perjantai 24. lokakuuta 2025

JUOSTEN JA KÄVELLEN DYSTONIASSA


Maalaus Marja Kesti-Torvinen©


Vasta tänä päivänä ymmärrän, kuinka suuri merkitys liikunnalla ja minun kohdallani juoksemisella on ollut siinä, että selvisin dystoniaan sairastumisen alkuvuosista ja ensijärkytyksestä.

Ymmärsin sen kyllä jo silloin, kun sairastuin, tai oikeastaan oireet tulivat pinnan läpi ja vaikuttivat arkielämän tekemisiin.

Minun kohdallani se ensimmäinen, tyynen pinnan rikkonut värähdys tapahtui autossa työmatkalla. Tuo pinnan värähdys rikkoi koko elämäni tyvenet vedet kuin voima, joka levisi aalloiksi ja oli viedä mukanaan.


Maalaus Marja Kesti-Torvinen©



Onnekseni olin aloittanut aktiivisen lenkkeilyn muutamaa vuotta aikaisemmin. Nuoruuteni lempilaji, juokseminen, oli syttynyt sydämessäni työpaikan lahjan ansiosta. Täytin pyöreitä ja sain lahjakortin, jonka käytin kellon ja sykevyön ostoon.

Olin pian niin innostunut lenkkeilystä, että hankin myös juoksumaton, joka toimii viidentoista vuoden käytön jälkeen yhä hyvin. Ulkona luonnossa juoksu oli kuitenkin rakkainta puuhaa ja usein vielä työpäivän jälkeen suuntasin lenkkipoluille. 

Kun servikaalinen dystonia ilmoittautui elämäni pilaajaksi, olin alkuun sen kera samaa mieltä, sillä sain kuulla, että sairaus on parantumaton. Sitä voidaan vain lievittää botuliinipistoksilla tai leikkaushoidolla.






En kuitenkaan lopettanut lenkkeilyä Karkkilan kauniilla koskireitillä Karjaanjoen rantamilla. Ne juoksulenkit antoivat minulle voimaa kestää tämän uuvuttavan liikehäiriösairauden oireita. Uskon, että selvisin sillä tavoin niin hyvin dystonian alkuvuosista.

Kaikkein selkeimmin olen ymmärtänyt juoksun ja liikunnan merkityksen niissä elämän vaiheissa, joissa olen päästänyt itseni liian helpolla ja vähentänyt liikuntaa selkeästi. 

Olen silloin huomannut, että minun on palattava takaisin lenkkipoluille ja juoksumatolle, että selviän niistä vaikeuksista, jotka dystonia tuo elämääni.





Dystonia on aivojen liikesäätelyn häiriö. Sairaus, joka saa jonkin, tai jotkin lihakset toimimaan pakonomaisesti. Tämä voi tapahtua kaikissa tahdonalaisissa lihaksissa, yhdessä tai useammissa. 

Luonnollisesti se uuvuttaa ja aiheuttaa usein myös kipuja, myös kroonisia. Hyvä kunto on siis paras lääke myös dystonian oireiden kurimuksessa.

Juoksu, hölkkä, kävely tai niiden yhdistelmä, ovat yksi tapa varustautua kestämään dystonian oireiden sietämistä. Olipa liikunta mitä tahansa lajia, se vahvistaa sitä hoitoa, jota lääketiede pystyy tänä päivänä tarjoamaan.



Maalaus Marja Kesti-Torvinen©



Juoksumatto on mielestäni erinomainen kuntolaite juuri liikehäiriösairaalle. Laitteessa on hyvä olla kunnon sivutuet ja kahvat, joista voi pitää kiinni tai ottaa tukea. 

Yleensä näihin mattoihin kuuluu mahdollisuus muuttaa kävely- tai juoksukulmaa, niin että voi kulkea myös ylämäkeä, joka on tehokasta kuntoilua. 

Minulle kävely aiheuttaa voimakkaampaa niskojen vääntöä kuin juoksu, joten sivutuet ovat mielestäni varsin hyödylliset.

Aina ei myöskään jaksa juosta tai edes pysty reippaasti kävelemään, silloin voi hiljalleen astella käsitukien varassa hitaimmalla vauhdilla.






Moni muukin asia on auttanut minua selviytymään dystonian aiheuttamista haasteista elämässäni, mutta juoksu ja liikunta ovat olleet yksi kaikkein merkittävimmistä avuista. 

Jos olisin lopettanut juoksemisen ja kuntoilun kokonaan, niin kuin aluksi tein dystonian oireiden ollessa vaikeimmillaan, en edes halua ajatella, missä tilanteessa olisin tänään.

Ne kaikki juoksulenkit Karjaanjoen rantamilla ja kesäisin kotiseudullani Kemijärvellä, ovat antanee valtavan määrän virikkeitä toiseen elämäni rakkaaseen harrastukseen, kirjoittamiseen.



torvinenharry@gmail.com




perjantai 10. lokakuuta 2025

SITKEÄ ELÄMÄ





Sade

Sade alkaa hiipimällä, 

jatkaa tasaisella ropinalla.

Tulee kuin juosten 

viimeisen kierroksen.

Pauhaa kuin puhuja hetken,

lopettaa lauseen kesken.

Räystäälle tippuva pisara,

sateen hiljainen tarina. 

Tasainen nopahdus.




Uni


Neljältä herään uneen,

joka ei lopu koskaan. 

Se vaikuttaa sarjalta, 

tuntuu yllättävältä.

Leikkaa viimeisen kuvan.

Seestyneen tunnelman.

Sulkee tarinan oven.


  Unen onnellisen.







Sopusointu


Merkillistä ja toisaalta luontevaa.

Elämä hakee toimivaa kohtaa.

Kuin ihmiseen olisi luotu sisäinen vaisto.

Kyky etsiä sopusointua. 

 Löytää tila, 

  jossa jaksaa.






Elämä


Elämä on sitkeä laji.

Luotu kestämään paljon. 

Etsimään tapoja selvitä.

Löytää ne, 

rikkoa kaava. 

Päästää vapaaksi.

Antaa tilaa. 

Elämälle.


 Elämisen arvoiselle.






Hyvät puolet


Kaikessa on hyvät puolensa.

Myös siinä, että 

liikuntakyky rajoittuu. 

Keho ei enää tottele. 

Ei päätä itse liikkeistä.

On kuitenkin olemassa. 

Voi löytää erilaista.

Sellaista, mitä ennen.


  Ei ehtinyt löytää.







Arvio


Ihmisen ymmärrys 

ei aina riitä 

toisen vaivoihin. 

Oma elämä voi olla 

niin taakoitettu.

Kaipaa oravanpyörää.

Vaikka halusi pois.

Ei näe tilanteen sisälle.

Näkee haluamansa.

Ja siksi.


Arvioi väärin.







Orja


Tapasin luontopolulla sattumalta kulkijan.


Hän kertoi olleensa 

kerran elämässään

hyvin vauras. 


Nosti suurta palkkaa

omisti kaiken sen, 

mitä oli halunnut.


Työtehtävät kuitenkin 

stressiä ja kuormia.


Ne uuvuttivat.


Imivät sisältä,

jättivät kuoren.


Kaikki se, 

mikä ulospäin 

näytti eheältä.


Olikin haurasta kulissia. 


Hän koki olevansa.


Vain orja.






Näemme sen


Kulkija kertoi ajatelleensa.

Saisipa olla hetken vapaa.

Syrjäytynyt ja työtön.

Vapaana tästä paineesta.

Ainaisesta kiireestä.


Elämä kuuli toiveet.

Käänsi kohtalon.


Hän menetti omaisuutensa.

Lopulta sairastui.

Silloin ymmärsi 

syrjäytyneen elämän.


Koki ja näki sisältä. 

Ei käsittänyt ennen.


Terveys on sairaalle muisto.


Sellaisia me useimmat olemme. 


Näemme sen.


  Mikä itseltä puuttuu.

  







Matkamuisto

  

Elämä lainasi,

sairaus palautti.


Näytti sen.


Ajan lainauksen.


Luuli omistajaksi,

luonnehti terveeksi.


Huomasi erehdyksen.

Sairaus näytti sen. 


Rajallisen ajan

luonnollisen tilan.


Terveys on muistoissa.

Kuin valokuva albumissa.


Ajalta.


  Muistona matkalta.

  



Maalaus Marja Kesti-Torvinen©





torvinenharry@gmail.com



torstai 2. lokakuuta 2025

HERKÄKSI SYNTYNYT - VAHVAKSI KASVANUT


Maalaus Marja Kesti-Torvinen©


Minulle on ollut löytöretki sisäiseen maailmaan kohdata oma herkkyyteni.

Vähitellen sen tunnistaa vahvuudeksi.

Uskon siihen, että ihminen voi kasvaa vahvaksi herkäksi.

Siitä olen varma, että herkällä on vivahteikas ja mielenkiintoinen elämä.

Olipa se kuinka vaikea tahansa. 




Eräs dystoniaa sairastava kirjoitti ja kertoi, että tunnistaa herkästi stressin vaikutuksen sairautensa oireisiin.

Erityisesti jäin ajattelemaan lausetta, jonka hän kirjoitti: 

Olen kiltti ja erityisen herkkä tuntemaan toisten ihmisten tunteita ja tunnelmia.” 




Paljon sanottu yhdessä lauseessa.

Paljon myös itseltä vaadittu.

Toisten tunteiden kokeminen omien lisäksi.

Herkkä peilaaja tekee niin ja uupuu.




Mielestäni siinä on kiteytettynä lukuisten erityisherkkien kokemus itsestään. 

Voisin olla aivan hyvin itsekin tuon tekstin kirjoittaja. 

Tämä asettaa ihmisen erityisherkkyyden tuntumaan tai kokonaan sisälle.




Yksi puoli asiassa on, että erityisherkkä ihminen on alttiimpi joillekin sairauksille.

Joissain tapauksissa myös dystonialle. 

Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. 

Uskon myös sen, etteivät kaikki dystoniaa sairastavat ole erityisen herkkiä. 

On monenlaista dystoniaa, enkä halua yleistää tai leimata ketään. 

Tämä on vain yhden ihmisen pohdintaa, ajatuksia ja tuntemuksia, kuultua ja koettua.




Minulle on ollut löytöretki sisäiseen maailmaan kohdata oma herkkyyteni.

Vähitellen sen tunnistaa vahvuudeksi.

Uskon siihen, että ihminen voi kasvaa vahvaksi herkäksi.

Siitä olen varma, että herkällä on vivahteikas ja mielenkiintoinen elämä.

Olipa se kuinka vaikea tahansa. 




Lapsena minulla oli leikki, jota en väsynyt leikkimään. 

Tuohon peliin tarvittiin vain kirjan kokoinen peili. 

Asetin peilin vatsaani vasten, astuin kynnyksen päälle ja katsoin peiliin.

Siitä heijastui seinän yläosa ja katto. 

Minusta tuntui, että seuraava askel olisi pudotus alas tyhjyyteen. 

Aina kun astuin askeleen, se oli kuin pelon ylitys.

Askel tuntemattomaan.

Vatsassa tuntuva pyörre kohosi ja päässä tuntui pelottava huimaus. 

Tajunta kävi häilyväksi ja pelko kulki kehon läpi. 

Tietoisuus siitä, että pystyin lopettamaan leikin itse, teki pelistä huumaavan.




Näen yhä tänään tuon huoneen, kaksi ovea vastakkain, pitkä räsymatto välissä, ovensuussa poika. 

Huoneen läpi on kuljettava, mutta matka yli kynnysten oli pelottava, tuntematon tila. 

Elämän peilaajan matka.




Kirjoittajana ja ihmisistä kiinnostuneena olen kuullut monta tarinaa elämäni aikana. 

Olen saanut kuulla useita tarinoita ihmisiltä, jotka ovat kokeneet kovia aikoja elämässään. 

Olen kuullut ja oppinut, ettei kärsimys välttämättä tee ihmistä paremmaksi.

Usein se kuitenkin muuttaa ihmistä ainakin hieman ymmärtäväisemmäksi. 

Moni sairauden osaa kantanut on halunnut myös jakaa tarinansa toisille. 

Voimaksi ja vertaistueksi.




Mistä se lähtee, tuo herkkä peilaaminen ihmisiin ja ympäristöön.

Toisten tunteisiin, oleviin ja tuleviin. 

Voinko tehdä jotain, pohtii herkkä peilaaja.

Ajattelee, ettei haluaisi loukata tai pilata tunnelmaa.

Tai tuumii, tekikö jotain, mikä aiheutti kaiken. 




On aina olemassa syy olla onneton, jos sielu on alavireinen. 

Mutta kuka viritti sen, tai missä se valmistettiin.

Tuo soitin, jonka piti tulla elämän juhlaan toisten mukaan. 

Soida kauniina sointuna elämän musiikissa.

Mikä sen mykisti. 

Joutui kuuntelemaan muiden soittoa.

Ettei loukkaisi vahvempiaan ja särkisi säveltä. 

Kenen sopimaa säveltä?




Kuka sen ensimmäisen kritiikin kippasi niskaan.

Sammutti soiton. 

Ehkä sieltä löytyy syy ja seuraus. 

Väänsikö se voimat ja käänsi elämän suunnan.

Kehitti lopulta sairauden, liikehäiriön tai jonkin muun.





Entä jos etsisi, 

vaikka sattuisi.

Löytäisi sen,

elämään kiertyneen.

Tunnustelisi,

herkästi pitäisi. 

Irti päästäen.

Astuisi askelen.



torvinenharry@gmail.com