Olen kulkenut jo pitkän matkan
tämän dystonia nimisen liikehäiriön kanssa.
Enää aikoihin se ei ole isommin hätkäyttänyt.
Ei silti, etteikö se vaikuttaisi kaikkeen tekemiseen,
fyysisesti ja elämään joka tasolla.
Se on ja haluaa olla elämän vaikuttaja.
En ole keksinyt yhtään merkittävää tapaa,
mikä vie tämän liikehäiriön oireet.
Olen keksinyt lähinnä tapoja kestää niitä paremmin.
Pääni vääntyy vasemmalle noin neljäkymmentäviisi astetta,
kuten se on tehnyt lähes kymmenen vuotta,
alkuvuosien muuuttuvien oireiden jälkeen.
Vääntö on vaihdellut botuliinihoitojen
ja elämäntilanteiden vaikuttamina.
Ensimmäiset vuodet olivat oireiltaan vaikeammat,
ehkä myös niiden outous oli yksi syy siihen.
Vääntöjä kammoksui.
Aika kuitenkin hioo särmiä.
Tuo esiin sen, mikä on aitoa,
kestävää ja sitkeää.
Vähitellen ymmärtää,
että jos ei tämä,
niin jotain kuitenkin muuta.
Kenties vielä vaikeampaa.
Minulla on ollut onnea dystonian suhteen,
oireeni ovat selkeät.
Ne ovat kuin olemukseen kasvaneita oksia.
Olen nähnyt ja kuullut vaikeista dystonian aiheuttamista oireista.
Tiedän omieni olevan siedettäviä.
Huomisesta en tiedä, mutta tämän hetken tilanteeni kestän.
Vääntöä ja kipua on sen verran, että tiedän jotain.
Elämä venyttää sietokykyä.
Se, mikä eilen oli sietämätöntä, voi olla tila,
jota huomenna ikävöi.
On suuri onni kokea sen verran kärsimystä, että sen sietää.
Tietää mitä se on tai voisi olla.
Silloin ei ole tilaansa tyytymätön tai katkera.
Elää tässä hetkessä ja on kiitollinen, että jaksaa elää.
Parhaimmilla hetkillä osaa iloita elämästä lahjana.
Ainutkertaisena kokemuksena.
Elin varhaislapsuuteni työläisperheessä,
sain kokea myös aitoa köyhyyttä.
Toisinaan ruokakomerossa ei ollut
kuin kuivunut leivänkannikka hyllyllä.
Vatsassa kurniva nälkä pisti pienen pojan itkemään.
Jouluisin ja syntymäpäivinä saimme aina jotain lahjaksi,
joitain muistan vieläkin hyvin.
Eräs syntymäpäivä lapsuudesta on jäänyt mieleeni.
Olimme syntyneet vanhemman veljeni kanssa samassa kuussa.
Syntymäpäivämme osuivat parin viikon sisälle.
Niinpä vanhemmat keksivät, että yhteinen lahja sopisi meille hyvin.
Eikä se lahja ollut mikä tahansa.
Paketti aitoa Valion kermajäätelöä.
Se oli harvinaista herkkua ja jäi varmasti siksi niin hyvin mieleeni.
Vieläkin muistan sen onnen hetken kun saimme yhteisen jäätelöpaketin.
Sitä en muista, kumman syntymäpäivänä herkku syötiin.
Monta upeaa täytekakkua,
suussasulavaa, makuhermoja hivelevää
olen vuosien varrella saanut maistella.
Mutta tuo yhteinen jäätelöpaketti
on jäänyt mieleeni.
Kaikki elämässä koettu valmistaa tulevaan,
antaa mittakaavan sille,
mitä kokee.
Siksi olen kiitollinen,
että sain lapsena oppia jotain elämän niukkuudesta,
pienten onnen hetkien merkityksestä.
Se kaikki, jokainen koettu tilanne,
on antanut minulle valmiuden kohdata tämä hetki.
Asettaa se arvoon,
elämän opettamaan.
Kaikki on parempaa.
Taakat kevyempiä.
Onnen hetket suurempia.
Huolet pienempiä.
Kokemukset rikkaampia.
Jakamalla yhdessä.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti