tiistai 31. tammikuuta 2023

DYSTONIAA SAIRASTAVAN TARINA

 



Olen kirjoittanut kirjaa dystoniaa sairastavan elämästä ja käynyt läpi vaiheita sairauden ensi oireista lähtien. 

Varsinaista dystoniaan sairastumisen alkua on tietysti mahdotonta tietää, niin kuin monen muunkin sairauden

Koskettavaa on silti elää nuo ajat uudelleen kirjoittamisen aikana. 



Minullahan on alkuajoista lähtien kirjoittamani blogin tekstit kirjan lähdemateriaalina. 

Matka on ollut mielenkiintoinen ja värikäs, toisinaan kaksi tai kolmevärinenkin.

Muistot ovat kai omaisuus, jonka saamme pitää pisimpään, ennen kuin nekin otetaan pois. 

Olen nähnyt kahden läheisen elämässä sen tapahtuvan ja myös siitä syystä haluan kirjoittaa jotain blogin lisäksi ennen kuin kaikki unohtuu.



Kirjoittaminen on monipuolinen tapa käsitellä vaikeitakin asioita eri tavoin. 

Voi jopa puhua kipeistä kokemuksista kertomatta niistä. 

Tarina on toisinaan kirjaimissa tai sanojen sisällä.



Omakustanne on sopiva tapa julkaista tällainen marginaalisairautta potevan tarina. 

Uskon, että kirja tälläkin tavalla saavuttaa ihmisiä. 

Pyrin siis tekemään oman osani ja sen jälkeen luotan ihmisyyden sekä myötätunnon voimaan. 

Tavallisen ihmisen tarina. Kirja dystonia-nimistä liikehäiriötä sairastavan elämästä.




Kirjoittaminen omasta elämästä on kasvattava kokemus. 

Yleensäkin ottaen kirjan tekeminen tuntuu kuin pitkän matkan juoksulta. 

Heti alkuun selviää, että vaikka nopeus ei riitä, voimat loppuvat pian ja taidot jo ennen sitä, eikä suuria luuloja enää ole. 

Niin riittää silti, jos saa tehtyä työn niin hyvin kuin osaa. 

Vähempi tietysti ei riitä kuin parhaansa tekeminen


Harry

perjantai 27. tammikuuta 2023

TORKKAHYRRÄ



Torkkahyrrä-kirja on tarina ihmisestä, joka kesken työmatkan huomaa päänsä vääntyvän sivulle. 

Tuosta kokemuksesta alkaa matka, joka vie servikaalinen dystonia-nimisen sairauden diagnoosiin ja hoitoihin. 



Dystonia on suhteellisen harvinainen, neurologinen liikehäiriösairaus, jonka syntymekanismi on vielä osittain tuntematon. Dystoniaa sairastaa Suomessa noin kuusi tuhatta ihmistä. 

Kirja on minun tarinani ja sairauden läpi kulkemani matka, joka jatkuu yhä. Teksti sisältää myös tarinoita lapsuudestani ja nuoruudestani.

Kirja on sopeutumistarina ja sillä on tavoite olla myös vertaistukena ja tietoakin antavana. Kirja on toivottavasti myös kiinnostava lukukokemus. 

Olen kirjoittanut blogia tästä oudosta sairaudesta siitä lähtien, kun sairastuin ja sain diagnoosin vuonna 2013.

Kerron kirjassa kokemukseni niin aidosti kuin osaan, siitä alkaen, kun ensimmäiset oireet ilmaantuivat kesken työmatkan.



Minun tapani selvitä on ollut ennen kaikkea avoimuus. Olen pyrkinyt kertomaan dystonia-nimisestä sairaudesta täällä blogissa ja myös keskusteluissa.

Toisinaan olen huomannut, että antaessaan saa monin verroin takaisin. Omaa tarinaani kertoessani olen saanut vastapainoksi kuulla vielä vaikuttavampia kokemuksia.

On voimia antavaa kuulla jonkun sattumalta tapaamansa kertovan oman tapansa kestää sairauden tai jonkin muun vaikeuden keskellä.




Toivoisinkin, että tästä kirjasta tulisi sellainen tarina, joka antaa voimia ja kertoo yhden ihmisen tavan selvitä eteenpäin.

Kirjan nimi Torkkahyrrä tulee Kemijärven asemaperältä. Minua ja veljeäni kutsuttiin lapsena Torkkahyrriksi jostain syystä.



Kirjasta tulee omakustanne ja kerron projektin etenemisestä lisää tulevissa blogeissa. 

Tällä hetkellä työn alla on jo moneen kertaan työstetty käsikirjoitus. 

Mielenkiintoista puuhaa tämä omakustanteen valmistus.


Harry


keskiviikko 18. tammikuuta 2023

MASENNUS JA ONNELLISET HETKET

Aika pöljä yhdistelmä voisi ehkä ajatella. Miten masentuneella voi olla onnellisia hetkiä?

Täysin masentunut on onneton, kokonaan ilman onnea, edes niitä pieniä onnen hetkiä. Onneton kirjaimellisesti.

Olen kyllä tavannut ihmisiä, joiden masennus on voimakas. Olen vienyt erään ystäväni sairaalahoitoon masennuksen vuoksi. 

Hän ei palannut. Minuun hän jäi, kapseloitui muistoksi, kokemuksena, joka sattuu vieläkin. Kipuna, joka uusiutuu toisinaan.



Olen kokenut elämässäni aikoja, joina masennus on saanut otteen. 

Olen piilotellut niitä tiloja, paennut johonkin ja odottanut, että mustat pilvet poistuvat. 

Tiedän kyllä, että masentunutta ei tehokkuuteen ja rahan hamuamiseen keskittyneessä maailmassa arvosteta. 

”Reppana mikä reppana, voisi hyvinkin poistua kokonaan.”

Minuakin on hulluksi huudettu ja sitähän minäkin olen. 


Mutta onko sellainen hullu, joka ymmärtää olevansa? Onko tässä hullussa maailmassa edes hullumpaa olla hullu?

On noloa puhua heikkouksistaan. Harva siihen pystyy ja hekin vasta palattuaan takaisin sarjaan ”Harva meistä on rautaa”. 

Sitten kirjoitetaan kirja sankarista, joka nousi helvetistä ja menestyy taas.

Entä jos olisi kirjoittanut, ettei pystynytkään nousemaan. 

Jäi reppanaksi.



Istuu vieläkin puistopaarin penkillä ja huutelee ohikulkijoille hulluja juttuja. Nyrjähtänyt päästä.

Tai makaa pää peiton alla lääkkeillä täytettynä umpiona. Kuin mudasta kömmerrellyt toukka.

Sellainen kirja meiltä puuttuu, kirja, joka ei ole sankaritarina.

”Minä en selvinnytkään”. Sitä kirjaa ei koskaan palata kirjoittamaan henkilökohtaisesti.


Vuosia sitten kirjoitin jo unholaan jääneen blogini masennuksesta ja peloista. Tuo teksti sai silloin paljon kommetteja. 

Eräs lukija kirjoitti tämän palautteen:

”Niin totta puhut, meidän on vaikea näyttää kuinka lujilla saattaa olla. Luetaan sitten lehdistä tai kuullaan kaduilla ja ihmetellään, että mikähän sillekin tuli. 

Ja toinen on kantanut salaa taakkojaan kun ei ole kenellekään jaksanut puhua.

Karmeita tapauksia kaikki, eikä koskaan tiedä onko itse kohta samassa tilanteessa, masennus vie elämänhalun niin täysin ja hiljalleen, äkkiä huomaakin, ettei enää pääse irti. 

Minullakin se väijyy usein nurkalla, mutta olen kirjoittamalla ja kuntoilulla saanut sen vielä pysymään pois. 

Blogissasi kuvaat mielestäni hienosti kaikkia sairauden aiheuttamia tunteita ja annat itsestäsi aidon ja rehdin kuvan.”


Lämmin kiitos tuosta kommentin tekstistä vieläkin. Arvostan paljon näitä ajatuksia.

Entäpä ne onnelliset hetket. Niitäkin minulla on, että pysyisin normaalien marginaalissa.

Kirjoittaminen ja kuntoilu minullakin ja myös luontoretket sekä luontovalokuvaus toimivat mustien pilvien lähestyessä. Ne vyöryvät kuin musta lumi tunturin kanjonia kohti.

Kuntoilu on ehkä paras lääke, jonka tiedän. Mikään ei voita hikistä treeniä ja anna sellaisia unia,kuin fyysinen rasitus.

Hyvin nukkuneena on voittamaton olo. Pienet onnen hetket on silloin helppo bongata vaikka aamukahvista, tai läheisen lämmöstä, kosketuksesta iholle.




Koskikara on onnenlintuni luontoretkellä, aina kun sen näen, olen hetken onnellinen. 

Tänäänkin kävelin Karjaanjoen reunamia kulkevaa Koskireittiä. Kuljin Tervasillalta Pitkälänkosken lähelle ja bongasin tuon pirteän sukeltelijan pulikoimasta virrassa.

Sain paljon kuviakin ja muistin ihmisen, jonka ansiosta aloin seuraamaan tuota uskomattoman upeaa lintua.

Keskustelin tuon vanhuksen kanssa vain yhden kerran ajat sitten. Hän sanoi kävelevänsä aina tänne katselemaan koskikaroja.

Minulle lintu oli täysin tuntematon. Näin vain joskus lenkeilläni mustan, valkorintaisen lintusen pyrähtelevän virran yli.

Kiitos tuolle kohtaamalleni vanhukselle, löysin hänen ansiostaan onnenlintuni.

Onko meillä mitään, jota joku toinen ihminen ei olisi antanut meille?


   Koskikara on uskomaton lintu, joka saa minut aina ihmettelemään.

Koskikara on uskomaton lintu, joka saa minut aina ihmettelemään, mistä kumpuaa ja pulppuaa sen elämänvoima ja taito selviytyä ääriolosuhteissa. 

Eikä vain selviytyä, vaan näyttää miten rohkea ja voimakas voi olla pieni lintu, joka jäisellä virralla pystyy elämään. 

Koskikaran siritys ei ole kovin äänekäs, mutta heti sen tunnistaa, kun rannalle kävelee.

Pian näkeekin pirteän sukeltajan syöksyilevän kuohuissa ja pomppaavan sieltä toukka suussaan koskikivelle.

Pieni onnen hetki on nyt.


Harry



maanantai 2. tammikuuta 2023

DYSTONIAVUOTENI - KIRJE SINULLE

 

Heräsin kuuden maissa ja keittelin väkevää kahvia kupposen. On pikkupakkanen, vähän yli viisi astetta, joten sytytin takkaan tulen. 

Kuulin, että dystoniasi on jonkin verran vaikeutunut. Syitä tilanteeseen kerroit, mutta ei niistä sen enempää. 

Dystonian oireiden voimistumiseen voi vaikuttaa niin moni asia.


Joulu meni ja vuosi vaihtui, oli juhlan tuntua, vaikka mitään ihmeempää ei valmisteltu. Kuusi on jo pihalla lintujen käytössä. Äskettäin siinä päivysti punatulkku. 

Mustarastas tuli portailla vastaan, kun avasin ulko-oven. Heitin muutaman rusinan, jotka lintu noppi yksitellen ja harkiten. Viimeisen se otti evääksi ja lennähti pois.

Olet ollut ajatuksissani vuoden aikana. Vaikka aika kiitää, kyllä ystävyys sydämessä säilyy. Ja varsinkin se, miten tämän dystonian kanssa olemme selvinneet. 

Minulla on ollut sairauden suhteen aika rauhallinen vuosi. Kaikkeen tottuu sanotaan. 

Kun päätä vääntää tietyissä hetkissä ja kipua on joskus enemmänkin, niin silti ihminen sopeutuu. Elämä jatkuu.



Keväällä tein joitain luontoretkiä ja kävin läpi omaa dystoniahistoriaani. Tulihan silloin kuluneeksi runsas kymmenen vuotta dystonian oireiden alkamisesta.

Ne alkuajat olivat vaikeita. Oudot oireet vaivasivat ja tulivat tietysti mukaan työpaikalle. Diagnoosia ei löytynyt, eikä kummallisista väännöistä osannut puhua.

Vasta sitten kesällä sain diagnoosin ja kuulin, että sairastan servikaalista dystoniaa eli tahdonalaisten lihasten toimintaan vaikuttavaa sairautta.



Pääsin seuraavana syksynä hoitoihin, jotka eivät tehonneet merkittävästi vääntöihin. Minulle alettiin harkita DBS- eli aivostimulaatioleikkausta.

Leikkauksessa pääkuoreen porataan reiät, joiden kautta viedään elektrodit tahdonalaisten lihasten toimintaan vaikuttaviin tumakkeisiin.

Pään yli, korvan sivulta viedään ihon alla johdot solisluun alapuolelle, jonne sijoitetaan leikkauksella stimulaattori.

Stimulaattorin kautta ohjataan elektrodeihin sähkövirtaa, joka vaikuttaa tumakkeisiin sillä tavoin, että liikehäiriöt lievenevät.

Minulle varattiin aika neurokirurgille Töölön sairaalaan ja siellä käytyäni pääsin leikkausjonoon. 

Niskojen vääntö oli voimakasta ja elämää vaikeuttavaa. Neurokirurgi totesi dystoniani hankalaksi ja arvioi leikkauksen lievittävän vääntöjä 50-90 prosentilla.

Joka tapauksessa hän uskoi leikkauksen helpottavan dystonian oireita ainakin jossain määrin.

Asia oli minulle kuitenkin vaikea, koska dystonian aiheuttamaan vääntöön verraten leikkaus tuntui järeältä toimenpiteeltä.

Leikkauksen ajankohdaksi ilmoitettiin helmikuun aamupäivä vuonna 2016. Olin kuitenkin epävarma ja päätin ottaa aikalisän leikkaukseen.

Pyysin hoitavalta neurologilta mahdollisuutta kokeilla toisia botuliineja pistoshoidoissa, mutta siihen ei suostuttu.

Minua ryhdyttiin mielestäni pompottamaan hoidoissa aikalisän vuoksi ja päätin etsiä uusia vaihtoehtoja. 

Vuonna 2017 varasin ajan neurologilta, josta olin kuullut hyviä arvioita dystoniaa sairastavilta.

Loppu onkin historiaa ja pienen ihmisen elämäntarinaa. Sain dystoniahoidoista sen verran apua, että oireet lievenivät siedettäviksi.



Viime kesänä pääsin kalastelemaan Kemijärven vesille ja sain aamuvarhaisin soudella lapsuuteni maisemien ohi. Näin rannan, jossa opin uimaan ja pyysin ensimmäisen haukeni.

Kalaa syötiin paljon, tehtiin kalapihvejä, savustettiin ja paistettiin. Elin unohtumattomia hetkiä vanhoilla pyyntivesilläni.

Viime kesä oli paras kesäni sen jälkeen, kun sairastuin runsaat kymmenen vuotta sitten dystoniaan.

Soudellessa voi pää olla missä tahansa asennossa ja liikkua kuinka vain. Kaikkialla järvellä on kauniita maisemia, ulappaa, vaaroja ja tuntureita.



Syksyllä minulla oli neurologin kanssa sovittu, pidempi hoitoväli, viikon yli kolme kuukautta. Luulin sen menevän hyvin, mutta väännöt olivat hiljalleen lisääntyneet. 

Ja kuitenkin, niin vain neurologi mittasi niskojen väännöksi 45 astetta, kun sen antoi vapaasti mennä. 

Ihminen on kova sinnittelemään, että saisi jatkaa tavallista, omannäköistä elämäänsä. 

Nyt on taas hyvä jakso, kun hoidoista on kuukauden verran. 



Puhuimme lääkärin kanssa alkuun, että kokeilisimme keväällä neljän tai viiden kuukauden hoitoväliä, että näkisimme, miten dystonia reagoi. 

Hoitojen aikana hän tuli toisiin ajatuksiin ja päätti ehdottaa seuraavan hoidon kolmen ja puolen kuukauden päähän. 

Kevät on jo silloin pitkällä, ajattelin kävellessäni Turun talvisia ja viimaisia katuja.



Kuulin, että dystonian oireita helpottavaa lääkettä ei ole saanut pitkiin aikoihin apteekeista. 

Neurologini kertoi, että lääkkeiden saatavuuden loppuminen tuli myös lääkäreille yllätyksenä. 

He ovat kirjoittaneet korvaavia lääkkeitä tilalle, mutta myös ne ovat usein apteekeista loppuneet. 

Toisinaan korvaavia lääkkeitä saadaan muutama purkki apteekkiin, joista soitetaan ja annetaan yksi kerrallaan. 

Tästä on ollut myös kirjoituksia Hesarin yleisönosastossa. Dystonia on marginaalisairaus, joka jää helposti valtavirran jalkoihin.

Varsinkin koronan kaltainen epidemia on vienyt huomion ja pienempien ryhmien hoidot ovat kärsineet.





Ikävää ystäväni, ettet ole saanut edes korvaavaa lääkettä, vaikka se helpottaisi merkittävästi oloasi.

Myös minulle lääke antaa pienen lisän jaksamiseen, jos dystonia on oireiltaan vaikeaa. 

Sain lääkäriltä laajennetun reseptin ja apteekista purkin korvaavaa lääkettä. 

En ole sitä vielä kokeillut, koska vointini on hoitojen jälkeen varsin hyvä. Kokeilen sen sopivuutta jossain vaiheessa.


Takkakin ehti roihahtaa tuleen tätä kirjoitellessa ja lähden nyt ulkoilemaan. 

Rauhallista vuodenalkua ja valoisaa kevättä Sinulle ja läheisillesi.      


Takkatulilta terveisin Harry


Harry