Katse Sivulle kirjavinkit

Kirjat ovat olleet osa elämääni, rakkain harrastukseni jo pienestä pojasta lähtien.

Ensimmäinen huonekalu, jonka ostin oli kirjahylly. Pian se täyttyikin luetuista kirjoista.

Elämäni retkellä, hyvinä ja vaikeina hetkinä, kirjat ovat oleet aina läsnä ja vähintään saatavilla jos en ole lukea jaksanut. Kirjan pelkkä katseleminen on kuin katselisi ystävää, jonka tuntee, mutta haluaisi tuntea paremmin, ymmärtää elämää hänen kauttaan.

Kirja on ystävä, joka jaksaa olla läsnä jokaisessa hetkessä, yölampun valossa, lenkkipolun varrella, sairaalan odotushuoneessa ja takkatulen rätinässä. Kirja on kaveri.

Tässä muutamia arvosteluja lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista

KIRJAT

HENKÄYS ON ILMAA VAIN

Paul Kalanithi

Bazar

121 sivua

”Henkäys on ilmaa vain” on kirja lahjakkaasta ihmisestä, jonka edessä olivat kaikki inhimillisen elämän mahdollisuudet. Monilahjakas Paul luki kirjoja, joita hänen äitinsä oli valinnut, koska päättäväinen äiti halusi valmistaa lapsiaan elämää ja opiskelua varten.

Paul löysikin kirjallisuudesta merkitystä elämälle ja päätti lähteä opiskelemaan kirjallisuustiedettä. Varsinkin T.S.Eliotin teos Autio maa puhutteli häntä ja Kalanithi suorittikin tutkinnot kirjallisuustieteessä ja biologiassa. Neurokirurgi hänestä kuitenkin lopulta tuli ja erittäin lahjakas alallaan.

Opiskelun ollessa vielä kesken kipeytyy Paulin selkä ja hän laihtuu huomattavasti. Jonkin ajan kuluttua löydetään syöpäkasvain, joka on vakava. Paul saa siihen parasta mahdollista hoitoa. Ne auttavat, niin että hän pystyy jatkamaan erikoistumistaan.

Sairauden edetessä Paul Kalanithi ottaa lukijan matkaan murtuvien unelmien reunamille. Näkymä on järkyttävä kokemus, kuin katoava sateenkaari. Hän on juuri valmistumassa lääkäriksi ja tarjolla olisi unelmatyö, asuinpaikka ja menestyvä elämä. Kaikista näistä unelmista on kuitenkin luovuttava.

Miksi yksi lahjakkaimmista aivokirurgeista otetaan maailmasta pois alle neljänkymmenen ikäisenä? Kysymys jää ikuisesti vaille vastausta. Hän olisi voinut uransa aikana pelastaa paljon ihmisiä, mutta sairastui syöpään, joka hänen ikäisellään on äärettömän harvinaista.

Äärettömän lahjakas ja äärettömän harvinainen kohtaavat äärettömän harvoin. Tässä kirjassa käy niin.

Kirja on vaikuttava ja viisas elämäntarina.

Linkki kirjan blogiin ”Henkäys on ilmaa vain”

IIJOKI-SARJA

Kalle Päätalo

17000 sivua

Gummerus

Aika mennyt palaja ei koskaan. Joskaan sen löytää Päätalossa, suomalaisuuden ytimessä.

Matka Taivalkosken Jokijärvelle on suomalaiselle atimareisu, sen verta samaa sukua olemme kansana.

Silloin joskus, kun isoisäni, armoton lukutoukka, sai käsiinsä Iijoki-sarjan ensimmäisen tiiliskiven, minä ylsin pöydän reunalle kurkkimaan kirjan kantta.

Pappa kehui kirjaa, niin että muutaman vuoden kuluttua päädyin itsekin Herman ja Briitta Päätalon kattilakuntaan.

Ensimmäisenä luin Koillismaa-sarjan, jonka tunnelma kosketti sieluani voimakkaammin kuin yksityiskohtainen Iijoki-sarja.

Ruskan jälkeen ei sytyttänyt. Höylin miehen syksy rehevine hahmoineen upposi kuin lapio suohon. Kiltti työmies ja hyväksikäyttäjät on ajaton kuvaus ihmisistä.

Vikke Nilo on Päätalon kirjojen henkilöistä minulle läheisin ja kiinnostavin.

Nyt kun olen kuunnellut Iijoki-sarjaa vuosien jälkeen, löydän Viken hahmon ja tapahtumia Kallesta itsestään.

Vikke on Kallen alter ego, joka uskaltaa tehdä sellaista, mitä Kalle itse ei ujoutensa vuoksi pysty kokemaan.

Mielestäni Vikke Nilo on avain Kalle Päätalon mielikuvitukseen ja unelmiin.

Sellainen hän halusi olla, huoleton ja vapaa kuin taivaan lintu. Rohkea reissumies.

Jätkä, joka porskutteli eteenpäin elämän myrskyjen halki.

Tänään kuuntelen Kallea aivan eri tavalla kuin ensi kerroilla. Silloin löysin hänestä selviytyjän ja unelmiensa toteuttajan.

Nyt kuuntelen kuin eri tarinaa ja mietin, kumpi meistä on muuttunut. Onko Päätalon tarina ajan oloon muovautunut ja levinnyt kuin taikina Riitun käsissä.

Paistunut paikkaansa hakevassa uunissa ja kypsynyt. Vai onko niin tapahtunut kuulijalle?

Olenko minä niin täysin muuttunut, että tarinakin on uusi.

Sen tiedän vasta sitten, kun Iijoki-sarja on loppuun asti taas kuultu ja eläydytty.

Pitkä matka on Päätaloon.

Seitsemäntoistatuhatta sivua pitkospuita, kuinkahan monta tuntia äänikirjoina?

Kalle on kirjailijana itselleen täysin armoton. Hän kertoo kaiken, tai ainakin siltä tuntuu, sillä joskus myötähäpeä tulvii mieleen.

Siinä vaiheessa huomaan miten vähän itse pystyn kertomaan vioistani.

Olen yhden kerran vieraillut Päätalon lapsuudenkodissa Jokijärvellä. En silloin pystynyt sisäistämään maailmaa, jonka hänen kirjansa olivat luoneet. Nyt ymmärrän miksi.

Kalle Päätalo kuvaa kirjoissaan lukijan omaa kokemusmaailmaa, juuria ja kasvamista.

Siksi päätalolaisen maiseman löytää kokemuksena muualta kuin kirjan kuvaamasta elinpiiristä.

Suomalaisena ihmisenä löydän päätalolaisen henkisen ja juurevan maiseman sisältäni.

Alzheimerin tautiin kuollut äitini kertoi usein minulle lapsuudestaan korpeen raivatulla pientilalla Lapissa.

Siellä ovat minun Päätalomaisemani ja juureni. Niistä minä luen ja kuulen, kun Kalle poikasena hiihtää läpi selkosten päiväkausia kohti savottaa.

Hän selviytyy mahdottomalta tuntuvista vastoinkäymisistä ja luo kuulijan mieleen ladun yli elämän rämeisten soiden. Läpi vaikeuksien.

Kalle Päätalo ei ole sankari perinteisessä mielessä. Hän on sitä inhimillisenä ihmisenä.

On helppo samaistua sellaiseen kertojaan.

MAAILMAN ONNELLISIN MIES

Eddie Jaku

178 sivua

Aula Co

Tässä on kirja, joka saa ajattelemaan.

Otsakkeesta ei heti uskoisi, että kyseessä on keskitysleirit läpi käynyt ja natsien käsittämättömät julmuudet kestänyt, nähnyt, ja niistä selvinnyt ihminen.

Eddie Jaku on satavuotias ja kaiken kokemansa jälkeen sanoo, että pitää itseään maailman onnellisimpana ihmisenä.

”Elämä voi olla ihanaa, jos siitä tekee ihanan”, sanoo Eddie.

AIVOKIRURGIN MATKASSA LEIKKAUSSALIN ARJESSA

Juha Hernesniemi

398 sivua

WSOY

Juha Hernesniemen muistelmat on hyvässä mielessä vanhan ajan elämäntarina ja lähes päätalomainen työn kuvaus aivokirurgin ammatista. Aivokirurgi Hernesniemi ottaa lukijan mukaansa, vie leikkaussaliin ja näyttää millaista arkea siellä eletään. Leikkauksen vaiheittainen kerronta on niin tarkkaa ja jokaisen vaiheen esitys täsmällistä, että mukanaolon tuntu on käsin kosketeltava. Jännite siitä, miten leikkaus onnistuu, raja huikean onnistumisen ja lopullisen menetyksen välillä on kuin nuoralla kävelyä.

Hernesniemi tuo kuvailuihin mukaan myös pitkän rivin työtovereitaan sekä potilaita, surullisia ja hauskoja sattumuksia, huippukirurgien välisiä jännitteitä, elämältä maistuvia, välillä katkeriakin, mutta syvästi inhimillisiä tapauksia.

Kerronta etenee rauhallisen juohevasti, on rehdin makuista ja Hernesniemi tuntuu puhuvan itse kirjassaan. Hän ei tarvitse haamukirjoittajaa, sana on hallussa kuin kirurgin veitsi. Kaikessa on silti mukana aito arkisuus, sitähän työ kuitenkin on, vaikka kysymys on aina ihmisen elämästä.

Linkki blogiin Aivokirurgin matkassa

Reino Savukoski - Suomen tunnetuin kadonneiden etsijä

Sari Passaro

n.300 sivua

Minerva

Syyskuussa 2022 oli suru-uutinen tiedotusvälineissä. Luin Reino Savukosken kuolleen auto-onnettomuudessa. Uutinen kosketti.

Olin juuri kuunnellut Sari Passaron kirjoittaman kirjan Suomen tunnetuimmasta kadonneiden etsijästä. Kirja ilmestyi jo aikaisemmin, muutama kuukausi sitten.

En pystynyt lukemaan kirjaa heti julkaisun jälkeen, koska ihmiskohtalot olivat niin järkyttäviä.

Kirjaa kuunnellessani ymmärsin, miten monella tavoin raskas taival Reinon elämä oli ollut. Kirjan kautta opin tuntemaan hänet ja nyt tiedän kunnioittaa Reino Savukosken elämäntyötä entistä enemmän.

Vaikka en häntä tuntenut oli meillä yhteistäkin. Suoritin varusmiespalveluni Lapin rajavartioston sissikomppaniassa ja vääpelimme oli Reinon entinen työtoveri.

Kirjan kirjoittaja, Italiassa asuva sisareni Sari Passaro kirjoitti: ”Reinon elämä oli todella vaatimuksia täynnä, ja suurin vaatija oli hän itse. Reino, hyvää matkaa”.

Kirja on ammattitaidolla kirjoitettu ja tarinallisesti mielenkiintoinen. Reino tulee tekstissä esiin monisäikeisenä persoonana, jota lähelle ei välttämättä olisi ilman kirjaa päässytkään.

Kirja toi hänet lähelle ja kirjaimet herättivät ajatuksiin tunteen miehestä, joita varsinkin lapsuudessani toisinaan kohtasin. Ihmistyyppi, jota Reino edustaa, on vähitellen katoamassa ajasta.

Niin monta ihmistarinaa, niin monta surua, niin kipeitä kohtaloja, ettei pieni ihmisenmuotoinen sydän ja mieli tahdo kyetä niitä ottamaan vastaan. Jokainen ainutkertainen, rakas läheinen.

Reino Savukoski oli mies paikallaan, vaikka ei jäänytkään paikalleen kuullessaan jonkun ihmisen kadonneen. Hän toimi ja teki sen, mihin muut eivät pystyneet tai jaksaneet.

Nyt tämä mies, joka useille lähimmäisilleen toi pyyteettä mahdollisuuden siirtyä pelosta ja odotuksesta surutyöhön, on siirtynyt ikuiseen lepoon.

Tämä kirja on tarina ihmisestä, joka koki elämässään raskaita iskuja, ehkä siksi hän osasi asettua kärsivän lähimmäisen tasolle. Kirja, jonka lukuisat kohtalot nostavat mieleen otsikoita ja lööppejä.

Kirja kertoo tyynesti ihmisen tarinaa, joka ei jaksanut aina pysyä tyynenä kohdatessaan vääryyttä, hätää ja kärsimystä.

Näen mielessäni sumuisen veden, veneen joka liikkuu usvassa, väsymättä etsii ja tahtoisi viedä sanoman löydöstä läheisille. Antaa sillä tavoin mahdollisuuden surutyölle.

Kiitos, että olit uskollinen sydämesi kutsumukselle Reino Savukoski. Kiitos myös Sari Passarolle os.Torvinen, että kirjoitit meille tämän kirjan.

NAPARETKI
Bea Uusma
290 s.
LIKE

Luin juuri loppuun ruotsalaisen lääkärin Bea Uusman kirjan "Naparetki", joka kertoo epäonnistuneesta yrityksestä valloittaa ensimmäisenä pohjoisnapa.

Tarina on kolmesta tutkimusmatkailijasta, jotka 1800-luvun lopulla yrittivät päästä pohjoisnavalle vetyilmapallolla.

Bea Uusma kirjoittaa retkikunnan tarinan lääkärinä, viileän analyyttisellä tavalla ja tarkalla, lukijan mukaansa tempaavalla luotettavan varmalla kerronnalla. Intohimoa tarinasta ei silti puutu, se on sisäänrakennettu tuon ajan elämään ja ihmiseen.

Tarinan miehillä on romanttinen ja vähän naiviltakin vaikuttava usko siihen, että vetyilmapallo voisi kuljettaa helposti heidät sankaruuteen. Rohkeutta ja uljautta miehiltä ei kuitenkaan puutu, eikä myöskään sankaruutta, vaikka tarina ei kulje alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan.

ELÄMÄÄ EI VOI ELÄÄ ETUKÄTEEN

Bea Uusma kertoo alussa kolmen miehen taustoista asioita, jotka saavat lukijan mieleen kuvan heidän luonteistaan. Retkikunnan johtaja ja selvästi tarinan sydän ja sielu, on insinööri Salomon Andree, jonka suuri haave on lentää Atlantin yli vetyilmapallolla.

Mukaansa retkelle hän on valinnut kaksi diplomi-insinööriä, Knut Frankelin ja amanuenssi Nils Strindbergin. Nils on 24-vuotias ja mennyt juuri kihloihin. Hänen kihlattunsa on pianonsoiton opettaja, jonka nimi merkitsee vetyilmapalloa ranskaksi.

Mietin, mikä saa nämä lahjakkaat miehet lähtemään matkalle, joka sisältää niin suuria riskejä. Kaikki matkaan liittyvät vaiheet he käyvät läpi, tai niin he luulevat. Elämää ei kuitenkaan voi elää etukäteen.

LOPUTTOMALLA JÄÄLAKEUDELLA

Matka vetyilmapallolla alkaa epäonnen siivittämänä ja päättyy muutaman päivän lennon jälkeen rannattomalle jäätikölle. He putoavat arktiselle jäätikölle ja vaeltavat äärettömyydessä kiskoen rekiä ja putoillen railoihin.

Heillä on seurana vain jääkarhuja ja loputtomasti jäätä, joka vie miehiä eri suuntaan kuin he vaeltavat. Lopulta he tulevat saarelle, joka on jääkuoren peitossa, vain toinen pää on soraa ja louhikkoa. Sinne he menehtyvät ja miehet löydetään sattumalta vasta 30-vuoden kuluttua.

Lähes kaikki filmirullien kuvat pystytään kehittämään ja muistikirjat lukemaan.

SELFIE YLI SADAN VUODEN TAKAA

Eräässä viimeisistä kuvista, ehkä niistä viimeisessä, miehet kävelevät routaisen saaren soralla. Kuva on haalistunut ja mustavalkoinen. He katselevat yhtä miestä lukuunottamatta ylöspäin saaren huippua kohti, hän katsoo alas kiviseen maahan päin. Mies on 27-vuotias Knut Frankel.

Hänen sivuprofiilistaan tulee mieleeni kirjan alkuosan esittely. Bea Uusma kertoo siellä Knut Frankelin olleen tyytymätön niihin sivukuviin, joita hänestä oli otettu ennen retkeä lehtiin. Hän oli sanonut, ettei halunnut niistä yhtään. Vanhat kuvat olivat hänen mielestään parempia.

ELÄKÖÖN PIENI TURHAMAISUUS

Viimeinen kuva hänestä oli 30-vuotta ikiroudassa maanneesta filmirullasta kehitetty sivuprofiili. Jotenkin tuossa pienessä inhimillisessä turhamaisuudessa tulee mieleen tämä aika ja profiilikuvat. Mieluummin niihinkin laitetaan vanhoja nuoruuden kuvia.

Ihminen on samankaltainen tänään ja aina. Eläköön se pieni turhamaisuus meissä.

HÄIVÄHDYKSIÄ - ERILAINEN ELÄMÄNI

Marja Korhonen

Myllykoski 2015

236s.

“Sinä suljet elämän ulkopuolellesi ja elämä sulkee sinut.” Tällainen lause on jäänyt mieleeni eräästä “Anna-ystävämme” kirjoista tehdystä televisiosarjasta. Annan ystävälleen lausumat sanat tulivat mieleeni, kun olin lukenut Marja Korhosen kirjan “Häivähdyksiä - Erityinen elämäni.”

Annan sanat ystävälleen kertovat siitä, että ihminen voi olla ruumiillisesti täysin terve ja silti sulkenut itsensä elämän ulkopuolelle. Marja Korhosen tarina taas kertoo siitä, että ihminen voi olla neliraajahalvaantunut, hänellä voi olla locked in -syndrooma ja siitä huolimatta hän elää täyttä, värikylläistä elämää.

Merkillinen tunne kulki koko kirjan lukemisen ajan mukana, tunne siitä, että tämän kirjan kirjoittaja on terve ja henkisesti vapaa ihminen. En tiedä oliko Marja Korhosen elämänkaareen kirjoitettu jo valmiiksi tämä osa, josta kirja kertoo, vai onko kaikki sattumaa, sitä elämän rulettia, johon joku aina nostetaan.

En tiedä sitä, vaikka uskonkin, että ihmistä johdatetaan. Uskon kuitenkin valinnan vapauteen ja variaatioihin, enkä ole fatalisti siinä mielessä, että elämä olisi kuin rata, joka kulkee tietyn välin vääjäämättä.

Jotain kohtalonomaista Marja Korhosen elämässä kuitenkin on, ja tämä kirja todella kannattaa lukea.

HÄIVÄHDYKSIÄ - MARJAN TARINA (blogi kirjoitettu tammikuussa 2016)

MYRSKYNKESTÄVÄT JUURET

Marjan tarina on tavallisen suomalaisen 60-luvun lapsen tarina. Kodikas maaseutuelämä pienessä kylässä antaa hänelle vahvan pohjan ja perheen kantavan tukiverkon.

Niitä muistoja lukiessa löytää oman lapsuutensa mummolassa ja maaseudun elinvoiman, tuntee ne juuret, jotka sieltä saa. Niillä juurilla kestää koviakin elämän myrskyjä.

Myrskyjä Marjan elämässä on ollutkin ja yksi koko elämän muuttanut tornado; tukos aivorungossa, jota seurasi räikeä hoitovirheen aiheuttama neliraajahalvaus ja locked in -syndrooma.

VÄRIKÄS PERSOONA

Marja Korhonen on värikäs persoona, sen huomaa jo kirjan alkusivuilla, hänen kertoessaan elämästään. Hän on värikäs hyvällä tavalla ja elämällä iloisesti räiskyvän persoonansa mukaan.

Alussa kirjan kerronta on tiivis ja mukaansa tempaava. Olen pian hänen otsahiirellä kirjoittamiensa sanojen kyydissä ja kuljen Marjan elämäntiellä. Näen siellä kulkevan kauniin, voimakkaan ja koko ajan eteenpäin pyrkivän ihmisen.

Menestyjäluonne, kovalla työllä, uhrauksilla ja uurastuksella pärjäävä, sosiaalinen nainen. Hänellä oli varmasti edellytykset päästä vaikka kuinka pitkälle ammatillisesti.

Halu kehittyä, opiskella ja mennä eteenpäin elämässä on Marja Korhosella tuntuva ominaisuus.

HOITOVIRHE JA SUURI SAIRAALAKONEISTO

Elämä ei aina kuitenkaan mene oman käsikirjoituksen mukaan, on otettava vastaan mitä se antaa. Toisinaan joku ihminen heitetään sellaiseen ahjoon, että pohtii kestäisikö sitä samaa.

Minusta tuntuu, että en kestäisi, kuitenkin, mistä ihminen voi tietää mitä voimavaroja häneen on kätketty. Voimia, jotka tulevat esiin vastoinkäymisten hetkellä.

Marja Korhonen kestää, hän taipuu, mutta ei taitu, vaikka välillä se on lähellä. Isä ja äiti, jotka antoivat turvallisen lapsuuden, seisovat järkähtämättä myös Marjan sairasvuoteen vieressä tukena. He hoitavat käytännön asiat, tukevat ja lohduttavat.

He vievät hoitovirheen eteenpäin ja hakevat oikeutta, jota suuri sairaalakoneisto ei halua antaa.

ELÄMÄNKOULUN ERITYISOPETTAJA

“Häivähdyksiä - Erityinen elämäni” ei ole kuitenkaan katkera tilitys. Kirja sisältää kyllä järkyttävän totuuden. Totuuden siitä, että meitä hoitavat vajavaiset ja erehtyvät, toisinaan virheitäänkin peittelevät ja salailevat ihmiset.

Ihan tavalliset ihmiset, jotka haluaisivat yleensä päästä luiskahtamaan tekemistään virheistä selityksillä, kieltämällä tai jopa valehtelemalla.

Kirjassa kerrotaan myös lääkäristä, joka sai Marjan elämänuskon palaamaan, sekä lääkäristä, joka auttoi hänen unelmansa toteuttamisessa, kotiinpaluussa.

Marjan tarinasta paistaa läpi se, että hän on opettaja. Välillä tuleekin mieleen onko Marja tämän kirjan kautta meidän jokaisen opettaja. Elämänkoulun erityisopettaja.

Ainakin minä viihdyin hänen luokallaan ja myös tuhannet muut ovat viihtyneet. Marja Korhonen on viihdyttävä persoona, joka ei jätä ketään kylmäksi.

SAIRAANHOIDON ORIENTOIVA OPPIKIRJA

Marja Korhosen kirja oli minulle hyvin vaikuttava kokemus. Oli huikeaa kulkea tuo vuoristorata hänen vierellään. En koskaan enää ole täysin samanlainen, kuin olin ennen tätä kirjaa.

Tulen aina näkemään kokemani rinnalla sen, mitä hän koki ja mistä hän selvisi. Toivoisin, että tämän kirjan lukisi jokainen, tai kuuntelisi jos se on äänikirjana.

En hetkeäkään kokenut lukevani sairaan ihmisen tarinaa. Koin lukevani terveen ihmisen kokemuksia sairaudesta, sairaanhoidosta ja vammaisten kohtelusta Suomessa.

Vaikka Marjan kokemukset olivat varsinkin kirjan alkupuolella kuohuttavia hoitovirheen ja liikuntakyvyttömän potilaan kohtelun osalta, niin siitä huolimatta se oli myös kuin taitavasti taottu oppikirja.

Rautalangasta väännetty versio siitä, miten ihmisiä pahimmillaan hoidetaan tässä maassa ja siitä miten hyvin monet asiat kuitenkin ovat meillä Suomessa.

Marjan tarina olisi ehdottomasti oltava sairaanhoidon orientoivana oppikirjana, joka tentitään työssä käytännössä.

ELÄMÄN RAJUMYRSKYN JÄLKEEN

Kirjan loppuosa on jo kuin rajusta myrskystä selvinneen laivan lokikirjaa lukisi. Marja on käynyt elämänsä rajumyrskyn läpi, ottanut siitä voiton ja kertoo, kuinka “elämä antaa ja elämä ottaa, kuitenkin se on mielenkiintoista.”

Lukiessa tulee tunne, että mistä tahansa voi elämässä selvitä, jos on asenne, kuin Marja Korhosella. Käy totuudenmukaisesti läpi ne vääryydet, joita on joutunut kokemaan, käsittelee ne avoimesti ja näyttää sen mitä on joutunut kokemaan.

Sen jälkeen päästää irti niistä, sillä tavoin vapautuu ja antaa tilaa uusille asioille elämässä.

Kaiken kokemansa jälkeen hän kerää ne asiat elämästä, jotka ovat helmiksi hioutuneet ja pujottaa muistojen nauhaan.

Hyvät asiat elämässä kannattaa säilyttää ja mennä sitten eteenpäin, sanoo Marja Korhonen.

ÄITI, ISÄ, LÄHEISET JA TUKIJOUKOT

“Älä anna katkeruudelle sijaa elämässäsi, sillä katkeruus tappaa rakkauden.” Nämä Marja Korhosen äidin sanat ovat mielestäni viisaat ja kauniit.

Hänen äitinsä, joka seisoi tyttärensä rinnalla, kun tämä jätettiin sairaalassa selkeän hoitovirheen vuoksi oikein hoitamatta.

Äiti, joka puolusti lastaan viimeiseen asti, vaikka sairasti itse syöpää ja siihen myös menehtyi.

“Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.”

Nämä Lauri Viidan runon sanat sopivat hyvin Marja Korhosen äitiin.

Myös hänen isänsä on vahvana tukena ja kirjan sivuilla elävät muutkin Marjan läheiset. Hienosti häntä ovat auttaneet myös monet julkisuuden henkilöt, laulajat ja asiantuntijat.

Marjan taito hoitaa sosiaalisia suhteitaan on vaikuttava. Hän käyttää ihmisiä sillä tavoin, että auttaja saa siitä vielä enemmän. “Hyvä mieli on kuin alituiset pidot”, sanotaan raamatussakin.

POLIISIKIN MURTUI KYYNELIIN

Marja Korhosen kirjassa kukkii myös huumori usein ja tilannehuumori kuin ojanvarren rentukat loppukeväällä, kauniin keltaisina.

Kuitenkin kirja on koskettava tarina, joka saa kyyneleet usein silmäkulmiin jokaiselta.

Sydämensä murtaa espanjalainen karski poliisikin, joka itkuun purskahtaen repii Marjalle kirjoitetun sakkolapun.

Eräs ystäväni kertoi minulle usein Marja Korhosen tarinasta. Hän puhui niin usein siitä, että lopulta etsin Marja Korhosen kirjan tiedot ja tilasin teoksen häneltä.

Nyt olen äärettömän kiitollinen ystävälleni, että hänen ansiostaan sain lukea tämän kirjan.

SAMOILLA SILMILLÄ
Peter Franzen
Tammi 5h 41min
Lukija Peter Franzen
Elisa äänikirja

Peten tarina jatkuu uudella tyylillä. Tällä kertaa tarinajunaan nousevat kertojina myös äiti ja isäpuoli. Äänikirjana visio toimii mainiosti. Kuuntelin kirjan juoksu- ja pyörälenkeillä

Pidän Peter Franzenin selkeästä ja monivivahteisesta äänestä, joka kuljettaa tarinaa kuin laulaja itse tekemäänsä laulua.

Pete on sisällä tarinassa onhan hän elänyt ne hetket ja tunnelmat. Omakohtaisten kokemusten ote on tiukka ja latautunut. Tarina hyvin uskottava ja eletyn makuinen.

Siirappi maistuu hieman äidin ja uuden sulhasen tarinassa, juonikäänteet tuntuvat osuvan liian tarkasti saumoihin, elämässä ne usein nirhaavat enemmän. Toki elämä on aina tarua ihmeellisempää.

Sama tapahtuu isäpuolen tarinassa. Tuntuu kuin Peter Franzen olisi ottanut armahtajan roolin ja vetäisi hieman takaisin ensimmäisen kirjan kuvaa isäpuolestaan.

Näissä kuvauksissa putosin toisinaan äänikirjasta maisemiin ja ajatuksiin. Peter Franzenin tarinaan tuli niissä sommittelun makua.

Pidin Peten tarinasta ja uskon, että jossain vaiheessa tarinaan tulee vielä jatkoa. Kerrottavaa ja lahjoja Peter Franzenilla kyllä riittää.

AFRIKAN POIKKI

Juha Vakkuri

Like 15h 24min

Lukija Tuomo Holopainen
Elisa äänikirja

“Keväällä 2009 Juha Vakkuri matkusti Afrikan poikki sen leveimmältä kohdalta, hankalinta mahdollista tietä. Vastaavan matkan ovat toteuttaneet vain harvat, sillä yleensä matkaajien reitit kulkevat etelä-pohjoissuunnassa tai sitten hiukan pohjoisempana tai etelämpänä.

Kulkuvälineet olivat samat kuin paikallisten asukkaiden, mikä osoittautui pelastukseksi: köyhän kansan käyttämät bussit pääsivät läpi paikoissa, joissa rikkaitten avustustyöntekijöiden ja YK-virkailijoiden maastoautoja pysäytettiin ja ryöstettiin ja matkustajia otettiin panttivangeiksi.

Senegal - Mali - Niger - Tšad - Etiopia - Djibouti. Puskataksilla, bussilla, mopolla, jalan.”

Kuuntelin Juha Vakkurin kirjan lenkeillä ja pyöräretkillä. Alusta lähtien tempauduin matkalle. Lukija Tuomo Holopainen kuljetti eläväisen selkeällä äänellä matkaa Afrikassa, samalla kun juoksin tai pyöräilin supisuomalaisissa maisemissa. Kontrasti oli lumoava.

Pidin Vakkurin perusteellisesta ja tietoa tihkuvasta kerronnasta. Hän on perehtynyt vaelluksensa kohteiden lisäksi niiden kulttuuriin ja historiaan perusteellisesti. Äänikirjaa kuunnellessa monet asiat jäävät väliin, varsinkin pienet tiedonmurut, joita lukiessani usein noukin ja tutkin myös netistä. Kirjan lukeminen antaa ehkä siinä mielessä enemmän tämän kirjan tietopuolesta.

Kirjan tunnelmaan pääsee kuitenkin loistavasti juuri kuntoillessaan. Ajelu pyörällä suvituulessa rypsipellon reunaa, samalla kun Vakkuri tuskailee helteisessä Afrikassa kyytiä odotellen on maistuva kontrasti.

Juoksulenkki vilpoisan virran vierustaa, samalla kun Vakkuri kamppailee Afrikkalaisen maman kanssa bussipaikasta luo huikean värien kirjon lenkille. Matkan tunnelma ja kulkemisen vapaus on äänikirjassa omaa luokkaansa ja sen tavoittaa parhaiten, kun itsekin on liikkeellä.

Loistava kirja minun makuuni. Voisin kuunnella tämän koska vain uudelleen ja lukea myös kirjana. Afrikasta kertova kirjallisuus nousi suosikikseni tämän kirjan myötä.

Tumman veden päällä

Kirjailija: Peter Franzen

Lukija: Peter Franzen

Kustantaja: Tammi

Kirjan pituus: 8h 30min

Äänikirja joka sopii hyvin myös juostessa kuunneltavaksi.

Tarina etenee kuin juna. Maisemat ovat tuttuja, vaihtuvat sopivaan tahtiin ja Peter Franzenin lämmin, vivahteikas ääni rytmittää kerrontaa taitavasti. Hieno taiteilija avaa lapsuutensa järkyttävät kokemukset alkoholistiperheessä eleettömän rauhallisesti, kuin muina miehinä.

Tarinan asemalta lähdetään kuin kenen tahansa pikkupojan ensimmäiselle matkalle. Siinä ei ole mitään erikoista. On vain tunnettu, kuuluisa ja karismaattinen näyttelijä, joka on mukana junassa. Kiinnostavaa nähdä miten hän kokee asiat? Miten tavallisesta Petestä tulee Peter Franzen, jonka kaikki tuntevat.

Vähitellen luonnollisen kauniit maisemat muuttuvat pelottavan painajaismaisiksi. Kaunis luontomaisema, idyllinen koti, muuttuu rumaksi ja murjotuksi, alkoholistiperheen arjeksi.

Asema kerrallaan mennään kohti päätepysäkkiä. Lukija ymmärtää, ettei tällä tarinalla voi olla kaunista loppua, ellei jotain tapahdu. Pääteasema tuntuu tulevankin, mutta sitä ennen ehtii tapahtua liian pahoja asioita.

Alkoholisti-isäpuolen kaksijakoinen luonne lapsen silmin nähtynä on koruttoman tehokkaasti, lähes tuurimaisen eleettömästi kuvattu. Franzen ei lähde kirjallisesti kostamaan tai nuijimaan poliisina työskentelevää, humalassa täysin arvaamattoman väkivaltaista ja sadistista isäpuoltaan.

Kerronta ei tavoita tai tavoittele loistokkuutta, se on yksinkertaista tarinointia. Kuin isoisä, joka muistelee lapsen silmin aikoja, jotka vuodet ovat jo säätäneet katkeruudesta ymmärryksen kautta kypsäksi nuotiotarinaksi.

Tätä oli mukava kuunnella ja ostin jo valmiiksi tarinan jatko-osan. Haluan käydä vielä muutaman lenkin Peten kanssa.

ULTRAMARATOONARI

Dean Karnazes

Nemo 264s.

Juoksemisesta elämän tarkoituksen ja sisällön löytäneen miehen tarina.

Dean on läpikyllästetty uraohjus, joka 30 vuotiaana huomaa olevansa kuilun reunalla ja tekee täyskäännöksen elämässään. Kesken juhlien, tarjolla olevan syrjähypyn sijaan, hän hyppää vanhoihin lenkkareihinsa ja lähtee juoksemaan.

Hän lopettaa vasta aamulla, kun on juossut 50 kilometriä putkeen.

"Karnosta" tulee ultramaratoonari, satojen kilometrien mittainen mies. Hän elää juoksulle ja saa juoksusta elämän.

"Jos vapautuu mielen rajoituksista ja pääsee käsiksi sisäisiin voimavaroihin, mahdollisuudet ovat rajattomat."

"Tuskassa on taikaa"

"Pitkänmatkanjuoksu on erakkojen urheilulaji."

"Juoksemalla pitkiä matkoja saan sielulleni rauhan."

Kirjan motto on lause, jonka Dean Karnaze saa opettajaltaan: "Juokse sydämesi tahtiin", opettaja Benner sanoo nuorelle "Karnolle".

Tämä kirja kannattaa lukea lenkkarit jalassa.

KÄTILÖ

Katja Kettu

WSOY 348s.

Erilainen sotaromaani Lapin sodan ajalta. Tuo esiin harvinaisen näkökulman; kätilön ja saksalaisupseeriin rakastuneen naisen näkökulman, näkökulman vankileireiltä Suomessa. Päähenkilön lempinimi on "Villisilmä" ja villiä kerronta monilta osin onkin, kuin lapin taivailla leimuavat revontulet.

Väkevää kerrontaa, murretta, joka sopii kuvauksiin kuin tuli takkaan ja tunteiden paloa, joka saa suomifilmin soinnut soimaan taustalle. Villisilmän tunnemaailma on niin voimakas, kokemukset niin syvälle elettyjä ja kuvattuja että lukija kulkee kuin vuoristoradassa.

Tuon ajan kätilön työ kuvataan teknisesti taitavasti, silmille nousevina ja tuoksuja luoden. Tarina kerrotaan perustuvan tositapahtumiin ja työn kuvaaminen ja yksityiskohdat vakuuttavat lukijan. Tällaista se kätilön työ sodan aikana ja tuossa ajassa on varmaankin ollut, uskon kyllä.

Kertojan mielikuvitus poukkoilee kuin poro kivirakassa ja kerronta pulppuaa tunturipuron tavoin; raikkaana ja välillä viiltävän kylmänä todellisuutena ihmisen pohjattomasta julmuudesta, kuin lapin saivosta. Sodan raakuuksia kuvataan Operaatio Navetassa, mieltä kääntävästi.

Kätilö on lukukokemus. Elämänmakuista Kettua.

ELISA-KIRJAN ARVOSTELUPALKINTO

Järjestimme marraskuussa 2013 Elisa Kirja -palvelussa kirja-arvioiden kirjoituskilpailun, jossa kaikista marraskuussa kirjoitetuista kirja-arvioista parhaat (1 kpl voittaja ja 2 kpl kunniamaininta) palkitaan palvelun lahjakorteilla.
Uusia kirja-arvioita kirjoitettiin ilahduttavan paljon ja kaikista uusista arvioista Harri Nykäsen Virginialaiseen kirjoittamasi arvio on valittu marraskuun parhaaksi. Onnittelut voitosta!

VIRGINIALAINEN

Harri Nykänen

WSOY

Kesto 5h 30min.

Hiljattain kuuntelin juostessani Harri Nykäsen Virginialaista, aikalaiskuvausta jonka luki Lars Svedberg.

Kirja on kursailematon tarina ihmisistä kulissien takana omana aikanaan. Koomista tänä päivänä ja myötähäpeää aiheuttavaa, näin varauksetta monet uskoivat elokuva- ja televisiotähtiin.

Nykänen takoo tarinan ammattitoimittajan ja kirjailijan taidoilla selkeästi silmien eteen. Lars Svedbergin kauniin syvä ääni kulkee miehekkäästi tarinan siivillä ja soittaa tarinan kuin pianistin sormet sävelmän.

Rujo se tarina kyllä paljolti on, mutta mielestäni kuulemisen arvoinen monilta osin. Tarina, jonka jaksaa juostenkin kuunnella, välillä ääneen nauraen, väliin suru puserossa ihmisen raadollisuuden edessä.

Tuttuja ihmisiä juorulehtien sivuilta. Aikansa julkkiksia, jokaisella myös oma tragediansa. Fakta ja fiktio sekoittuvat kirjassa vyyhdeksi, joka saa luetun kuulijan kyselemään mielessään totuutta.

Mieleenpainuvin on kohtaus helikopterissa, kun naamiot riisutaan. Meillä on jokaisella salaisuutemme, mutta tällä kertaa ne on pakko paljastaa.

Samankaltaisia me ihmiset niin usein olemme, tulemmepa mistä kulttuurista tahansa, sen tämäkin äänikirja osoittaa. Valinnat tekevät meidät erilaisiksi, joka päivä ja hetki.

SYNTYNYT JUOKSEMAAN

Christopher McDougall

Docendo 304s.

Ammattitoimittajan kirjoittama asiantunteva ja mielenkiintoinen teos juoksemisesta.

Tositapahtumiin perustuva monipuolinen kirja värikkäistä juoksijoista, kestävyysjuoksuperinteistään tunnetusta Tarahumara-heimosta ja erikoisesta kilpajuoksusta Pohjois-Amerikassa.

Kirja sisältää jännittävän tarinan lisäksi paljon tietoa juoksusta, pitkänmatkanjuoksun historiasta, kuuluisista juoksijoista, ravinnosta ja juoksemisen filosofiasta.

Kirjassa on lukuisia erikoisia persoonallisuuksia, joista McDougall kertoo värikkäästi. Yksi mielenkiintoisimpia persoonia Caballo Blancon lisäksi kirjassa on niinsanottua paljasjalkajuoksua harrastava "Barefoot" Ted McDonald.

Dynaamisesti etenevässä tarinassa pysyy jännite loppuun asti koska kirjoittaja juoksee myös itse ja kertoo tapahtumista omakohtaisesti, sisältäpäin.

Juoksemaan innoittava kirja!

LEIRI 14
Blaine Harden
Gummerus 195s.

Tositarina Pohjois-Korean vankileirillä syntyneen ja kasvaneen Shin Dong-hyukin elämästä ja paosta.
Kirjan kirjoittaja on yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja. Suomennos Ruth Jakobson.

Kirjan luettuani olin hämmentynyt, vaikka tietysti olosuhteista Pohjois-Koreassa ja kärsimyksistä on paljon kerrottu tiedotusvälineissä. Silti tapahtumat vankileirillä ovat äärettömän julmia ja on vaikea käsittää vaikkapa pienen koululaisen kohtaloksi koitunutta kahta pellolta poimittua maissinjyvää.

Shin syntyy vankileirillä, aivopestään pienestä pitäen ja kasvatetaan systeemin sokeaan tottelemiseen, ilmiantokulttuuriin, jonka avulla hän selviää ilmiantamalla koulutovereitaan ja perheenjäseniään.

Aivopesun rautapanta murtuu vasta kun Shin tapaa miehen, joka kertoo hänelle toisenlaisesta, vapaasta maailmasta. Syntyy pakosuunnitelma, joka onnistuu järkyttävällä tavalla.

Ensimmäisenä ihmisenä, joka onnistuu pakenemaan tuolta pahamaineiselta leiriltä Shin kertoo tarinansa, joka kuoriutuu esiin kuin sipuli, kerros kerrokselta silmiä kirvellen. Itsepetos on syvällä ja totuus tulee vasta vähitellen esille. Omien tekojen ymmärtäminen aiheuttaa kammottavia painajaisia kun Shin ne lopulta ymmärtää.

Myös lukijana olin kuin painajaisesta herännyt luettuani tämän kirjan. Ja tämä painajainen on arkipäivää tänäänkin Pohjois-Koreassa.

Kirja on vankka tietopaketti tämän päivän tilanteesta Pohjois-Koreassa, jännittävä pakotarina ja omankin elämän arvoja punnitseva teos.

MAIJAN TARINA
Johanna Hurtig & Mari Leppänen
Kirjapaja 168s.
-Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana.

Maijan tarina sisältää avuttoman lapsen hyväksikäyttöä, syyllistämistä ja loputtomalta tuntuvaa kiduttamista.

Maijan tarina on lestadiolaisperheen tyttären tarina. Järkyttävä kertomus häikäilemättömästä pahuuden verkosta ja täysin säälimättömästä lapsen hyväksikäytöstä.

Kirjan isä ja äiti eivät kykene tai halua suojella lastaan. Vanhemmille perheen julkisivu, maine paikkakunnalla, tuttujen perheiden edessä ja seurakunnassa ajavat lapsen edun ja suojelun edelle.

Viha, on ensimmäinen tunne, joka nousee pintaan kirjaa lukiessa.

Viha näitä itsekkäitä ja röyhkeitä lapsenraiskaajia kohtaan. Viha rikollisten suojelijoita ja puolustelijoita kohtaan. Viha lastaan suojelemattomia Maijan vanhempia kohtaan. Viha sellaista yhteisöä ja sen johtoa kohtaan, joka suojelee ja puolustaa hyväksikäyttäjiä.

Oikeutettu viha pahantekijöitä kohtaan.

Viha, joka tyyntyy vasta kun koko kirja asiantuntijoiden osuuksineen on luettu.

Elämä ja armo voittavat lopulta tämänkin pahuuden, tai ainakin käynnistävät prosesseja, jotka muuten olisi mieluusti hyssytelty hiljaisiksi.

Maija uskaltaa nousta massiivista koneistoa vastaan. Hän on kuin suomalaisen sisukkuuden ruumillistuma. Maija pistää vanhempansa, sisarensa, raiskaajansa ja paikallisen seurakuntayhteisönsä ottamaan vastuun teoistaan.

Tulee kuitenkin sellainen tunne kirjaa lukiessa, että monella se tilinteko ja selvitys on edelleenkin kesken, mutta prosessi on alkanut. Maijan rohkeuden ansiosta!

Miksi julmuus kohdistuu niin usein avuttomiin, sitä pohtii tätäkin lukiessa? Lapseen tai vanhukseen. Yhteiskunta on menossa yhä enemmän siihen suuntaan, että niitä suojellaan ja hoidetaan, joilla on varaa maksaa.

Köyhien osa on maailman sivu ollut tien sivu.

Tämä kirja kertoo yhden kärsimystarinan, joka nousee arjen sankaritarinaksi ja selviytymistarinaksi. Maijan tarinaksi!

Asiantuntijoiden viileän tieteelliset osiot kirjassa ovat hyvä lisä. Lukija ymmärtää niiden kautta paremmin järkyttävien tapahtumien taustoja.

Vääjäämättä jää kuitenkin pohtimaan kuinka moni "Maija" on nujerrettu ja kuinka monta "Maijan tarinaa" haudattu hiljaisuudessa. Kiitos Maija, kun kerroit tarinasi.

Selviytymistarinan!

Katse Sivulle

Sivut

Kirjavinkit