perjantai 28. maaliskuuta 2025

MISTÄ PUHUN, KUN PUHUN DYSTONIASTA




Minulla on runsaan kymmenen vuoden kokemus tästä dystonia-nimisestä sairaudesta, enkä tiedä siitä vielä kovinkaan paljoa. 

Tosin ei edes tiede tunne syytä, miksi ihminen sairastuu tähän aivojen liikesäätelyn häiriöön. 

Kymmenen vuotta sitten, kun olin sairastanut vasta muutaman vuoden ja diagnoosista oli vajaa pari vuotta, tiesin lähes kaiken dystoniasta.

Tai ainakin luulin tietäväni. 




Kirjoitin alusta lähtien dystoniaa käsitteleviä blogeja lähes päivittäin.

Vuoden 2014 aikana kirjoitin yli kaksisataa blogia. 

Mistä ihmeestä minä löysin niin paljon sanottavaa tästä aiheesta?

Tänä päivänä, kun vilkaisen jotain tuon ajan blogia, voin kyllä yhä allekirjoittaa ajatukset ja kokemukset.

Mutta lisään heti, että tieto lisää tuskaa ja tiedottomuus on joskus paras elämän peite. 

Sen varassa voi levätä kuin pieni lapsi ja olla varma kaikesta. 

Kertoa sieltä oppimiaan sanoja ja lauseita, joita on tankannut mieleensä kaikista mahdollisista jutuista. 




Vähitellen ne sanat ja lauseet koetellaan ja tietoisuus tämän sairauden todellisesta luonteesta syöpyy mieleen kuin auringonvalo suurennuslasista.

Polttaa jäljen ja kärjistyy loputtomaksi kivuksi, muuttuu kokemuksen kautta arkipäiväksi. 

On saapunut dystonian ytimeen, elää nyt-hetkessä ja tietää jo jotain. 

Kaikkein tärkein tieto on se, minkä oli voinut huomata jo alussa, mutta vasta kivun ja kokemuksen kirkastamana se paloi kuin poltettuna sisimpään. 

On vältettävä kaikkea, mikä aktivoi dystonian, sen ymmärtää jo.

Se on tietysti mahdotonta, koska silloin menettäisi liian paljon elämää.

Olen kuitenkin pyrkiny välttämään joitain asioita, jotka aktivoivat dystonian oireita.

Minulle annettu versio taudista noudattaa enimmäkseen samoja tapoja aktivoitumisessa.




Dystonia hiipi elämääni ensimmäisen kerran selkeästi autoa ajaessani. 

Eikä se siitä tavasta ole päässyt koskaan irti. 

Tänäänkin, kun kävin kauppareissun autolla, käytin ajomatkaan tahdonvoimaa, pitääkseni päätä lähes suorassa. 

Olen oppinut tekniikan, jolla ajaminen pää lähes suorassa onnistuu lyhyillä matkoilla. 

Pidemmillä ajomatkoilla nojaan usein käteeni, mikä luonnollisesti rasittaa sitä. 

Pitkän ajomatkan tuloksena onkin parin päivän kipu niskoissa, olkapäässä ja käsivarressa. 

Lisäksi tulee päänsärky sekä silmissä migreenin tuoma sahanlaitakuvio ja valonarkuus.




Autolla ajaminen oli ennen dystoniaa kivaa ja kävimme usein ajelulla. 

Nykyisin täytyy olla hyvä syy, että istun auton rattiin. 

Toisaalta, tiedän olevani onnekas, että voin ajaa vielä autoa. 

Juttelin muutama päivä sitten ihmisen kanssa, joka oli kokenut aivoinfarktin.

Onnekseen hän sai sen sairaalassa ja liuotushoito alkoi heti. 

Häneltä on ajokortti nyt toistaiseksi otettu pois ja kulkuneuvoksi vaihtunut rollaattori. 

Haikeana hän totesi, että mukavaa olisi, jos saisi vielä ajokortin takaisin. 

Asioilla on aina toinen puoli ja jossain aina kovia kokeneempi.



Toinen asia, joka voimakkaasti aktivoi dystonian, on kävely tai jokin muu määrätty tehtävä, jossa ”pitää” katsoa eteenpäin,  sellainen aktivoi voimakkaasti dystoniaa. 

Kirjoittaminen istuen päätteen edessä on lähes mahdotonta. 

Kirjoitan enimmäkseen selälläni maaten, pää tyynyillä tuettuna, tai lyhyempiä tekstejä pää sivuttain ja laite olkapään suunnassa. 

Pää pakotettuna suoraan katsomaan pystyn tekemään töitä koneella jonkin verran, mutta kipu kuittaa siitä ankaran hinnan. 



Kaikkein vaikein tilaisuus niskoilleni oli kirkossa, jonka jykevät, lähes suorat penkit ja staattinen asento, loivat dystonialle autuaallisen tilanteen aktivoitua. 

Olimme silloin pohjoisessa ja Tunturimessu -nimisessä tilaisuudessa, jossa oli laulua ja puheenvuoroja. 

Tilaisuus oli hieno ja laulut kauniita, mutta myös dystonian kivut huusivat hoosiannaa. 

Olen silti iloinen, että uskaltauduin kokeilemaan tuon tilaisuuden kokemiseen. 

Kipu oli sen arvoista. 

Lähes samanlainen kokemus oli käydessämme elokuvateatterissa, vaikka penkit olivatkin pehmoisia. 

Nykyisin osaan välttää kaikkea, mikä vaatii staattista asentoa, tiettyä pakollista katsomiskulmaa.

Tilaisuuksia, joissa on käännettävä pää jatkuvasti suuntaan, joka aiheuttaa kipua.



Rauhallinen elämä ja lepo aina välillä on hyvä tapa välttää dystonian aktivoitumista. 

Ajatella voi missä asennossa vain ja kirjoittamaan pystyy monin tavoin. 

Metsässä kävely on helpointa, koska luonto tarjoaa niin paljon koettavaa, eikä pään kääntyily siellä haittaa.

Tämä hetki, tietoisuus ja sisäinen kuuntelu, aistithan havainnoivat koko ajan. 

Elämä on täyttä aina, kun elää tietoisena tästä hetkestä, on hereillä. 

Yllättäen huomaa, että kipu meni ohi, vääntö väheni ja olo rentoutui. 



Kirja kädessä, joskus kuulokkeet korvilla, kirjoitellen pädille tai vain ollen ja katsellen johonkin.

Siinä voi unohtaa koko dystonian kipuineen ja oireineen. 

Ihmisessä on niin paljon voimia, jotka tuntee ja löytää vasta silloin, kun luulee jo olevansa täysin avuton. 

Siinä vaiheessa avautuu jotain, mitä ei osannut odottaa. 





torvinenharry@gmail.com







torstai 20. maaliskuuta 2025

DYSTONIA - VOIMIA JAKSAMISEEN





Mistä voimia dystonian oireiden kestämiseen? 

Sairauden oireet vievät fyysisiä voimia ja lannistavat henkisesti. 

Voimavaroja on rajallisesti ja niiden ylittäminen voi suistaa uupumukseen ja masennukseen. 

Liikunta auttaa, mutta välillä on hyvä myös kuunnella sisintään.

Vaikka ulkoiset ärsykkeet piiskaisivat tekemään jotain koko ajan, niin joskus on parempi vain levätä.

Aikanaan voimat kyllä palaavat.

Elämä ei ole jatkuvaa sätkimistä, eikä koko ajan tarvitse säntäillä eteen heitetyn virikkeen oikusta. 

Voi olla vain ja antaa ajan virrata. 

Se kulkee samaa vauhtia ilman apuakin.




Mielestäni niin hyvä fyysinen kunto kuin mahdollista, on aina paras lähtökohta.

Myös dystonian oireiden sietämisessä. 

Tavoitteet on kuitenkin asetettava oman terveyden ja voimien mukaan. 

Usein jo kevyt liikunta auttaa jaksamaan, jos ei sillä hetkellä enempään pysty tai jaksa.

On kysyttävä itseltään, onko voimavaroja vai pitäisikö niitä kerätä. 

On luotettava, että keho tietää ja vastaa.




Miten yleensä jaksaa kuntoilla, jos on nukkunut vähän ja levottomasti. 

Heräilee yöllä, valvoo ja uupuu, mutta ei saa levättyä. 

Kaikki voimat menevät päivästä selviämiseen.

Sellaisina päivinä voi vain lepäillä ja antaa itselleen luvan rentoutua.

Jos jaksaa voi tehdä jotain mistä pitää. 

Minä laitan jotain hyvää ruokaa, luen paperille painettua kirjaa, jonka sivut rapisevat kääntäessä.

Olen voinut lukea sen jo moneen kertaan, mutta aina sieltä löytyy jotain uutta.

Toisinaan nukahdan luettuani tai kuuntelen musiikkia, olen vain. 



Luonto on myös aina iso voimaannuttaja. Luonnossa voi liikkua niin monella tavalla ilman mitään tavoitteita. 

Voi vain hortoilla ja antaa luonnon viedä huomion pois itsensä ja dystonian oireiden tarkkailusta. 

Luonto on täynnä virikkeitä, joita voi katsella ja kokea.

Otan mukaan myös tavallisen, pelkkään kuvaamiseen sopivan kameran ja kuvailen luonnosta jotain, mikä koskettaa. 

Sillä tavoin kokee unohtumattomia hetkiä, vaikka jossain rantakumpareella istuessa. 

Kuvien kautta voi hetkiä elää uudelleen ja kirjoittaa niistä.




Dystoniasta ja sen oireista huolimatta elämä on ihanaa ja monia mahdollisuuksia täynnä.

Voi käyttää mielikuvitusta ja luoda itselleen sopivan tavan parantaa kuntoa.

Ei sen tarvitse olla suorittamista. 

Pelkkä luonnon hidas, hiljainen tarkkailu antaa sisäisen levon ja rentouden.

Minä vierastan kaikkia kaavamaisia tapoja, joissa samaa asiaa toistetaan loputtomiin. 

En voi sille mitään, se ei sovi luonteeseeni. 

Siitä syystä en ole pystynyt tekemään toistuvia vastaliikkeitä, joista on kerrottu olevan apua.

Minulle sopii paremmin kehon ja mielen kuuntelu, sisäinen viestintä; mikä on päivän vire.

Etenen sillä tavoin, omaa tahtiani, olen tehnyt niin dystoniaan sairastumisesta lähtien.




Välillä yritin seurata ohjeita joita sain vastaliikkeistä, mutta en jaksanut loputtomia toistoja.

Palasin omaan tapaani kuntoilla.

Olen huomannut sen toimivan parhaiten.

Tiedän, että toiset jaksavat tehdä vastaliikkeitä, toistaen toistoja lukemattomia kertoja.

He saavat apua niistä ja se on hieno asia.




Ihminen on luotu liikkumaan ja halu siihen tulee sisältäpäin.

Jokainen syy liikkua on hyvä syy, eikä mitään rimaa tarvitse ylittää.

Kaikki mikä mieltä ja kehoa vahvistaa on hyvää liikuntaa.

Auttaa jaksamaan ja sietämään dystonian oireita.



torvinenharry@gmail.com




sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

BOTULIINIHOITO JOKA MUUTTI ELÄMÄNI



Viisi vuotta ensimmäisistä oireista, kesällä kolme vuotta diagnoosista ja nyt kahdestoista pistosaika. Aion perua sen.

Kello kaksitoista on neurologisen osaston soittoaika ja osastosihteeri vastaa muutaman yrityksen jälkeen.

Tervehdin ja kerron, että haluan perua minulle varatun ajan. Hän pyytää tietoni ja kysyy, haluanko perua hoitoajan kokonaan.

Hetken tuntuu, kuin astuisin tyhjyyteen. Sitten sanon, että kyllä haluan.

Olen kulkenut tämän tien loppuun.




Kirjoitin tämän blogin kahdeksan vuotta sitten, maaliskuussa 2017. 

Julkaisen blogin nyt uudelleen, koska tuon kevään aikana ja tässä blogissa kerrottujen valintojen ja tapahtumien vuoksi elämäni muuttui. 

Olen yhä tänään äärettömän kiitollinen, että sain kokea tämän muutoksen elämässäni ja uskalsin tehdä oman ratkaisuni.




MAALISKUU 2017 - KAHDESTOISTA PIIKKI


VIIMEINEN OLJENKORSI

Mitä ihmiseen jää, kun kaikki muu riisutaan hänestä. Mitä jää, kun ei ole enää muuta menetettävää, kuin puhdas olemassaolo. Mietin sitä ajaessani kevätaamun vesisateessa.

Parin sadan kilometrin matka Turkuun sujuu moottoritietä parissa tunnissa. Olisin perillä hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa.

Neurologi, jonka vastaanotolle olen varannut ajan, on yksityinen ja paljon kiitosta saanut.

Hän on viimeinen oljenkorsi botuliiniruletissa, jota kohta kolme vuotta olen kiertänyt.




TIE KATOAA SATEESEEN

Vettä sataa siimana ja tuulilasi on vihreänharmaana seinänä, pyyhkijät tekevät siihen aukon, joka katoaa hetkessä. Onneksi tie on suora ja siinä on kaksi kaistaa.

Nojaan päätä vasempaan kämmeneen ja pidän sillä tavoin sen suorassa. Näin olen ajanut jo yli kaksi vuotta.

Alkuun se oli vaikeaa, kättä alkaa pian särkeä, niskat oireilevat ja oikea käsi uupuu hoitamaan kaiken vastuun.



ELÄMÄNHALU RATKAISEE

Ihminen on sopeutuvainen ja tottuu lähes kaikkeen, jos saa jatkaa edes lähes normaalia elämäänsä. Tämän olen oppinut elämästä ja elämänhalusta.

Ihminen haluaa lopulta vain elää. Elämänhalu jää, kun kaikki muu otetaan pois. Halu elää.

Elämänhalu saa ihmisen selviämään mahdottomastakin ja voittamaan vaikeuksista suurimmankin.

Oleellisen ollessa jäljellä, ei muulla enää ole merkitystä.

Ei ihmisten sanoilla, ei millään ulkoisella. Ratkaisu on siinä mitä ihmisen sydämessä on.



MIKÄÄN MUU EI ENÄÄ VAIKUTA

Onko elämänhalu vielä hänen sydämessään. Jos on, niin sieltä tahto saa voiman, jota mikään ei voi lannistaa.

Ihminen voi voittaa silloin minkä tahansa vaikeuden. Aika, jona ihmisten mielipiteet ja puheet, käsitys siitä, millainen olet, ei päde enää.

Eivät sillä tasolla, missä on kysymys yksinomaan elämänhalusta.



REIPPAAT KAKSITUHATTA SUOMALAISTA

“Lääkäritkin ovat vain ihmisiä”, huudahti minulle kädet selällään fysiatri, joka lopulta diagnosoi oireeni servikaaliseksi dystoniaksi.

Olin ihmetellyt hänelle työterveyslääkäreitä ja ortopediä, jotka eivät aikaisemmilla käynneillä olleet tunnistaneet selkeistä oireista tätä sairautta.

Nykyisin ymmärrän toki jo paremmin, miksi edes ortopedi ei harvinaista sairauttani tunnistanut. Suomessa on pari tuhatta diagnoosin saanutta dystoniaa sairastavaa.

Heistä puolet potee servikaalista, joka vääntää niskojen kautta päätä johonkin suuntaan tahdosta riippumatta.



YLEISLÄÄKÄRI EI YLEENSÄ TUNNISTA DYSTONIAA

Moni yleislääkäri ei koko uransa aikana saa eteensä dystoniaa sairastavaa, joten on kohtalon arpapeliä, sattuuko vastaan dystonian tunteva lääkäri. Minä en ole tavannut yhtään yleislääkäriä, joka dystonian tuntisi.

Hoitohenkilökunnasta sairauden tuntevat ne, jotka hoidettavan, tutun tai sukulaisen kautta ovat olleet tekemisissä dystoniaa sairastavan kanssa.

On selvää, että tietoisuuden lisääminen ja lääkärien ammattitaidon parantaminen olisi iso etu dystoniaa sairastaville.



DYSTONIATIETOISUUS AUTTAISI SAIRASTUVIA

Tautia hoidetaan botuliinipiikeillä, jotka potilaan kohdalla voivat estää tai parhaassa tapauksessa poistaa dystonian oireet noin kolmeksi kuukaudeksi.

Mitä nopeammin sairauden puhkeamisen jälkeen hoito aloitetaan, sitä paremmat edellytykset niiden avulle on. Siksi tietoisuutta tästä sairaudesta nimeltä dystonia pyritään lisäämään.

Helppoa se ei ole luonnollisesti, vaikka dystonian oireet ovat usein selkeät.



DYSTONIA ON HARVINAINEN SAIRAUS

Botuliinihoito ei toimi dystoniaa sairastavista noin viidenneksellä. Jäljelle jää siinä tapauksessa syväaivostimulaatioleikkaus, eli DBS-hoito, oireiden sietäminen tai vaihtoehtohoidot.

Dystonian oireiden lievitys on yksilökohtaista, ja jokainen joutuu etsimään siksi omaan dystoniaansa sopivan tavan sietää väännöt ja kivut.

Parantavaa hoitoa dystoniaan ei vielä ole keksitty, eikä sitä marginaalisairautena tutkita niin paljon, kuin valtavirran sairauksia. 



BOTULIINIHOIDOT EIVÄT OLE TEHONNEET

Minun dystoniaani botuliinihoidot eivät kovinkaan paljon ole auttaneet. Olen saanut kahden ja puolen vuoden aikana yksitoista kertaa botuliinihoitoa, yhdeksän kertaa Lohjan neurologisella polilla ja kaksi kertaa Meilahdessa.

Kertaakaan en ole kokenut kovin suurta helpotusta oireisiin piikeistä. Eniten apua sain ensimmäisillä kerroilla, kun pistoksiin käytettiin Botox-nimistä botuliinia. Silloin liike, jonka dystonia aiheutti makuulla ja vaikeutti unen saamista, loppui ja vain vääntö jäi.

Noiden kahden kerran jälkeen sairaala siirtyi käyttämään Xeomin-nimistä botuliinia. Tämä tehtiin ilmeisesti kilpailutuksen jälkeen edullisempana vaihtoehtona.

Tätä botuliinin vaihtoa neurologi ei kertonut ja näin sen vasta myöhemmin tilaamistani lausunnoista.



POTILAALLE EI KERROTA LÄÄKKEEN VAIHDOSTA

Tämä sama asia on tullut esille muidenkin dystoniaa sairastavien kanssa. Potilaille ei aina kerrota kun hoidoissaan käytetty botuliini vaihtuu.

Tämä on mielestäni eettisesti aika arveluttavaa ja potilasta väheksyvää, ettei lääkkeen vaihdosta edes ilmoiteta hänelle.

Tiedän hyvin, että moni neurologi väittää näistä botuliineista Botoxia ja Xeominia samankaltaisiksi valmisteiksi, olen niin monelta neurologilta tätä kysynyt.

Näillä botuliineilla on kuitenkin eroja jo ihan perustasolla. Xeomin vaikuttaa tavallisesti nopeammin, mutta Botoxin vaikutus kestää pidempään.

Vaikka Xeominin vaikutus on noin kaksi kuukautta, ei hoitoaikoja ole lyhennetty kolmesta kuukaudesta.

Pikemminkin hoitoajat ovat pidentyneet useissa sairaaloissa, jotkut ovat joutuneet odottamaan lähes vuoden seuraavaa botuliinihoitoa.



DBS- ELI SYVÄAIVOSTIMULAATIOLEIKKAUS

Botox on botuliineista hieman voimakkaampi ja vahvempi. Xeominista taas sanotaan, että siihen ei synny immuniteettia niin helposti kuin Botoxiin.

Koska botuliinihoidot eivät auttaneet kovin paljon dystoniaani, minulle esitettiin mahdollisuutta DBS-leikkaukseen.

Siinä päähän porataan kaksi pientä reikää, joista viedään elektrodit aivotumakkeisiin ja solisluun alapuolelle asennettavan stimulaattorin kautta niihin ohjataan sähkövirtaa.

Tämä estää tai vaikeuttaa tumakkeen antamien käskyjen perillemenon dystonian altistamiin lihaksiin.



OIKEA BOTULIINI ON LÖYTYNYT KOKEILUJEN KAUTTA

Pidän aivostimulaatioleikkausta hyvänä hoitomuotona, jos mikään muu ei auta. Haluan kuitenkin omalla kohdallani kokeilla ensin kaikki muut vaihtoehdot.

Tiedän kuulemieni kokemusten perusteella, että eri botuliinit auttavat dystoniaa sairastavia. Moni on löytänyt omaan sairauteensa sopivan botuliinin vasta kokeilujen kautta.

Tämä sairaus on yksilökohtainen kaikilla tavoin. Siitä syystä minäkin haluan nähdä  ensin voisiko joku botuliini auttaa dystoniaani.

Haluan kokeilla sen, ennen kuin menen kalliiseen aivoleikkaukseen, jonka jälkeen kuitenkin on käytävä myös botuliinipiikeillä. Tästä syystä pyysin Lohjan sairaalan neurologia kokeilemaan toista botuliinia.



KAIKKI EIVÄT JAKSA VAATIA

Pyyntööni ei kuitenkaan suostuttu. Lohjan sairaalan neurologi pisti edelleenkin Xeomin-botuliinia. Hän nosti myös pistosaikojen välit, ensin seitsemään ja sitten viiteen kuukauteen. Tämä siitä syystä, että botuliini ei antanut toivottua tehoa, eli vastetta.

Suomessa on kyllä sairaaloita, joissa on kokeiltu eri botuliinivalmisteita ja myös löydetty sairautta helpottava valmiste. Usein kysymys on neurologista, jolta asiaa kysytään tai potilaan sinnikkyydestä vaatia hoitoa.

Kaikki eivät kuitenkaan jaksa sitkeästi vaatia, varsinkaan sairaana, joten heitä on helppo ohjata näillä väitteillä täysin samasta botuliinista.



MIKSI NEUROLOGIT EIVÄT KOKEILE ERI BOTULIINEJA

Kysyin kokeneelta neurologilta, joka on hoitanut paljon dystoniaa sairastavia potilaita, mitä mieltä hän on botuliinien eroista valmisteina. Hän totesi, ettei siitä oikein voi olla mitään mieltä, koska näitä aineita ei ole sillä tavalla tutkittu.

Eli tullaan takaisin siihen kysymykseen, miten sitten voidaan väittää näiden aineiden olevan samanlaisia ja vaikutukseltaan vastaavia?

Kukaan ei lopulta tähän osaa ilmeisesti vastata. Tiedän vain, että potilaiden kokemus eroavasta vaikutuksesta yksilötasolla on selvää.

Miksi sitten neurologit eivät kovin helposti lähde kokeilemaan eri botuliineja? Se on kysymys, joka herättää lisää kysymyksiä.



TERVEYDELLÄ EI OLE HINTAA

Minä päätin lähteä kokeilemaan eri botuliineja ja potilaalle aikaa antavaa hoitoa yksityisen lääkärin kautta. Joudun maksamaan itse tämän kokeilun ja se raha on pois elämisestä. Terveydellä ei kuitenkaan ole hintaa.

Kuulin tositarinan eräästä neurologista, joka kertoi siirtyneensä yksityisen lääkäriaseman palvelukseen. Hän oli tehnyt sen siksi, että siellä potilasta ei tarvinnut hoitaa viidessä minuutissa, niin kuin julkisella puolella.

Potilaan hoitaminen ei ole liukuhihnalla kulkevan koneen korjaamista.


torvinenharry@gmail.com








sunnuntai 9. maaliskuuta 2025

DYSTONIA - BOTULIINIPIIKIT



Kierros on taas kuljettu dystonian esteradalla ja pian on aika palata piikkipaikalle. 

Elämä ei  ole pitkä, päällystetty suora kohti tulevaa. 

Elämä on mutkainen polku, täynnä juurakoita. 

Sairaus tuo siihen vielä lisää kivikoita ja esteitä. 

Sillä polulla on kuitenkin hetkiä, kipeitäkin, joita ei antaisi pois mistään hinnasta. 

On oppinut olemaan vähästäkin kiitollinen.

Kiitollisuus elämästä on asenne, jonka aina voi valita. Sitä ei mikään voi pois ottaa. 

Elämä on paras matkakumppani, sille kannattaa aina antaa mahdollisuus.




On kulunut tasan kolme kuukautta viimeisestä käynnistä neurologilla. 

Sain joulukuussa botuliinipistokset, joilla servikaalisen dystonian oireita pyritään lievittämään. 

Sairautena dystonia on esiintymistavoiltaan hyvin monipuolinen ja omavaltainen. 

Pelkästään tämän liikehäiriösairauden erilaisten esiintymistapojen luettelemiseen uupuisi. 




Dystonia voi esiintyä lähes missä tahansa tahdonalaisessa lihaksessa. 

Vääntöä, värinää, tärinää, kipua, vapinaa, nykimistä ja kehon asentomuutoksia, niitä kaikkia ja paljon muuta on dystonia. 

Oireita voisi luetella loputtomiin, sillä dystonia vaikuttaa kaikkeen elämässä. 

Kaikkeen paitsi yhteen asiaan. 

Asenteeseen dystonia ei pysty vaikuttamaan, se on ihmisen itse valittava. 




Dystonia on henkisen estejuoksijan laji. 

Toisinaan tuntuu, että esteitä on liikaa ja ne ovat niin korkeita, ettei jaksa ylittää niitä. 

Vähitellen tämä elämän antama esterata opettaa kohtaamaan eteen ilmestyvät sairauden oireet. 

Siihen löytää jokainen omat tapansa ajan oloon. On vain luotettava, että elämä antaa voiman ja viisauden tilanteen mukaan. 




Dystoniaan ei ole parantavaa hoitoa, joten tämän sairauden kanssa on vain opittava elämään. 

Pistoksina annettava botuliinihoito on hoitomuodoista yleisin, joka lievittää useimmilla dystonian oireita. 

Toisilla botuliini poistaa lähes kaikki oireet pariksi kolmeksi kuukaudeksi, toisilla lievitys on osittaista ja osalla se ei auta juuri yhtään. 

Myös botuliinin eri valmisteilla on dystoniaa sairastavien kokemuksen mukaan vaikutusta hoitojen tehoon. 

Dystonia on vääntösairaus. Niinpä myös näistä botuliinivalmisteistakin käydään jatkuvaa vääntöä. 




Botox  on alkuperäinen botuliinitoksiini, jonka vaikutusta suurin osa dystoniaa sairastavista pitää tehokkaimpana. 

Saatavana on rinnakkaistuotteita, joista yleisin on Xeomin. 

Kysyin kerran eräässä yleisötilaisuudessa luentoa pitäneeltä professorilta, mitä eroa Botoxilla ja Xeominilla on. 

Hän vastasi, että Botox valmistetaan Amerikassa ja Xeomin Euroopassa. 

Esitin saman kysymyksen hoitavalle neurologille. Hän sanoi, että ne ovat samaa ainetta. 

Hetken kuluttua hän sanoi, ettei ole ihan varma, koska niitä ei ole tutkittu riittävästi. 




Kokemuspohjaisesti dystoniaa sairastavat ovat yleisimmin kokeneet, että Botox vaikuttaa voimakkaammin ja pidempään. 

Xeominin taas sanotaan vaikuttavan nopeammin. 

On selvää, että jokainen hetki ilman vääntöjä, kipuja tai virheasentoja, on sairastavalle arvokas. 

Siitä syystä on ymmärrettävää, että potilaat toivovat parempaa vastetta antavaa lääkettä. 

Julkisella puolella potilaat eivät voi vaikuttaa kovinkaan paljon siihen, millä lääkkeellä heitä hoidetaan. 

Ota tai jätä on yleisin hoitojen motto eikä potilas ole useinkaan tasaveroinen neuvottelija hoitojen suhteen. 

Tämä on harmi, koska potilas on sairautensa paras asiantuntija ainakin oireiden ja hoitojen tehon suhteen. 




Dystonia ei aina näy päällepäin ja se voi johtaa harhaluuloon sairauden vähäisestä vaikutuksesta. 

Kysymys on samasta, kuin terveellä pään hetkellisestä vääntämisestä sivuun tai tahallisesta pakkoliikkeestä. 

Samalla tavoin dystoniaa sairastava piilottaa oireitaan niin kauan kuin pystyy, kukapa haluaisi huomiota vapinalla tai oudoilla kehon asennoilla. 

Nämä tilanteet, joissa tahdonvoimalla pitää kehon pakkoliikkeitä kurissa, ovat kuitenkin äärettömän uuvuttavia. 

Siitä syystä pidän kyllä arveluttavana sitä, että potilaan kertomasta palautteesta huolimatta käytetään lääkettä, joka tehoaa vähemmän. 

Eettisesti ajatellen se ei kuulu sivistysvaltioon.




Kierros on taas kuljettu dystonian esteradalla.

Ympyrä on sulkeutumassa ja pian on aika palata piikkipaikalle. 

Elämä ei muutenkaan ole pitkä, päällystetty suora kohti tulevaa. 

Elämä on mutkainen polku, täynnä juurakoita, sairauden tuomia kivikoita ja esteitä. 

Sillä polulla on kuitenkin hetkiä, kipeitäkin, joita ei antaisi pois mistään hinnasta. 

On oppinut olemaan vähästäkin kiitollinen.

Kiitollisuus elämästä on asenne, jonka aina voi valita. Sitä ei mikään voi pois ottaa. 

Elämä on paras matkakumppani, sille kannattaa aina antaa mahdollisuus.




torvinenharry@gmail.com