perjantai 10. lokakuuta 2025

SITKEÄ ELÄMÄ





Sade

Sade alkaa hiipimällä, 

jatkaa tasaisella ropinalla.

Tulee kuin juosten 

viimeisen kierroksen.

Pauhaa kuin puhuja hetken,

lopettaa lauseen kesken.

Räystäälle tippuva pisara,

sateen hiljainen tarina. 

Tasainen nopahdus.




Uni


Neljältä herään uneen,

joka ei lopu koskaan. 

Se vaikuttaa sarjalta, 

tuntuu yllättävältä.

Leikkaa viimeisen kuvan.

Seestyneen tunnelman.

Sulkee tarinan oven.


  Unen onnellisen.







Sopusointu


Merkillistä ja toisaalta luontevaa.

Elämä hakee toimivaa kohtaa.

Kuin ihmiseen olisi luotu sisäinen vaisto.

Kyky etsiä sopusointua. 

 Löytää tila, 

  jossa jaksaa.






Elämä


Elämä on sitkeä laji.

Luotu kestämään paljon. 

Etsimään tapoja selvitä.

Löytää ne, 

rikkoa kaava. 

Päästää vapaaksi.

Antaa tilaa. 

Elämälle.


 Elämisen arvoiselle.






Hyvät puolet


Kaikessa on hyvät puolensa.

Myös siinä, että 

liikuntakyky rajoittuu. 

Keho ei enää tottele. 

Ei päätä itse liikkeistä.

On kuitenkin olemassa. 

Voi löytää erilaista.

Sellaista, mitä ennen.


  Ei ehtinyt löytää.







Arvio


Ihmisen ymmärrys 

ei aina riitä 

toisen vaivoihin. 

Oma elämä voi olla 

niin taakoitettu.

Kaipaa oravanpyörää.

Vaikka halusi pois.

Ei näe tilanteen sisälle.

Näkee haluamansa.

Ja siksi.


Arvioi väärin.







Orja


Tapasin luontopolulla sattumalta kulkijan.


Hän kertoi olleensa 

kerran elämässään

hyvin vauras. 


Nosti suurta palkkaa

omisti kaiken sen, 

mitä oli halunnut.


Työtehtävät kuitenkin 

stressiä ja kuormia.


Ne uuvuttivat.


Imivät sisältä,

jättivät kuoren.


Kaikki se, 

mikä ulospäin 

näytti eheältä.


Olikin haurasta kulissia. 


Hän koki olevansa.


Vain orja.






Näemme sen


Kulkija kertoi ajatelleensa.

Saisipa olla hetken vapaa.

Syrjäytynyt ja työtön.

Vapaana tästä paineesta.

Ainaisesta kiireestä.


Elämä kuuli toiveet.

Käänsi kohtalon.


Hän menetti omaisuutensa.

Lopulta sairastui.

Silloin ymmärsi 

syrjäytyneen elämän.


Koki ja näki sisältä. 

Ei käsittänyt ennen.


Terveys on sairaalle muisto.


Sellaisia me useimmat olemme. 


Näemme sen.


  Mikä itseltä puuttuu.

  







Matkamuisto

  

Elämä lainasi,

sairaus palautti.


Näytti sen.


Ajan lainauksen.


Luuli omistajaksi,

luonnehti terveeksi.


Huomasi erehdyksen.

Sairaus näytti sen. 


Rajallisen ajan

luonnollisen tilan.


Terveys on muistoissa.

Kuin valokuva albumissa.


Ajalta.


  Muistona matkalta.

  



Maalaus Marja Kesti-Torvinen©





torvinenharry@gmail.com



2 kommenttia:

Weltsu kirjoitti...

Pienet sanat - isot ajatukset. Sitä runosi ovat. Runoistasi pysyy aistimaan elämän ainutkertaisuuden. Kun pintaa vähän raaputtaa tai kun elämä tekee kolhujaan, paljastuu ihmisestä jotain todellista. Jos hyvälle ystävälle pitäisi toivoa jotain, niin olisiko julmaa toivoa sopivassa suhteessa kolhuja ja toisaalta voimia päihittää ne? Sekä tietenkin rakkautta sen laajimmassa merkityksessä. Sinä olet kolhusi jo sairauden myötä saanut, eli en niitä sinulle lisää enää soisi. Mutta tarjotkoon elämä sinulle paljon kaikkea merkityksellistä ja syvää. Hienoa, että jaat ajatuksiasi ja tuntemuksiasi muille. Kaunista syksyn jatkoa!

Harry Torvinen (Harzu Run) kirjoitti...

Hei Weltsu!

Lämmin kiitos blogin kommentoinnista.

Niin se on, elämä kokeilee ja koettelee omalla tavallaan meitä.

Mitä tapahtuu on kuin kysymys, johon me vastaamme. Kenties sitä vastausta myös jollain tavoin odotetaan.

Toisinaan ja joillekin se kysymys tuntuu liian ankaralta. Omien kysymysten edessä voi olla kiitollinen, että saa vielä pohdiskella ja kirjoitella ajatuksiaan.

Ajatuksien virta vaatii sitä, että ne saavat tilaa ja vapautta löytää uomansa.

Hienoa, että toit omat ajatuksesi tänne.

-harry