![]() |
| Maalaus Marja Kesti-Torvinen© |
Vasta tänä päivänä ymmärrän, kuinka suuri merkitys liikunnalla ja minun kohdallani juoksemisella on ollut siinä, että selvisin dystoniaan sairastumisen alkuvuosista ja ensijärkytyksestä.
Ymmärsin sen kyllä jo silloin, kun sairastuin, tai oikeastaan oireet tulivat pinnan läpi ja vaikuttivat arkielämän tekemisiin.
Minun kohdallani se ensimmäinen, tyynen pinnan rikkonut värähdys tapahtui autossa työmatkalla. Tuo pinnan värähdys rikkoi koko elämäni tyvenet vedet kuin voima, joka levisi aalloiksi ja oli viedä mukanaan.
![]() |
| Maalaus Marja Kesti-Torvinen© |
Onnekseni olin aloittanut aktiivisen lenkkeilyn muutamaa vuotta aikaisemmin. Nuoruuteni lempilaji, juokseminen, oli syttynyt sydämessäni työpaikan lahjan ansiosta. Täytin pyöreitä ja sain lahjakortin, jonka käytin kellon ja sykevyön ostoon.
Olin pian niin innostunut lenkkeilystä, että hankin myös juoksumaton, joka toimii viidentoista vuoden käytön jälkeen yhä hyvin. Ulkona luonnossa juoksu oli kuitenkin rakkainta puuhaa ja usein vielä työpäivän jälkeen suuntasin lenkkipoluille.
Kun servikaalinen dystonia ilmoittautui elämäni pilaajaksi, olin alkuun sen kera samaa mieltä, sillä sain kuulla, että sairaus on parantumaton. Sitä voidaan vain lievittää botuliinipistoksilla tai leikkaushoidolla.
En kuitenkaan lopettanut lenkkeilyä Karkkilan kauniilla koskireitillä Karjaanjoen rantamilla. Ne juoksulenkit antoivat minulle voimaa kestää tämän uuvuttavan liikehäiriösairauden oireita. Uskon, että selvisin sillä tavoin niin hyvin dystonian alkuvuosista.
Kaikkein selkeimmin olen ymmärtänyt juoksun ja liikunnan merkityksen niissä elämän vaiheissa, joissa olen päästänyt itseni liian helpolla ja vähentänyt liikuntaa selkeästi.
Olen silloin huomannut, että minun on palattava takaisin lenkkipoluille ja juoksumatolle, että selviän niistä vaikeuksista, jotka dystonia tuo elämääni.
Dystonia on aivojen liikesäätelyn häiriö. Sairaus, joka saa jonkin, tai jotkin lihakset toimimaan pakonomaisesti. Tämä voi tapahtua kaikissa tahdonalaisissa lihaksissa, yhdessä tai useammissa.
Luonnollisesti se uuvuttaa ja aiheuttaa usein myös kipuja, myös kroonisia. Hyvä kunto on siis paras lääke myös dystonian oireiden kurimuksessa.
Juoksu, hölkkä, kävely tai niiden yhdistelmä, ovat yksi tapa varustautua kestämään dystonian oireiden sietämistä. Olipa liikunta mitä tahansa lajia, se vahvistaa sitä hoitoa, jota lääketiede pystyy tänä päivänä tarjoamaan.
![]() |
| Maalaus Marja Kesti-Torvinen© |
Juoksumatto on mielestäni erinomainen kuntolaite juuri liikehäiriösairaalle. Laitteessa on hyvä olla kunnon sivutuet ja kahvat, joista voi pitää kiinni tai ottaa tukea.
Yleensä näihin mattoihin kuuluu mahdollisuus muuttaa kävely- tai juoksukulmaa, niin että voi kulkea myös ylämäkeä, joka on tehokasta kuntoilua.
Minulle kävely aiheuttaa voimakkaampaa niskojen vääntöä kuin juoksu, joten sivutuet ovat mielestäni varsin hyödylliset.
Aina ei myöskään jaksa juosta tai edes pysty reippaasti kävelemään, silloin voi hiljalleen astella käsitukien varassa hitaimmalla vauhdilla.
Moni muukin asia on auttanut minua selviytymään dystonian aiheuttamista haasteista elämässäni, mutta juoksu ja liikunta ovat olleet yksi kaikkein merkittävimmistä avuista.
Jos olisin lopettanut juoksemisen ja kuntoilun kokonaan, niin kuin aluksi tein dystonian oireiden ollessa vaikeimmillaan, en edes halua ajatella, missä tilanteessa olisin tänään.
Ne kaikki juoksulenkit Karjaanjoen rantamilla ja kesäisin kotiseudullani Kemijärvellä, ovat antanee valtavan määrän virikkeitä toiseen elämäni rakkaaseen harrastukseen, kirjoittamiseen.
![]() |
| torvinenharry@gmail.com |







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti