On parempi uskaltaa ja epäonnistua, kuin olla uskaltamatta.
Aamun paras kuntoilu tuli luonnollisesti lumisateena pihalle. Mukavaa puuhaa samalla kuunnellen äänikirjaa.
Kirjan myötä sukelsin 1850-luvulle ja runoilija Emily Dickinsonin elämään.
Hän julkaisi elämänsä aikana vain noin kymmenen runoa lähinnä sanomalehdissä.
Varmasti suurelta syyltään siksi, että kirjoitti naisena tuon aikakauden miehisessä maailmassa.
Ja kirjoitti vielä runoja, jotka eivät olleet sen ajan runomuottiin sopivia.
Eivätkä runot olleet edes määrämitallisia, ei juuri loppusointujakaan löytynyt.
Emily kirjoitti kuitenkin pari tuhatta runoa, jotka hänen sisarensa sai sisukkaalla työllä julkisuuteen hänen kuolemansa jälkeen.
Yhden kerran Emily Dickinson oli lähettänyt kolme runoaan tunnetulle kirjailijalle arvioitavaksi, ajatellen runokirjan julkaisua.
Tämä oli tylysti todennut, ettei kukaan suostu julkaisemaan sellaisia runoja.
Niinpä Emily luopui ajatuksesta julkaista oma runokirja ja ajan oloon runojen kirjoittaminenkin hiipui.
Hän jopa kielsi julkaisemasta runojaan, vaikka lupaa pyydettiin.
Tänään hän on tuon ajan tunnetuimpia runoilijoita, jonka teoksia yhä luetaan ja hänen runojaan julkaistaan yhä uudelleen.
Ehkä Emilyn olisi kannattanut julkaista se runokirja jo elinaikanaan.
Hän kuunteli ja uskoi liikaa sitä julmaa kritiikkiä, jota sai toiselta, jo unohdetulta kirjailijalta.
Emilyn runous elää yhä.
On parempi uskaltaa ja epäonnistua, kuin piiloutua ja olla uskaltamatta.
”Kaikista lauseista surullisin, on se, oi jospa olisin”, kirjoitetaan eräässä vanhassa runossa.
Tämä ajatus on rohkaissut minua omassa kirjoitustyössäni.
On hieno kokemus tehdä jotain sellaista, mistä on haaveillut ja unelmoinut, mutta jostain syystä on keksinyt tekosyyn olla edes yrittämättä.
Mikä se unelma kenelläkin on, jokainen kantaa sydämessään sitä.
On lupa myös epäonnistua, mutta onnistua ei voi, jos ei yritä.
Elämä on unelmien täyttöaika.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
