Neljän aikaan aamuvarhain heräsin huilumaiseen, kaukaiseen ääneen.
Ikkuna oli vähän auki ja ulkoa kuului voimistuvaa linnun laulua.
Oli pilvistä ja sateista, juuri oikea hetki mustarastaan laulaa.
Puoli viiden aikaan istun kahvilla olohuoneessa, on vielä puolihämärää ja luvassa sateinen päivä.
Lasken, että on tasan kaksi kuukautta edellisistä botuliinipiikeistä.
Tämä kaksi kuukautta on ollut hyvä jakso, eikä servikaalinen dystonia, joka aiheuttaa pään vääntymistä sivulle, ole oireillut yli sietokyvyn.
Olen pyrkinyt pitämään yllä tavallisia elämän rutiineja, jotka luovat ajan äänettömään virtaan sen sykkivän rytmin.
Säännöllinen liikunta on varmasti yksi jaksamisen kulmakivi, jonka varassa voi selvitä sairauden oireiden otteessa.
Minulle mieluisin kuntoilumuoto on hölkkä, joka auttaa pitämään peruskuntoa yllä.
Olen kevättalven ja loppukevään aikana käynyt lenkillä 2-3 kertaa viikossa juoksumatolla.
Vähitellen olen kasvattanut matkaa ja viimeksi juoksin jo kymmenen kilometriä.
Vauhti ei ole juoksussani tärkeintä.
Seuraan juoksun rasitusta ja pidän sykkeen sillä tasolla, että se parantaa kestävyyttä.
Minulle juoksumatto on hyvä tapa pitää kuntoa yllä, eikä tunnin matka paikallaan juosten ole yhtään tylsää.
Liikunta saa ajatukset vireille ja aivot virkeiksi, usein jokin oivallus valtaa mielen ja siitä voi kehittyä päivän tarina.
Huomaan kyllä, että iän lisääntyessä kunnon nostaminen vaatii yhä enemmän sitkeyttä ja jaksamisen tarkkailua.
Liian nopea kunnon kohotus kostautuu armotta kuntoilun päättymisenä johonkin rasitusvammaan tai henkiseen uupumiseen.
Hitaasti hyvä tulee juoksussakin, varsinkin kun kysymys on mitalista, jonka saa parempana jaksamisena ja elämänvoimana.
Luonnossa vaeltaminen on myös mieluisa tapa hoitaa mielen virkeyttä kunnon ohessa.
Muutama päivä sitten lähdin metsäretkelle jo aamuvarhain.
Metsä oli jo herännyt ja täynnä ääniä.
Kävely on yksi voimakkaimmin dystoniaani aktivoiva asia, eikä pään vääntyessä sivulle ole aina helppoa pysyä tasapainossa.
Hyvällä polulla tai hitaalla etenemisellä ilman polkua edeten, kokee aina virikkeitä, jotka vievät ajatukset luontoa ihailemaan.
Oli pesinnän aika ja lintuja voi tarkkailla vain kaukaa, ettei niitä häiritse.
Metsässä aamun kuljettuani ymmärsin, kuinka vieras ihminen siellä on.
Ja kuitenkin metsä ottaa ihmisen vastaan kuin kotiin ja mukaan elämää sykkivään luontoon.
Vähitellen, askel toisensa jälkeen, tunsin kulkevani yhä tutummassa maastossa, kuin kotipihalla tai matkalla sinne.
Tulin pienen lammen rannalle ja näin suomännyn sammalkumpareen päällä. Siinä oli kuin tehty taukopaikka.
Tunsin tulleeni juuri siihen kohtaan, missä netsä odotti minua.
Istuin kuivalle kankaalle puun juureen ja otin repun selästäni.
Siinä istuin puuhun nojaten, katselin eteen avautuvaa maisemaa ja kuuntelin luonnon ääniä.
Edessäni oli pieni suolammikko ja puiden täyttämää rantametsää.
Siellä takana hehkuivat nousevassa auringossa kimmeltävän lammen takana kasvavat männyt.
Joutsenpari oli aamu-unilla ja näytti siltä kuin kaksi valkoista kangaskasaa olisi jätetty metsälammen rantaan.
Välillä toinen linnuista nosti päänsä ja katseli rauhallisesti ympärilleen, painaen päänsä taas uneen.
Äkkiä kuului valtava rääkäisy, joka kaikui lampea ympäröivässä metsässä.
Laskin kuksan vierelleni ja otin teleobjektiivilla varustetun kameran käteeni.
Puiden välistä näin veden kuohuvan vastarannalla joutsenten edessä ja toinen niistä nousi katselemaan vedessä tapahtuvaa näytelmää.
Näin vain veden kuohun, joka eteni lähellä rantaa.
Välillä kuului karmea huuto, jonka päättelin jonkin vesilinnun, luultavasti kaakkurin ääneksi.
Sain kameraan tarkennettuakin kaakkurin, jota toinen ajoi vimmaisena takaa.
Joutsen oli noussut jaloilleen ja seurasi kaakkurien villiä kisailua rauhallisesti.
Hetken kuluttua kaikki oli ohi.
Toinen kaakkuri kohosi lentoon, kiiti joutsenen ohi, nousi taivaalle ja poistui puiden latvojen taakse.
Toinen kaakkuri jäi rauhallisesti uimaan tyyntyneeseen veteen.
Telkkäpariskunta teki kaarroksen lammen ympäri ja palasi tilanteen rauhoituttua lahdelmaan.
Ihmeellinen hetki oli ohi, laskin kameran alas, otin leivän ja hörpin jäähtynyttä kahvi.
Olin kokenut ihmeellisen hetken, joka siivitti koko päiväni kuin kaikki olisi alkanut alusta.
Tällaista voi kokea vain luonnossa ja sielläkin kuin yllättävänä lahjana.
 |
| Piirros Marja Torvinen© |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti