Viimeinen blogini, ajattelin joka kerralla, kun lähes yksitoista vuotta sitten ryhdyin dokumentoimaan tarinaani elämästä tämän harvinaisen sairauden kanssa.
Sairauden alkuaikoina sain voimaa jokaisesta kirjoittamastani kokemuksesta näiden outojen oireiden kurimuksessa.
En voinut käsittää, miten pää lähtee itsestään vääntymään sivulle. Eikä sitä kukaan ole selventävästi kertonut tähänkään päivään mennessä.
On kulunut yksitoista vuotta siitä, kun sain diagnoosin, jossa kerrottiin sairauteni nimi.
Fysiatri, joka antoi lähetteen Lohjan neurologiselle poliklinikalle tulosti minulle kahden sivun mittaisen tekstin, jonka yläosassa luki Cervikaalinen dystonia.
Hän veti kynällä viivan yli cee-kirjaimen ja lisäsi tilalle koo-kirjaimen.
Niin minä luin sairauteni nimen olevan kervikaalinen dystonia. Myöhemmin se on vakiintunut kuitenkin servikaaliseksi dystoniaksi.
Tuosta hetkestä alkoi minun matkani tämän tuntemattoman sairauden hoidoissa.
Monta odotushuoneen istuinta olen kuluttanut vuosien varrella ja yhtä monta kertaa istunut lääkärin edessä.
Yhä vieläkin, vuosien jälkeen on sairauteni nimi tuo sama, kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tuntematon dystonia.
Aluksi oudot oireet tuntuivat niin elämälle vierailta, että ajatus niiden väännöissä elämiseltä tuntui mahdottomalta.
Nyt, yli kymmenen vuoden jälkeen on kaikista näistä oireista tullut arkipäivää ja lähes luontevaa.
Sanon lähes, koska tottumisessa on aina lopulta kysymys sietämisestä.
Kaikki dystoniaan liittyvät hoidot ovat oireita lieventäviä, eikä mikään hoidoista varsinaisesti paranna dystoniaa.
Jos haluaisi sanoa asian sarkastisesti, niin voisi sanoa, että dystonia on elämäntapa, tosin ilman oikeutta sitä valita.
Terveys ei ole koskaan valinta, se on lahja.
Tosin senkin voi tuhota, niin kuin minkä muun lahjan tahansa.
Terve sielu asuu terveessä ruumiissa, sanoivat muinaiset roomalaiset ja olivat siinäkin väärässä.
Kyllä terve sielu voi asua myös sairaassa kehossa.
Mielestäni juuri sairaus opettaa ihmiselle elämän arvon ja sen, kuinka huikea lahja terveys on.
Tekstitetty minuutin video kirjoittamisen merkityksestä
Mitä minä sitten olen oppinut yli kymmenen vuoden sairastamisen aikana, muuta kuin menetetyn terveyden arvon.
Tietysti on sanottava, että se mitä olen oppinut, on oikeastaan itsestään selvää, asiaa, joka olisi hyvä ymmärtää jo terveenä.
”Ellen olisi sairastunut, en koskaan olisi tullut terveeksi”.
Kirjoitin tämän aforismin vähän sen jälkeen, kun olin sairastunut dystoniaan. Yhä vielä voin alleviivata sen monelta osin.
On tietysti ajateltava, että terveys on monimutkainen käsite, eikä ihmiskunnasta välttämättä montaa sellaista tapausta ole todettu.
Terve voi kuitenkin olla monella tavalla, vaikka olisi sairaskin.
Minulle terveys merkitsee sitä, että kykenee sairaudestaan huolimatta elämään sillä tavoin, että voi toteuttaa jotain, mitä oikeasti haluaa.
Tämä tahto on kirkastunut sairauden aikana. Olen oivaltanut yhä voimakkaammin oikeisiin asioihin keskittymisen arvoa.
Niistäkin suurin on rakkaus.
Niin kauan, kuin ihminen kykenee rakastamaan, hän on terve, sillä eihän puhtaassa rakkaudessa voi olla mitään sairasta.
Ilman rakastavaa vaimoani en olisi koskaan selvinnyt näihin vuosiin, joita nyt saan elää.
Tämä rakkaus on kirkastunut ja voimistunut minulle vuosikymmenien aikana, myös näiden dystoniavuosien aikana.
Niin kauan kuin ihminen pystyy rakastamaan, hänessä on jotain täysin tervettä.
Rakkaus on niin suuri voima, ettei toista vastaavaa ole olemassa.
Tähän yhteen sanaan kiteytyy kaikki se, mitä minä olen elämästä ja sairausvuosistani oppinut.
Rakkaus on suurin.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti