 |
| Maalaus Marja Kesti-Torvinen© |
Herään hieman ennen kuutta ja ajattelen unta, joka jäi osittain kesken. Harvemmin unia muistaa enää aamukahvin jälkeen, on vain tunne, että jotain mielenkiintoista tapahtui, mutta mitä, se jää sinne yölliseen unien pilvipalveluun.
En varsinaisesti ole nähnyt enneunia ainakaan kirjaimellisesti, vaikka olen niistä kuullut ja ymmärtänyt, että nekin olivat enimmäkseen lähinnä tulkintoja.
Minunkin unistani enneunia viistoavat, ovat olleet kuin tulevan asian ovikellon soittoja tai vihjeitä jostain. Silloin olen osannut odottaa jotain tapahtuvaksi.
Yleensä sinä päivänä tai lähiaikoina onkin jotain tapahtunut, mutta se on ollut merkittävää vain omassa tai lähipiirin elämässä, eikä mitään erityistä draamaa.
Tavallisistakin tapahtumista tulee toisinaan uniin ennakkomuistutus, jos on ihminen, joka kokee asiat herkällä mielellä.
Unessahan ihminen on usein kaikkein herkimmillään.
Nuorempana näin unen, tai aamulla herätessäni tiesin, että jotain tapahtuu sinä päivänä. Oliko se uni vai varmuus, en tiedä, koska unet katoavat niin nopeasti.
Sinä päivänä tapahtui kuitenkin onnettomuus ja ymmärsin, että siitä johtui kokemani tuntemus aamulla.
Olen kertonut tuosta kokemuksestani joskus toisille, ja jotkut ovat sanoneet kokeneensa joskus samanlaisia aavistuksia.
Lapsuudessani pohjoisessa puhuttiin etiäisistä, joilla tarkoitettiin jonkin pienen tai suuren asian edellä käyvää vihjettä.
Uskoisin, että näissä kaikissa on kyseessä inhimillinen herkkyys, joka kokee vähäisetkin asiat voimakkaasti, aivan kuin kuuluisa kuudes aisti tai joku muu erityinen herkkyys aistia tulevaa.
Uni, johon tänä aamuna heräsin, päättyi kesken, mutta tunsin tehneeni päätöksen, joka oli kahden samankaltaisen välillä mielestäni arvokkaampi.
Unessa olin ostamassa kelkkaa, sellaista puusta tehtyä ja käytössä kulunutta. Talo, josta tulin ostostani tekemään oli vanhan ajan mallinen, jo huonossa kunnossa.
Asukkaita oli kaksi, toinen puuhaili jotain lieden äärellä, samalla kun toinen perkasi pienehköä ahventa. Katselin kelkkoja ja tunsin vähäistä pettymystä.
Pienempi oli kulunut, laudoista ja metallisesta rungosta tehty mäenlaskuun tarkoitettu kelkka. Toinen oli taitavasti tehty rekikelkka, jota voisi työntää takaapäin tai vetää vaikka koiravaljakolla.
Hienoa vanhaa puusepäntaitoa viestivä kelkan runko oli kuitenkin lahonnut ja rispaantunut, enkä uskonut sen kestävän käytössä edes kotiin saakka.
Tunsin kuitenkin, että olin valinnut taidokkaammin tehdyn.
Samalla hetkellä kalan perkaaja sai työnsä tehtyä ja nosti pienen kalan pöydän sivulle.
Yllättäen näin, että siinä olikin paljon ahvenia valmiiksi perattuina ja ne olivat toinen toistaan suurempia.
Viimeinen oli suurin ja sen suusta tuli puun haarake, niin kuin se olisi juuri tuotu taloon kalaretkeltä.
Ajattelen untani ja näen siinä symboleja, jotka puhuvat minulle elämäni valinnoista ehkä kuitenkin vain omalta kannaltani katsottuna.
Sitä mitä halusin, oli tarjolla vain kaksi huonoa vaihtoehtoa.
Parempi, se alkuaan taidokkaasti tehty ja joskus upean kaunis rekikelkka oli lahonnut ja hauras, periaatteessa siitä voisi saada koristeen pihamaalle.
Toinen kelkka oli vanhan ajan mäkikelkka, laudat tummuneet ja lahonneet ja kauniisti kaartuva kärkiosa ruostunutta lattarautaa.
Olin ostamassa menneisyyttä takaisin, mutta se oli jo mennyt, eikä sillä ollut enää käyttöarvoa.
Uneni yllätys oli ahven, jota varjoissa istuva kalastaja perkasi. Hän ohjasi kädellään, joka vei kalan pöydän reunalle, minut katsomaan johonkin uuteen ja yllättävään.
Elämä tarjoaa aina uusia mahdollisuuksia, tunsin unen viestivän minulle. On katsottava niitä kohti ja käännettävä pää pois menneisyydestä.
Dystonian vuoksi minun pääni vääntyy vasempaan päin, mutta ne kalat olivat oikealla puolella. Ymmärrän siitä, että se tarkoitti uneni sanomaa.
Olen alkanut yhä voimakkaammin sisäistämään sen totuuden, että vaikka dystonia on lähes täysin parantumaton liikehäiriösairaus, ei sen saa antaa viedä pois mitään, mikä on elämässä tärkeää.
On hylättävä menneet ja menetetyt mahdollisuudet, ehkä ne eivät olleet edes sen arvoisia.
Elämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja uusia kokemuksia, mutta ne ovat usein siellä, minne on vaikeinta mennä.
Elämä ei koskaan tarjoa helpointa reittiä.
Tämä reitti kulkee dystonian kautta.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
