Ihminen, joka pystyy ihmettelemään, pystyy selviämään vaikeistakin hetkistä.
Hän pystyy luomaan mahdottomuuden muuriin luovan tilan.
Hän pystyy siihen, koska ihmettelijä näkee mahdottomuuden muurissa mahdollisuuden oven.
Vaikeana päivänä oppii tuntemaan itseään parhaiten.
Oppii hyväksymään.
”Mahdottomuuden muurissa on mahdollisuuden ovi”
Ajatteleva ihminen joutuu elämään jatkuvassa ristiriidassa.
Hän näkee, että elämä on mahdottomuuden toteutumista ja muuttumista tavaksi.
Se, mitä ei pitänyt tapahtua, on pian itsestäänselvä totuus.
Tämä toteutuu myös siinä, että kaikki muuttuu, eikä elämässä ole rutiinia.
Jokainen hetki on ihme.
Sen tajuaa juuri vaikean hetken, kokemuksen tai päivän jälkeen.
Että selvisi tähän, koki ihmeen.
Jokainen hetki on uusi, rutiini on harhaa, itsepetosta.
Elämä on niin lyhyt, ettei siitä kannata tehdä tapaa.
Ei edes yrittää, sillä se työ jää kesken.
On vain kokemus joka meni ohi.
On eilinen, kun sen huomaa.
Ei siihen pidä takertua, sen voi antaa mennä.
Uusia tulee koko ajan.
Koko elämän ajan.
Elämän päätös on taas.
Se on uusi kokemus jota luuli toistavansa.
Ei osannut ottaa vastaan.
Ei osannut ihmetellä ja menetti sen.
Menetti ihmeen.
Ja kuitenkin, juuri siinä ihme oli.
Tuli kohti ja näytti liian arkiselta.
Taas tätä samaa.
Sitä samaa ei ole, koska mikään ei toistu samanlaisena.
Sade ei koskaan lankea samalla tavalla.
Aurinko nousee ja valaisee aina uuden maiseman.
Jokainen aamu on matka uuteen ihmeeseen.
Kyse on siitä, pystyykö sen kokemaan, vai onko menettänyt tärkeimmän.
Menettänyt kyvyn ihmetellä.
”Lahjoista antoisin on kyky ihmetellä”
Lahjoista antoisin on kyky ihmetellä.
Ihminen, joka pystyy ihmettelemään, pystyy luomaan ja selviämään vaikeistakin hetkistä.
Selviämään mahdottomista.
Hän pystyy siihen, koska ihmettelijä näkee mahdottomuuden muurissa mahdollisuuden oven.
Tämä tapahtuu siitä syystä, että ovi oli siinä koko ajan, mutta sitä ei huomannut.
Ei nähnyt, koska ei osannut ihmetellä.
Ajatteli, että taas tuo sama harmaa muuri on edessä.
Ei kuullut lintujen laulua muurin takaa.
Ei ihmetellyt, mistä raikas tuuli viriää tähän umpioon.
Ei ihmetellyt, siksi ei löytänyt ovea.
Ihminen on sopeutuvainen kaikkeen kokemaansa nähden.
Vaikka vastoinkäymisiä tulee ja joskus tuntuu, ettei tästä selviä.
Ajan oloon huomaa sopeutuneensa sittenkin.
Tavallinen elämä, pienet arjen askareet, ilot ja surut, ihmisten pienetkin kohtaamiset.
Aidot sanat, hyväksyvät ilmeet, niistä onni lopulta usein koostuu.
Ja lemmikit, nuo lempeät, uskolliset ystävät.
Luonto, linnut pyrähtelemässä pihamaalla tai metsäretkellä.
Tulen rätinä ja nuotiokahvin tuoksu, pöydällä odottava mielenkiintoinen kirja.
Onneen on niin monta syytä. Ihmeen monta.
 |
| Harry |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti