomalaisena ihmisenä löydän päätalolaisen henkisen ja juurevan maiseman sisältäni. 

Alzheimerin tautiin kuollut äitini kertoi usein minulle lapsuudestaan korpeen raivatulla pientilalla Lapissa. 

Siellä ovat minun Päätalomaisemani ja juureni. Niistä minä luen ja kuulen, kun Kalle poikasena hiihtää läpi selkosten päiväkausia kohti savottaa.

Hän selviytyy mahdottomalta tuntuvista vastoinkäymisistä ja luo kuulijan mieleen ladun yli elämän rämeisten soiden. Läpi vaikeuksien.

Kalle Päätalo ei ole sankari perinteisessä mielessä. Hän on sitä inhimillisenä ihmisenä. 

On helppo samaistua sellaiseen kertojaan. 

Mikään ei lopulta tunnu siltä, miksi sen kuvitteli. Näin myös Kalle koki saavuttaessaan tavoitteensa. 

Elämässä ei tule koskaan täyttymystä. On vain opittava aloittamaan aina uudelleen. 

Elämä virtaa eikä pysähdy.

Ajatuksia Kalle Päätalon tarinoiden virralta.

Harry

MASENNUS JA ONNELLISET HETKET

Aika pöljä yhdistelmä voisi ehkä ajatella. Miten masentuneella voi olla onnellisia hetkiä?

Täysin masentunut on onneton, kokonaan ilman onnea, edes niitä pieniä onnen hetkiä. Onneton kirjaimellisesti.

Olen kyllä tavannut ihmisiä, joiden masennus on voimakas. Olen vienyt erään ystäväni sairaalahoitoon masennuksen vuoksi. 

Hän ei palannut. Minuun hän jäi, kapseloitui muistoksi, kokemuksena, joka sattuu vieläkin. Kipuna, joka uusiutuu toisinaan.

Olen kokenut elämässäni aikoja, joina masennus on saanut otteen. 

Olen piilotellut niitä tiloja, paennut johonkin ja odottanut, että mustat pilvet poistuvat. 

Tiedän kyllä, että masentunutta ei tehokkuuteen ja rahan hamuamiseen keskittyneessä maailmassa arvosteta. 

”Reppana mikä reppana, voisi hyvinkin poistua kokonaan.”

Minuakin on hulluksi huudettu ja sitähän minäkin olen. 

Mutta onko sellainen hullu, joka ymmärtää olevansa? Onko tässä hullussa maailmassa edes hullumpaa olla hullu?

On noloa puhua heikkouksistaan. Harva siihen pystyy ja hekin vasta palattuaan takaisin sarjaan ”Harva meistä on rautaa”. 

Sitten kirjoitetaan kirja sankarista, joka nousi helvetistä ja menestyy taas.

Entä jos olisi kirjoittanut, ettei pystynytkään nousemaan. 

Jäi reppanaksi.

Istuu vieläkin puistopaarin penkillä ja huutelee ohikulkijoille hulluja juttuja. Nyrjähtänyt päästä.

Tai makaa pää peiton alla lääkkeillä täytettynä umpiona. Kuin mudasta kömmerrellyt toukka.

Sellainen kirja meiltä puuttuu, kirja, joka ei ole sankaritarina.

”Minä en selvinnytkään”. Sitä kirjaa ei koskaan palata kirjoittamaan henkilökohtaisesti.

Vuosia sitten kirjoitin jo unholaan jääneen blogini masennuksesta ja peloista. Tuo teksti sai silloin paljon kommetteja. 

Eräs lukija kirjoitti tämän palautteen:

”Niin totta puhut, meidän on vaikea näyttää kuinka lujilla saattaa olla. Luetaan sitten lehdistä tai kuullaan kaduilla ja ihmetellään, että mikähän sillekin tuli. 

Ja toinen on kantanut salaa taakkojaan kun ei ole kenellekään jaksanut puhua.

Karmeita tapauksia kaikki, eikä koskaan tiedä onko itse kohta samassa tilanteessa, masennus vie elämänhalun niin täysin ja hiljalleen, äkkiä huomaakin, ettei enää pääse irti. 

Minullakin se väijyy usein nurkalla, mutta olen kirjoittamalla ja kuntoilulla saanut sen vielä pysymään pois. 

Blogissasi kuvaat mielestäni hienosti kaikkia sairauden aiheuttamia tunteita ja annat itsestäsi aidon ja rehdin kuvan.”

Lämmin kiitos tuosta kommentin tekstistä vieläkin. Arvostan paljon näitä ajatuksia.

Entäpä ne onnelliset hetket. Niitäkin minulla on, että pysyisin normaalien marginaalissa.

Kirjoittaminen ja kuntoilu minullakin ja myös luontoretket sekä luontovalokuvaus toimivat mustien pilvien lähestyessä. Ne vyöryvät kuin musta lumi tunturin kanjonia kohti.

Kuntoilu on ehkä paras lääke, jonka tiedän. Mikään ei voita hikistä treeniä ja anna sellaisia unia,kuin fyysinen rasitus.

Hyvin nukkuneena on voittamaton olo. Pienet onnen hetket on silloin helppo bongata vaikka aamukahvista, tai läheisen lämmöstä, kosketuksesta iholle.

Koskikara on onnenlintuni luontoretkellä, aina kun sen näen, olen hetken onnellinen. 

Tänäänkin kävelin Karjaanjoen reunamia kulkevaa Koskireittiä. Kuljin Tervasillalta Pitkälänkosken lähelle ja bongasin tuon pirteän sukeltelijan pulikoimasta virrassa.

Sain paljon kuviakin ja muistin ihmisen, jonka ansiosta aloin seuraamaan tuota uskomattoman upeaa lintua.

Keskustelin tuon vanhuksen kanssa vain yhden kerran ajat sitten. Hän sanoi kävelevänsä aina tänne katselemaan koskikaroja.

Minulle lintu oli täysin tuntematon. Näin vain joskus lenkeilläni mustan, valkorintaisen lintusen pyrähtelevän virran yli.

Kiitos tuolle kohtaamalleni vanhukselle, löysin hänen ansiostaan onnenlintuni.

Onko meillä mitään, jota joku toinen ihminen ei olisi antanut meille?

   Koskikara on uskomaton lintu, joka saa minut aina ihmettelemään.
. 

Koskikara on uskomaton lintu, joka saa minut aina ihmettelemään, mistä kumpuaa ja pulppuaa sen elämänvoima ja taito selviytyä ääriolosuhteissa. 

Eikä vain selviytyä, vaan näyttää miten rohkea ja voimakas voi olla pieni lintu, joka jäisellä virralla pystyy elämään. 

Koskikaran siritys ei ole kovin äänekäs, mutta heti sen tunnistaa, kun rannalle kävelee.

Pian näkeekin pirteän sukeltajan syöksyilevän kuohuissa ja pomppaavan sieltä toukka suussaan koskikivelle.

Pieni onnen hetki on nyt.

torvinenharry@gmail.com

Enkelit istuvat hipaisemalla -runokirja

TUNTEMATON DYSTONIA - Vääntynyt elämäni

OIKUKAS ENKELIKELLO

Enkelikello on oikukas, pyörii välillä vinhasti, hiljenee sitten, hiipuu ja pysähtyy. 

Pienet tuikut lepattavat, mutta enkelit eivät liiku. 

Ylhäällä, kellon päällimmäinen enkeli on taipunut ajan oloon kenolleen. 

Välillä suoristin sen, mutta enkeli vääntyi pian takaisin vinoon. 

Siinä se odottaa vauhtia, vääntyneessä asennossaan, torvi kädessä. 

ENKELI KENOSSA

Enkelikello ei kuitenkaan liiku. Ei pyöri, vaikka tuikut palavat ja luovat kaikki edellytykset liikkeelle. 

Enkelikelloni on oikukas. Sopiva minulle. Toimii silloin kuin huvittaa. 

Pyörii hetken kun tuikut sytyttää ja pysähtyy kun ei huvita pyöriä. 

On siinä seisahtuneena hiljaa pitkään, odottaa kuin uhmaten aikaa ja pilkaten liekkien kuumuutta. 

Pyörähtää sitten yllättäen liikkeelle ja aloittaa hitaan tanssin. 

Toisinaan se ottaa kirin ja pyörii vinhaa vauhtia kuin hurmiossa. 

Pääenkeli keikkuu heilahdellen ylhäällä, nytkähtelee kuin karusellissa.

Jotenkin se näyttää kenossa pyöriessään niin inhimilliseltä, vajavaiselta ja sopimattomaman sopivalta. 

Minulle sopivalta enkeliltä. 

Minä todella pidän tästä omapäisestä enkelikellostani. 

KILISEVÄ ENKELIKELLO

Onneksi niissä ei ole enää metallisia tikkuja, niitä jotka ennen roikkuivat enkelien jaloista, kilahtivat tiukuun joka pyörähdyksellä. 

Tämä oikukas enkelikelloni on nykyajan hiljennetty versio. 

Siinä on kynttilän ja liikkeen harmonia. Rauhoittaa mielen, varsinkin silloin kun enkelikello toimii. 

Lapsena minulla oli sellainen aito, helisevä enkelikello. Hopeanvärinen ja kilisevä. 

Siinä oli oikeat kynttilät ja varsinkin alkuun se pyöri vauhdikkaasti.

Katselin enkelikelloa kuin lumottuna. Sen pyörimiseen tai tiukujen kilinään en kyllästynyt koskaan. 

Olihan siinä äänessä myös joulun taikaa ja odotusta. 

Enkelikello otettiin siihen aikaan esille vain jouluna. 

Loppiaisen aikoihin se purettiin osiin, pakattiin laatikkoon ja vietiin kuusenkoristeiden mukana vintille.

ENKELIKELLO PYSÄHTYY

Tästä nykyisestä, oikukkaasta ja omapäisestä enkelikellostani pidän paljon. 

Minulle se on kuin vertauskuva elämästä. 

Elämä on yhtä arvaamatonta ja oikukasta kuin enkelikelloni. 

Mikään ei täällä ole täydellistä. Mikään ei toimi niin kuin odottaa. 

Ei, vaikka kaikki tekisi mielestään oikein ja harkiten. Elämä yllättää aina.

Hetken kaikki sujuu kuin enkelikellon tanssi, sitten aika vain pysähtyy. 

Kenolleen vääntynyt päällimmäinen enkeli odottaa, kuin ihmetellen. 

Se on valmis jatkamaan, mutta mitään ei tapahdu. 

Miksi enkelikello ei enää pyöri. 

Miksi elämän enkelikellot pysähtyvät. 

Seisahtuvat, vaikka kaiken piti olla kohdallaan. 

Kaikki tehtiin oikein ja ohjeiden mukaan. 

Ei aina täydellisesti ja virheettä. Ei aina onnistuttu kaikessa. 

Oltiin vajavaisia ja epätäydellisiä.

Oltiin inhimillisiä. 

Parhaansa teki ja yritti. Kokosi kaikki oikein ja sytytti tuikut. 

Enkelikello lähtikin hyvään vauhtiin. 

Sitä oli ilo seurata. 

Kunnes se pysähtyi. 

Nyt se on hiljaa paikallaan. 

Aika on loppunut enkelikellosta. 

Kaikelle ei ole selitystä. 

On vain annettava olla sen, mille ei mitään voi.

AINA JOKU VALVOO

Toisinaan tapahtuu jotain yllättävää. 

Jostain tulee ilmavirta ja enkelikello pyörii taas. 

Minun enkelikelloni toimii silloin kun itse haluaa. 

Oikukas enkelikelloni.

Elämän enkelikello ei aina pyöri niin kuin toivoisi. 

Toisinaan se vain pysähtyy. Seisahtuu juuri silloin kuin kaiken piti olla kunnossa. 

Mitä siinä tapahtui. Mikä pysäytti ajan? 

Mikä sai sen pienen enkelin vääntymään kenoon. 

Olihan se siinä kauneimmalla paikalla, kaikkien silmissä koristeena. 

Olen usein pohtinut sitä. 

On niin paljon asioita, jotka eivät toimi niin kuin pitäisi. 

On vain nöyrästi otettava vastaan se mille ei mitään voi. 

On väännyttävä kun sairaus vääntää. 

On herättävä aamuyöllä, kun uni ei tule. 

On siedettävä ja kestettävä. 

On aina joku, jolla on vielä vaikeampaa. Vielä ankarampi sairaus. 

On toinen ihminen, lähimmäinen, joka valvoo jossain tuskissaan. 

Pelkää ja itkee yksin, lähimmäinen, jonka enkelikello on pysähtynyt. 

Minun sydämeni on usein siellä, missä enkelikello ei pyöri, tai toimii kun huvittaa, on oikukas kuin elämä itse. 

Olen virittynyt sille taajuudelle. En voi sille mitään. 

OIKUKAS ENKELIKELLONI

Tämä maailma on niin usein surujen sammio, jossa ilo kuplii vain hetken pinnassa.

Elämän ilmavirta saa toisinaan vallan ja silloin ilo täyttää sydämen. 

On onnen hetkiä, kun saa tanssia ilosta. 

On riemukkaita asioita, jotka saavat mielen vapautumaan. 

On ilon aikoja ja silloin on annettava hyvän tuulen viedä. 

Silloin enkelikello pyörii ja enkelit tanssivat kuin lumottuna.

Oikukas enkelikelloni.

Tämän blogitekstin kirjoitin vuonna 2015 edelliseen blogiini ”Katse vasempaan päin”.

 Julkaisen nyt jouluna 2022 tämän uudelleen, koska se tulee usein mieleeni 

muistoina ja tunteina tuolta ajalta.

Harry