 |
| Maalaus Marja Kesti-Torvinen© |
Jouduin siirtämään kuukaudella ajan botuliinipiikeille, koska syyskuulle osui niin monta asiaa, jotka täytyy hoitaa.
Marja on mukana syyskuun ajan kestävässä taidenäyttelyssä, jonka avajaiset ovat Taiteiden yön tapahtumassa.
Musiikkia on Kemijärven Taivaan tulien aukiolla ja näyttelyn avajaiset siinä kulmalla sijaitsevassa Parrunpätkä-kahvilan tiloissa.
Mielestäni on niin upeaa, kun Marja on löytänyt naivistisessa taiteessa oman lahjansa ja tavan luoda kauneutta ja iloa elämään.
Otan mielelläni tämän lisäajan ennen hoitoja, vaikka dystonia oireileekin yhä voimakkaammin.
Tiedän, että olisin päässyt paljon vähemmillä väännöillä ja kivuilla, jos olisin käynyt välillä botuliinipiikeillä kesän aikana.
Olen yhden kerran pitänyt puolentoista vuoden tauon piikeistä ja se sujui niin hyvin, että vasta viimeisen kuukauden aikana väännöt ja kivut olivat sietämättömät.
Siksi ajattelin, että voin nyt pitää kahdeksan kuukauden piikkivälin.
Ilneisesti tilanteeni on kuitenkin muuttunut, koska oireet alkoivat vaikeutua selkeästi kolmen kuukauden jälkeen.
Kesän aikana olen saanut elää vapaasti, soudella järvellä ja kalastella, välillä laulella karaokessa ja jutella torilla ihmisten kanssa.
Se kaikki on ollut parasta terapiaa myös dystonian oireisiin.
Tämä sairaus ei kuitenkaan anna koskaan periksi.
Kuin ruuvipenkki se kiertyy ja vääntää päätä kohti olkaa. Kipu on sammumaton, vaikka osaan myös tottuu.
Kuitenkin ihminen on voimiltaan ja tahdoltaan aina vajavainen.
Lopulta tulee uupumus. Aina.
Onneksi neurologi, joka on hoitanut minut aina ennenkin kuntoon, löysi uuden ajan lokakuulta.
Nyt minulla on väännöille ja kivuille vastaus valmiina.
Odottakaahan kenet kohtaatte lokakuussa.
Huomaan jo, että dystoniani tietää mistä on kysymys ja vavisee.
On aina helpompi kestää kipua ja vääntöä, kun tietää, että sillä on määräaika.
Tilanteeni on vaikeutunut myös siitä syystä, että heinä-elokuun paikkeilla poimin jostain flunssan tai lievän, mutta sitkeän koronan.
Ehkä sain sen eräältä matkailijalta, jonka kohtasin kalareissulla, ehkä jostain muualta.
Matkailija oli venerannassa puskaparkissa asuntoautolla ja tuli juttelemaan palatessani järveltä.
Kättelimme ja hän kertoi lukeneensa kirjoittamiani kirjoja ja tarinoita.
Erätarinat varsinkin, joita olen kirjoittanut eri kirjoihin, lukemistoihin ja lehtiin olivat jääneet hänen mieleensä.
Mies tarjosi asuntoautossaan kahvit ja raatailimme pitkään sumppia hörppiessämme.
Mukava kaveri, jota tuskin enää koskaan kohtaan muualla kuin tarinoiden katveessa.
Toivottavasti hän ei sairastunut tähän ärhäkkään tautiin.
Elokuun alkupäivinä flunssa alkoi ja on vasta nyt tokenemassa.
En varmasti tiedä mistä tuon taudin saimme, mutta se kyllä sai myös dystoniani innostumaan.
Koronaksi epäilen sitä, koska se vaikutti voimakkaasti tasapainoon ja aistiyliherkkyyteen.
Myös mielialaa se laski voimakkaasti. Nyt kuitenkin on jo flunssan suhteen lievästi terve olo, kuitenkin varauksella.
Elokuun flunssat ovat olleet joskus tosi rankkoja.
Vuosia sitten kävin läpi flunssan elokuun alussa ja luulin toipuneeni siitä, mutta ääneni jäi käheäksi.
Syys-lokakuulla menin työterveyslääkärille, joka ohjasi minut erikoislääkärille.
Tämä tutki kurkkuani ja sanoi äänihuulissa olevan kasvaimen.
Hän kysyi tupakoinnista ja kerroin lopettaneeni vuosia sitten.
Hän kysyi, kuinka kauan poltin ja arvioi kasvaimen olevan hyvälaatuinen, koska olin tupakoinut vain kymmenen vuotta.
Lääkäri kirjoitti minulle lähetteen isoon sairaalaan Helsinkiin tutkimuksiin ja passitti kotiin.
Alkoi kolmen pitkän ja epätietoisen kuukauden odotus.
Ääni kävi käheämmäksi vuodenvaihteen lähestyessä.
Pitkiä, syövän pelon minuutteja, päiviä, viikkoja ja kuukausia.
Puhelua odottaen.
Tammikuussa pääsin tutkimuksiin ja kuvauksissa näin lääkärin vieressä kasvaimen äänihuulessa.
Lääkäri kutsui toisen, ilmeisesti kokeneemman lääkärin paikalle ja tämä totesi löydöksen olevan sittenkin hyvälaatuinen.
Hoidoksi päätettiin aluksi leikkaus loppukeväästä, mutta yhdellä tutkimuskäynnillä huoneeseen tuli naislääkäri.
Hän oli dosentti ja päätti siinä, että minua ei leikata, vaan aloitetaan ääniterapia.
Pitkän odotuksen jälkeen, lopulta pääsin siihen terapiaan ja kävin yhden kevään säännöllisesti Helsingissä.
Niin kävi, että ääniterapia tehosi ja paransi.
Parin vuoden päästä, elokuussa taas, ajelin Helsingistä kotiin hyvillä mielin laulellen.
Kuvauksissa oli todettu, että äänihuulissa ei ollut enää mitään poikkeavaa.
Tästä syystä en ole väheksynyt edes lievää flunssaa varsinkaan elokuuhun osuvaa.
Ymmärsin tuon sairauden myötä myös oikean ja perusteellisen hoidon merkityksen.
Ymmärsin terapian arvon, tuossa tapauksessa ääniterapian.
Olin luullut, että ensimmäisen lääkärin määräämä leikkaushoito olisi ratkaisu, joka kerralla poistaisi ongelman.
Hoitava lääkäri kertoi, että leikkaushoito olisi ollut väliaikainen ratkaisu ja tilanne olisi uusiutunut.
Ääniterapialla uskottiin tilanteen parantuvan, niin ettei se uusiudu enää.
Nyt on kulunut yli viisitoists vuotta, eikä se ole uusiutunut.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti