En ole matkalla mihinkään ja siksi olen metsässä.
Metsä on viisas ystävä, joka kertoo sen verran kuin kulkija ymmärtää.
Metsän puhe ei ole ihmisen mielelle vaikeaa ymmärtää. Kieli on universaalia.
On vain oltava avoin sanottavalle.
Eletyn ja koetun taustamelu voi olla voimakas.
Metsän hiljainen puhe kuuluu, vasta kun sisäinen melu hiipuu.
Metsä puhuu ja sillä on asiaa.
Aikaa se joskus vaatii, että taustamelu vaimenee.
Toisinaan on kuljettava kauan tai kauas.
Ajan oloon metsä suodattaa häiritsevät sisäiset äänet.
Puhetta ymmärtää vain, jos sitä kuuntelee.
Ihminen usein kuuntelee kuulematta.
Oma asia huutaa.
Metsä kuulee ilman ennakkoluuloja.
Haluaa ymmärtää ja lohduttaa.
Metsä ei ole koskaan hiljaa.
Hiljaisuus on sen puhetta.
On haluttava kuulla metsän puhe.
Sydän sen ymmärtää.
Se osa meissä, joka pystyy olemaan yhteydessä luontoon.
Voi kokea järkytyksen tai iloisen yllätyksen, kun sydän alkaa kuulla metsän ajatuksia.
Metsä puhuu vain sen verran, kuin vaeltaja käsittää.
Metsä luotaa ihmisen koko olemuksen.
Pian se on selvillä kulkijan jaksamisesta.
Repaleisen vaeltajan sisimmästä.
Hyväksyvä tietoisuus.
Metsä voi eheyttää repaleisen mielen ja sielun.
Tai se voi antaa uhoavien mennä.
Moni meneekin, kulkee kuin kauppakeskuksen käytäviä ostoslista kädessä.
Räpättää ja läpättää, videoi ja takoo päivityksiä.
Metsä antaa sellaisten mennä.
Onneksi aina voi tulla uudelleen.
Ehkä jonain päivänä metsän puhetta ymmärtää kuunnella.
Usein sellainen vaatii jotain mikä saa sydämen avautumaan.
Kuulemaan metsän puhetta.
Kun ensimmäisen kerran kysyin, miten metsä puhuu.
Kuulin tikan koputtavan.
Tikka oli utelias, kieppui rungolla ja kurkki.
Ymmärsin, että metsällä oli asiaa.
Se koputti sydämen oveen.
Minä avasin ja kuuntelin.
Metsä sanoi, että ihmisen maailmassa ei ole rauhaa.
Useimmilla elämä on epätasapainossa. Siksi on niin paljon ahdistusta.
Se näkyy monella tavalla kaikkialla ja joka hetki.
Se aiheuttaa paljon sairautta ja kärsimystä.
Elämän tasapaino korjaisi monta asiaa ja auttaisi selviämään vastoinkäymisistä.
Mutta vaikka se on helppo ymmärtää, ei moni sitä tavoita kuin hetkittäin.
Metsässä asiat asettuvat omalla ajallaan tasapainoon.
Niiden suhde löytää oikean koon.
Suuri onkin pientä.
Pienet onnen hetket tulevat esiin.
Elämässä on liikaa ärsykkeitä ja vaatimuksia.
Mikään ei riitä, on aina saatava lisää, koettava enemmän.
Elämä kuitenkin etsii aina tasapainoa, kaikki aistit.
Ei pelkästään ne aistit, joita ärsytetään ostamaan ja nauttimaan.
Saadaan yliaktiivisiksi ja ajetaan ihminen orjaksi.
Ihminen on luotu vapaaksi, niin kuin kaikki luonnossa.
Hänellä on oikeus olla sellainen, miksi hänet tehtiin.
Vapaaksi.
Miten ihminen voi olla vapaa, minä ihmettelen.
Me, jotka lopulta olemme orjia koko elämämme ajan.
Metsä tuntuu olevan hiljaa, eikä vastaa mitään.
Minä jatkan matkaa ja odotan yhä vastausta aistit avoinna.
Ei ole kiire mihinkään, metsä huokaa.
Anna ajattomuuden tulla olemukseesi.
Kyllästä itsesi ajattomuudella.
Vain niin saat vastustuskykyä ja kestät.
Ymmärrät ehkä vielä sen, mitä et nyt käsitä.
Ajattelen sen tarkoittavan vapautta.
Ajattomuutta, jota ihminen ei voi saavuttaa.
Istun aamukahville luonnon muovaamalle penkille, se on hongan oksa ja mukava istua.
Katselen jäällä tanssivia kiteitä ja hörpin kuksasta kahvia.
On vaikea sisäistää sitä kauneutta, jonka sisällä ja ympäröimänä on.
Juon kahvini ja nousen. Kävelen kauemmas ja jään katselemaan.
On aika poistua hiljaa. Metsä on tarjonnut jälleen unohtumattoman hetken. Olen kiitollinen.
Ehkä myös ymmärsin jotain siitä, mistä metsä puhui sydämelle.
Olen joskus tullut metsästä reppu keveämpänä kuin lähtiessä, toisinaan täynnä metsän antimia.
Koskaan en ole tullut metsästä henkinen reppu raskaampana kuin lähtiessä.
Aina on taakka keventynyt metsässä tai sen painoarvo on muuttunut matkan aikana.
Elämän arvo lahjana on mittaamaton.
Metsä hyväksyy minut.
Olen metsäsuomalainen.
 |
| Harry |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti