Kohtaan vanhan ystävän vuosien takaa. Juttelen kuulumisia. Puhun koettuja, yhteisiä tekemisiä silloin kerran.
Hän katselee minua lempeästi. Kuuntelee, mutta ei reagoi sanomaani.
”Sanotko ensin kuka sinä olet”, kysymys tulee kuin tukkirekka.
Olen romuna. Tajuan, ettei vanhaa ystävää enää ole sellaisena, kuin hänet tunsin.
Vikkelä ajattelija, uskalias kokeilija, nokkela nasauttaja on kadonnut muistisairauden runtelemiin aivoihin.
Kadonnut, kuin vaeltaja kartan ulkopuolelle.
”Kuka sinä olet”, tuo lause sattuu.
Kipu ja hämmennys on raskas, kun sen ymmärtää.
Kaikki on pyyhkiytynyt tämän hetken tietoisuudesta.
Vaikka ihminen on sama, tuttu ja turvallinen, mukava ja silti aina iskevä, sanavalmis veijari, joka kamppasi sanotun valon nopeudella.
Hän on mennyt ja tilalla on jotain muuta.
Ihminen on sama vanha ystävä, mutta hän ei ole enää tavattavissa.
Hän on kuitenkin kohdattavissa rakkaana ihmisenä.
Olen kohdannut muistisairaita ja oppinut jotain, mutta joka kerta se pysäyttää ja saa ajattelemaan.
Yhtenä päivänä voi itse olla tuossa vanhan ystävän paikalla ja kysyä hänen muistotulvansa jälkeen.
”Kuka Sinä Olet?
Se kysymys tulee kuin tukkirekka.
Tavataan ennen kuin kadotaan.
 |
| Harry |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti