Tänään haluaisin kertoa tarinan joutsenperheestä ja siitä tuhosta, jonka he joutuivat kokemaan ihmisen ahneuden vuoksi.
Tarina alkaa viime keväästä ja veden korkeuden säännöstelystä Kemijoessa ja Kemijärvellä.
Veden pintaa laskettiin kevään aikana niin, että se oli noin seitsemän metriä tavallista alempana.
Jokiuomat tyhjenivät jättäen jäljelle rapakoita ja lätäköitä, paljaita, rivoja uomia juurakoineen.
Vesi pakeni suurimpiin väyliin ja alkuperäiseen Kemijärveen pitkänsillan takana.
Tämä kaikki harhautti vesilinnut pesimään paikkoihin, joita ne luulivat turvallisiksi.
Paikkoihin, joihin vesi palautettiin juuri pesinnän ollessa kesken.
Tuloksena oli lukemattomien pesien tuho.
Eräs joutsenpari teki pesänsä saarekkeeseen, joka veden ollessa vähimpään laskettuna näytti riittävän korkealta.
Lintujen sisäisessä kartastossa ei ollut tietoa, että jossain oli ihminen, joka säätää näitä vesiä saadakseen mahdollisimman paljon taloudellista tuottoa.
Niinpä vesi alkoi nousta lintujen hautoessa saareen tekemässään pesässä pieniä poikasia.
Ne olivat vielä suojassa, kuoren sisällä ja elivät emon lämmössä.
Veden nostaminen vei koko saarekkeen lintujen pesän ympäriltä. Pelkkä pesä jäi, kuin kellumaan suuren lahdelman keskelle.
Joutsenvanhemmat kohottivat pesää ja tarkkailivat veden nousua herkeämättä.
Kova pohjoistuuli ja veden nousu oli lopulta liikaa ja joutsenet huomasivat poikasten kuolleen.
Pesä hylättiin ja lopulta se jäi munineen veden alle.
Joutsenet jäivät kahden kiertelemään järveä.
Pian niitä oli neljä ilmeisesti toisestakin veden tuhoamasta pesinnästä.
Neljä uljasta lintua lensi yli vesien ja piti kovaa ääntä.
Ne kaarsivat lahdelman päältä ja suuntasivat yli Kemijärven keskustan, kirkontornin ja pitkänsillan.
Näin me kohtelimme kansallislintujamme.
”Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
te suuret aatteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
jos muutattekin maihin etelän!
Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.
Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!”
Eino Leino: Kangastuksia 1902
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti