Kirjoittaminen on vaikeampaa pään vääntyessä, siksi on pyrittävä lyhyeen ja ytimeen osuvaan ilmaisuun.
Muutama sana, pilkku ja sivulause.
On luotettava lukijaan.
Dystonia on lähes aina loppuelämän yhteiseloa, halusipa tai ei, puhuipa siitä tai ei.
On opittava sietämään oireita, ei kieltämään.
Se tekee vain olon hankalaksi.
Dystonia vääntää hetkestä toiseen, sekunnit, minuutit ja tunnit, päivästä yöhön, kunnes uni tuo vapauden ja aamu vie eteenpäin.
Siitä puhuu, mitä tekee, tai aikansa yrittää vältellä aihetta, ei edes nimeä mainitse.
On kuin ei olisi sairas, vaikka se syö voimat ja avoimuus tekisi vapaaksi.
Luuloterve voi olla vaikeammin oireileva kuin sairas, vaikka ei sitä pysty myöntämään.
Vasta jälkeenpäin näkee, ettei tervettä päivää nähnyt.
Siitä huolimatta oli useammin onnellinen kuin myönsi aikanaan.
Kipu on ankara herättäjä.
Vääntö ja kipu ovat kaksoset, jotka katsovat toisiaan kysyvinä.
Hetken kivutta ja lievitys vääntöihin on kuin retki vapauteen.
Hetki, joka jää ajatuksiin kuin lapsuuden onnelliset muistot.
Elämä on parasta silloin, kun siitä on pakko pitää kiinni, vaikka tekisi mieli luovuttaa.
Silloin huomaa elävänsä.
Tajuaa, että on saanut jotain, minkä puolesta kannatti kestää sairauden oireet.
Elämä tulee todemmaksi, kun sitä vastaan hyökätään.
Vasta sairastuttuaan tajuaa, ettei ollut koskaan terve.
Oli vain vähemmän sairas, tai ehkä eri tavalla, jopa vaikeammin.
Sairaus paransi siitä luulosta.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
