Susi seisoo tuumauskiven sivu kulkevalla polulla ja tarkkailee minua.
Luulin sitä ensin koiraksi, koska täällä liikkuu usein vaeltajia, jotka joskus pitävät koiraansa irti, vaikka se on luonnonsuojelualueella kiellettyä.
Etsin katseellani koiran omistajaa ja näen samalla toiset sudet. Niitä on viisi ja ne ovat piirittäneet minut. Kaksi sutta seisoo sivuillani ja kaksi takanani.
Marja lukee koko blogin videolla
Olen liikkunut aamuisen usvan keskellä jo varhaisesta enkä ole kuullut rasahdustakaan.
Sudet ovat tulleet metsästä hiljaa kuin aaveet ja seisovat ympärilläni matalasti muristen.
Ne odottavat vain johtavan suden käskyä hyökätä.
Edessäni noin viiden metrin päässä seisova lauman johtaja on muita suurempi ja seisoo valtavan kivenjärkäleen vieressä kuin patsas.
Suden katse on rauhallisen valpas, tarkka ja pohdiskeleva. Se tuntuu miettivän, olenko saalis, vihollinen vai harmiton olento, jonka voi ohittaa.
Tiedän, että olen ansassa, enkä voi paeta mihinkään. Kiven päälle en ehtisi kiipeämään ja karkuun lähtö käynnistäisi petojen saalistusvietin.
Kauempana edessä seisovan suden takana heijastuu autoni kylki suuren kuusen sivulta. Autolle on matkaa ehkä sata metriä, mutta susi seisoo siinä välissä.
Jostain syystä minua ei pelota, vaikka tiedän elämäni olevan johtavan suden päätöksen varassa.
Tilanne on tiivistynyt niin toivottomaksi, ettei siihen mahtunut edes pelkoa. Katselen kuolemaa silmiin ja kuulen sen ajattelevan:
”Älä ota tätä henkilökohtaisesti, näin käy kaikille, jotka me kohtaamme”.
Samalla näen hahmon liikkuvan autoni vierellä ja tunnistan isäni. Hänellä on olalla kiikarikivääri ja ajattelen isän tulleen metsälle, koska on innokas latvalinnustaja.
Mietin, oliko pystykorvamme Peki jossain lähistöllä, mutta en näe sitä isän vierellä, kun isäni nostaa kiväärin olalta ja suuntaa sen edessäni olevaa sutta kohti.
Isä ei voi ampua, koska olen samalla ampumalinjalla suden kanssa, mutta hän ojentaa kättään minua kohti kutsuvasti.
Käsi liikkuu kuin hidastettuna ja uskon isän tarkoittavan, etten saa juosta, etteivät sudet hyökkää.
Lähden liikkeelle ja yritän välttää katsomasta johtavaa sutta silmiin.
Jalkani osuu risuun, joka rasahtaa ja susi liikahtaa. Kylmää metallia valuu palleastani alaspäin ja pysähdyn.
Näen isän käden liikkuvan ja vetävän minua autoa kohti.
”Yksi askel, yksi pieni askel”, ajattelen ja tulen jo niin lähelle sutta, että tunnen sen väkevän tuoksun.
Ajattelen, että se tuoksuu kuolemalle ja olen taas vähällä jäykistyä paikalleni.
Tulen valtavan suuren suden vierelle ja yllättäen se käännähtää ja ponnahtaa kuin hidastettuna kurkkuani kohti.
Tunnen märän kosketuksen kasvoillani ja hämmästyn, kun Peki nuolee naamaani innokkaasti.
Näen isäni harppovan minua kohti naureskellen.
Hänen kädessään on suuri metso, jonka isä nostaa ylemmäs kävellessään luokseni.
Herään elävään uneen ja mietin, mistä ne sudet ja vuosikymmeniä sitten kuollut isäni olivat löytäneet uneeni.
Ilmeisesti kaikki oli unessa mahdollista, tai sitten unella oli joku viesti minulle.
Uni vaeltaa perässäni keittiöön kuin siinä näkemäni susi. Kahvia mitatessani mietin suden rauhallista katsetta, mielestäni se oli lumoava kuin kuolema.
Pohdiskelen, että ehkä unen viesti oli elämän vääjäämätön kulku kohti tuumauskiveä, jonka luona viimeiset mietteet mietitään.
Susi edusti kuolemaa ja toiset sudet tietoa siitä, että peruuttaminen tai paluu menneeseen oli käynyt mahdottomaksi.
Ainoa mahdollisuus oli edetä ja mennä rauhallisesti kohti.
Isäni, joka nuorehkona kuoli sairaskohtaukseen odotti kauempana ja kehotti eleillään kohtaamaan rauhallisesti vääjäämättömän kohtalon.
Kahvia hörppiessäni ajattelen etten tiedä pitääkö oma tulkintani unesta paikkaansa, mutta ihan hyvältä selitykseltä se tuntuu.
On kulunut kaksi vuorokautta siitä kun kävin Turussa neurologin vastaanotolla.
Pitkä tauko botuliinihoidoissa, lähes puolitoista vuotta, päättyi hyvään aikaan.
Neurologi totesi, että dystonia oli tauon aikana voimistunut ja niskojen vääntö lisääntynyt.
Pää vääntyi olkaa kohti nyt seitsemänkymmentä astetta ja painui solisluuta vasten.
Onko vääntö jo niin voimakas, että se voi aiheuttaa jotain vaurioita, kysyin neurologilta eikä hän pitänyt sitä mahdottomana.
Pitkää taukoa botuliinihoidoissa, joka oli saanut dystonian aktivoimat lihakset esiin, neurologini piti lääkärin kannalta loistavana asiana.
Nyt oli hyvä tilanne löytää juuri oikeat kohdat pistää botuliinia ja vapauttaa sillä tavoin pään vääntöjä.
EMG-laite, jolla dystonian aktivoimia lihaksia etsitään surisikin, kuin ampiaispesä ja välillä murisi kuin susilauma unessani.
Botuliini löysi kohteensa dystonian aktivoimissa lihaksissa ja yllättäen löytyi myös yksi kohta johon ei tällä kertaa tarvinnut pistää.
Yllättävää se on siitä syystä, että tuohon kohtaan on täytynyt aina ennen pistää botuliinia. Olisiko niin, että pitkä tauko on vaikuttanut muutoksen.
Botuliinin vaste eli vaikutus on parhaimmillaan kahden viikon kuluttua hoidoista, mutta mielestäni sen voi tuntea alkavan heti pistosten jälkeen.
Uskon, että alusta lähtien tuntuva vaikutus johtuu siitä, että piikit ovat osuneet oikeisiin kohteisiin ja ensivaikutus johtuu siitä.
Vähitellen sitten oikea vaikutus tulee botuliinin kautta. Parin vuorokauden jälkeen huomaan jo pientä huojennusta olossani ja lievennystä oireissa.
Luotan siihen , että ajan oloon pääsen takaisin siihen tilanteeseen, missä parhaimmillaan ennen taukoa olin.
Joka tapauksessa tämä oli varmasti oikea aika palata takaisin botuliinihoitoihin. Tai oikeastaan tämä oli oikea hetki aloittaa uusi vaihe dystonian hoidoissani.
Nyt olen kokeillut kuinka kauan pystyn olemaan ilman botuliinia ja miten se aika vaikuttaa dystonian oireisiin.
Karkeasti voisi sanoa, että vuosi sujui hyvin ja oireet lisääntyivät hiljalleen, niin että nämä viimeiset puoli vuotta ne ovat hankaloittaneet jo elämää monilla tavoin.
 |
| Sain antaa kirjani TUNTEMATON DYSTONIA - Vääntynyt elämäni neurologilleni Ninalle kiitoksena monien vuosien dystoniahoidoista. |
Nyt jatkan vaellustani rauhallisesti eteenpäin, aivan niin kuin unessakin tein. On vain kohdattava se mitä edessä on.
Ehkä kuitenkin on niin, että se mitä edessäpäin on, ei olekaan sitä, mitä pelkää tai kuvittelee.
Luottavaisin mielin palaan vaeltamaan tutuille poluille ja kuljen rauhallisin askelin tuumauskivelle keittämään tervaskahvit.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti