TERWASKANTO TORWINEN

 Perä-Pohjolainen terwaskanto

”Nykyaikana, kun ennenaikainen wanhentuminen ja hermostuminen ihmisissä käypi aiwan yleiseksi, on huwittawaa tawata terwettä wanhan ajan miestä, joka korkeasta ijästään huolimatta omaa terweet hengen ja ruumiin woimat.”

Näin kirjoittaa oululainen Kaiku-lehti vuoden 1913 numerossa. Juttu on tehty isoisäni isoisästä Heikki Torwisesta, ajan tavan mukaan kirjoitettuna. 

Hän oli 85-vuotias ja tapasi nousta joka aamu kolmelta ylös. Juotuaan kupposen lihalientä, hän otti eväspulloon vedellä jatkettua kirnupiimää eli huitua. Sitten hän lähti pellolle töihin. 

Päivät tämä tervaskanto puuhaili pellolla tai niityn perkkauksessa. Kuuma jos tuli, hän ryyppäsi huikan huitua. 

Syömässä hän käveli talolla, jos ei ollut useamman kilometrin päässä töissä. Syönnin jälkeen hän palasi jatkamaan tehtäviään. 

Nuorempana Heikki oli ollut innokas erämies ja kalastaja, kaatanut kaksi karhuakin sen ajan aseilla ja tavoilla. 

Kaiku, 28.09.1913, nro 225, s. 12

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1226036?page=12

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

*****

Lukemaan isoisän isoisäni oli innokas ja luki kaikki taloon tulevat sanomalehdet. Jutun mukaan hän oli näöltään niin hyvä, että luki ilman silmälaseja pientäkin pränttiä. 

Nyt kun minä katselen tuota kansallisarkiston digitoitua lehteä ja ajan koukeroisia kirjasimia, en ole saada selvää tekstistä edes silmälasit päässä.

Sellainen oli siis isoisäni isoisä Heikki Torwinen, ajattelen ajaessani maanantaiaamun vesisateessa Turun moottoritiellä. Hän oli syntynyt lähes kaksisataa vuotta sitten ja maailma oli silloin erilainen. 

Onko ihminen kuitenkaan niin paljon muuttunut, kuin maailma ympärillämme. Miten löytäisin henkisen sillan tuohon menneeseen aikaan, ajattelen ajaessani Tervakorven, yli puolen kilometrin mittaisen tunnelin läpi.

Olen matkalla dystonian hoitoihin Turkuun ja mietin matkan varrella olevien tunnelien nimiä. Isokylä niminen tunneli vie muistot lapsuuden ja nuoruuden kaupunkiini Kemijärvelle. Myös siellä on saman niminen kylä.

Lehmihaan tunnelista muistan lapsuuden kesät ja mummolan pihapiirin, pellot ja kalavedet, varsinkin koko yön kestäneet kalaretket. Hienoa, että näille tunneleille on annettu nimet, jotka ovat myös siltoja menneisyyteen.

Tervakorven silta vie ajatukseni isoisäni isoisään terwaskantoon, joka nousi varhain joka aamu lähteäkseen pellolle tai niitylle.

Heräsin yöllä kovaan ukkosen jyrinään ja katsoin kelloa, joka oli kolmen maissa. Nukahdin vielä muutamaksi tunniksi, kunnes heräsin keittämään aamukahvit.

Ajattelin ajaessani tunnelin läpi, että esi-isäni oli ollut töissä jo lähes kahdeksan tuntia ja käveli ehkä parhaillaan syömään puolista kotitalolle.

Perillä Turussa istun neurologin vastaanotolla ja keskustelemme tilanteestani ennen botuliinihoitoja. Luonnollisesti keskustelemme muustakin, kuten päivän uutisista. 

Me kumpikin olemme järkyttyneitä niistä asioista, mitä maailmalla tapahtuu. Asioista, jotka tsunamin tavoin lyövät myös yli Suomen ja vaikuttavat jokaisen elämään.

Ukrainan sota, siitä kärsivät ihmiset, sähkön hinnan nousu ovat tämän päivän isoja uutisia. Huoli siitä, miten pärjätään talven yli on useimmilla todellinen.

Tapaan hoitojen jälkeen Turussa asuvan ja opiskelevan rakkaan tyttäreni. Käymme syömässä ja lähdemme kävelemään Aurajoen rantatietä. Sää on vaihtunut kauniiseen auringonpaisteeseen ja viileä tuuli tuntuu hyvältä kasvoilla.

Pois ajaessani ajan jälleen samat tunnelit läpi ja pohdin, mikä viesti tuolla esi-isälläni, terwaskanto Torwisella voisi olla tähän päivään.

Mielestäni hänen viestinsä on ainakin se, että elämässä on hyvä pitää kiinni tietyistä asioista. 

Monta asiaa, jotka tuon terwaskannon elämään kuuluivat, sopivat sovellettuna myös tähän aikaan.

Arjen onni,

onnen kestävin muoto. 

Aika kuluttaa sitä,

hioo ja muotoilee.

Syyt paljastuvat aikanaan,

arki hioo ne esiin.

Onnen syyt.

Harry

KATSE SIVULLE - DYSTONIA

”Muuttaessaan elämäni suuntaa, dystonia samalla vahvisti niitä asioita, jotka elämässä olivat merkittäviä. 

Voi sanoa myös, että dystonia toi esiin ne asiat, joiden varassa voi kestää vaikeinakin aikoina. Aivan kuin ajan tuulet hiovat puusta esiin juonteet, syyt, oksan ytimet ja juuret. Arkipäivä hioo aina esiin syyt, ne juuret, joiden varassa elämä on.

Kirjoittaminen on ollut minun tapani selvitä elämässä asioista, joista muuten on vaikea päästä läpi. Löydän kirjoittamalla koetulle ääret ja hahmot, mikä ei aina onnistu pelkästään puhumalla tai ajattelemalla. 

Varmasti joku toinen kokee saman jollain toisella tavalla ja se on hienoa. Piirtämällä, maalaamalla, laulamalla, puhumalla, käsitöillä, liikunnalla, mikä tahansa tai useampi tapa on se, joka auttaa, on yhtä hyvä asia. 

…

Olisi mukava kuulla, vaikkapa kommentissa, mikä on sinun juttusi selvitä vaikeista ajoista. Tietysti niitä voi olla useitakin. Minullekin on luonnossa vaeltelu, valokuvaus ja liikunta isoja henkireikiä ja tapoja rentoutua.

”Katse vasempaan päin” -blogi oli ensimmäinen blogini, jossa kerroin dystoniaan sairastumisesta sekä elämästäni sen kanssa. Blogilla oli alusta lähtien lukijoita, enkä lopettanut sitä siitä syystä. Pidin blogia vuosina 2013-2022,eli viimeisin postaus oli tämän vuoden keväänä.

Omasta mielestäni kirjoitin blogin kaaren loppuun ja siihen tuli tekstinä matkani sairauden alusta siihen hetkeen, että olin sopeutunut tilanteeseen ja oli aika kääntää uusi sivu. Kirjoittamista en voi kuitenkaan lopettaa, koska se on elämäntapa. 

Niinpä päätin aloittaa uuden blogin, jonka nimeksi hioutui ”Katse Sivulle - Dystonia”. Olin ajatellut myös nimeä ”Katse Sivulle -Eteenpäin”, ajatellen sitä, että nyt on omalla kohdallani aika, jossa isodee on asettunut elämän mittakaavassa maisemaan omaan kokoonsa.

Enää se ei ole koko näkökentän peittävä, elämän kääntävä voima, vaan hyväksymäni osa, johon olen sopeutunut. Yhä tänään dystonia kääntää päätäni sivulle, varsinkin silloin, kun jokin aktivoi sen. 

Dystonia on osa elämäni maisemaa, mutta se ei hallitse näkymää. Aurinko nousee sen yli joka päivä. Pilvisenäkin päivänä.

Niistä perustavista asioista, jotka dystonia on tuonut esiin ja joiden avulla olen selvinnyt, yksi on tietysti rakas perheeni ja rinnallani kanssani kulkenut ihana vaimoni. 

Elämäni turva on henkilökohtainen usko Jumalaan ja Jeesukseen pelastajanani, Hyvänä Paimenena, johon voin luottaa hyvinä ja vaikeina päivinä, jopa pimeissä laaksoissa vaeltaessani.

…

Katse Sivulle -blogissa pyrin kertomaan dystonian kanssa elämiseen löytämistäni voimavaroista, pohdiskeluista joita elämä on kypsyttänyt ja varmasti otan myös kantaa asioihin.

Harry