TERWASKANTO TORWINEN

 Perä-Pohjolainen terwaskanto

”Nykyaikana, kun ennenaikainen wanhentuminen ja hermostuminen ihmisissä käypi aiwan yleiseksi, on huwittawaa tawata terwettä wanhan ajan miestä, joka korkeasta ijästään huolimatta omaa terweet hengen ja ruumiin woimat.”

Näin kirjoittaa oululainen Kaiku-lehti vuoden 1913 numerossa. Juttu on tehty isoisäni isoisästä Heikki Torwisesta, ajan tavan mukaan kirjoitettuna. 

Hän oli 85-vuotias ja tapasi nousta joka aamu kolmelta ylös. Juotuaan kupposen lihalientä, hän otti eväspulloon vedellä jatkettua kirnupiimää eli huitua. Sitten hän lähti pellolle töihin. 

Päivät tämä tervaskanto puuhaili pellolla tai niityn perkkauksessa. Kuuma jos tuli, hän ryyppäsi huikan huitua. 

Syömässä hän käveli talolla, jos ei ollut useamman kilometrin päässä töissä. Syönnin jälkeen hän palasi jatkamaan tehtäviään. 

Nuorempana Heikki oli ollut innokas erämies ja kalastaja, kaatanut kaksi karhuakin sen ajan aseilla ja tavoilla. 

Kaiku, 28.09.1913, nro 225, s. 12

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1226036?page=12

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

*****

Lukemaan isoisän isoisäni oli innokas ja luki kaikki taloon tulevat sanomalehdet. Jutun mukaan hän oli näöltään niin hyvä, että luki ilman silmälaseja pientäkin pränttiä. 

Nyt kun minä katselen tuota kansallisarkiston digitoitua lehteä ja ajan koukeroisia kirjasimia, en ole saada selvää tekstistä edes silmälasit päässä.

Sellainen oli siis isoisäni isoisä Heikki Torwinen, ajattelen ajaessani maanantaiaamun vesisateessa Turun moottoritiellä. Hän oli syntynyt lähes kaksisataa vuotta sitten ja maailma oli silloin erilainen. 

Onko ihminen kuitenkaan niin paljon muuttunut, kuin maailma ympärillämme. Miten löytäisin henkisen sillan tuohon menneeseen aikaan, ajattelen ajaessani Tervakorven, yli puolen kilometrin mittaisen tunnelin läpi.

Olen matkalla dystonian hoitoihin Turkuun ja mietin matkan varrella olevien tunnelien nimiä. Isokylä niminen tunneli vie muistot lapsuuden ja nuoruuden kaupunkiini Kemijärvelle. Myös siellä on saman niminen kylä.

Lehmihaan tunnelista muistan lapsuuden kesät ja mummolan pihapiirin, pellot ja kalavedet, varsinkin koko yön kestäneet kalaretket. Hienoa, että näille tunneleille on annettu nimet, jotka ovat myös siltoja menneisyyteen.

Tervakorven silta vie ajatukseni isoisäni isoisään terwaskantoon, joka nousi varhain joka aamu lähteäkseen pellolle tai niitylle.

Heräsin yöllä kovaan ukkosen jyrinään ja katsoin kelloa, joka oli kolmen maissa. Nukahdin vielä muutamaksi tunniksi, kunnes heräsin keittämään aamukahvit.

Ajattelin ajaessani tunnelin läpi, että esi-isäni oli ollut töissä jo lähes kahdeksan tuntia ja käveli ehkä parhaillaan syömään puolista kotitalolle.

Perillä Turussa istun neurologin vastaanotolla ja keskustelemme tilanteestani ennen botuliinihoitoja. Luonnollisesti keskustelemme muustakin, kuten päivän uutisista. 

Me kumpikin olemme järkyttyneitä niistä asioista, mitä maailmalla tapahtuu. Asioista, jotka tsunamin tavoin lyövät myös yli Suomen ja vaikuttavat jokaisen elämään.

Ukrainan sota, siitä kärsivät ihmiset, sähkön hinnan nousu ovat tämän päivän isoja uutisia. Huoli siitä, miten pärjätään talven yli on useimmilla todellinen.

Tapaan hoitojen jälkeen Turussa asuvan ja opiskelevan rakkaan tyttäreni. Käymme syömässä ja lähdemme kävelemään Aurajoen rantatietä. Sää on vaihtunut kauniiseen auringonpaisteeseen ja viileä tuuli tuntuu hyvältä kasvoilla.

Pois ajaessani ajan jälleen samat tunnelit läpi ja pohdin, mikä viesti tuolla esi-isälläni, terwaskanto Torwisella voisi olla tähän päivään.

Mielestäni hänen viestinsä on ainakin se, että elämässä on hyvä pitää kiinni tietyistä asioista. 

Monta asiaa, jotka tuon terwaskannon elämään kuuluivat, sopivat sovellettuna myös tähän aikaan.

Arjen onni,

onnen kestävin muoto. 

Aika kuluttaa sitä,

hioo ja muotoilee.

Syyt paljastuvat aikanaan,

arki hioo ne esiin.

Onnen syyt.

Harry