Tämä päivä on kuin tyhjä taulu, aloittamaton sivu tarinassa.
Maisema maanantain matkalle.
Vaeltajan astumaton polku. Pitkospuut viikon yli.
Silta yli vaikean päivän, mikä se sitten onkin.
Olisipa silta jollekin, sillä jokainen sitä joskus tarvitsee.
Siltaa vaikeaan hetkeen, läpi pitkän päivän, yli viikon.
Talitintin hyppy lentoon, irti omalta oksalta, vähäinen liike.
Pienelle linnulle rohkea ponnistus, luottamus siipien voimaan, kantavaan ilmavirtaan.
Kyllä se riittää, kyllä elämä kantaa.
Ja maisemat, jotka eteen avautuvat, uudet näkymät.
Kannatti lähteä, kannatti hypätä siiville, kannatti ottaa riski.
Talitintti tulee yleensä laudalle viimeisenä pihan linnuista.
Se tarkkailee ensin tilannetta vähän etäämpää.
Talitintti on toisia varovaisempi ja harkitsevampi.
Ihan tavallinen talitintti. Pihan peruslintu.
Hyvän mielen tintti.
Kerran metsäretkellä jotain tipahti lumiselle männynoksalle.
Ajattelin lumen olevan tuulen tuomaa, kunnes sama toistui.
Silloin huomasin talitiaisen. Nappasin kameran, mutta lintu hävisi ylös oksien suojaan.
Talitiainen on metsässä varovaisempi kuin pihassa ja yllätti metsän keskellä.
Vaikka sen mieltääkin pihalinnuksi on se myös metsän asukki ja vaeltajalle hyvän mielen kaveri.
Sain polulla kulkiessani tavata näitä, tuiki tavallisia, uteliaita ja piristäviä tinttejä.
Aamun vaeltelulla tulin pienelle aukiolle järven rantaan.
Suuret petäjät reunustivat sitä ja jäin hetkeksi ihaillen maisemaa katselemaan.
Aukea oli kaunis ja suuret petäjät sylin levyisiä.
Äkkiä nuo kauniit keltapalleroiset tintit alkoivat pörähdellä ympärilläni puiden oksilla.
Otin kuvia innokkaasti oksilta lumia pöläyttelevistä linnuista.
Ihmettelin niiden rohkeita ja uteliaita pyrähdyksiä.
Lintuja näytti kiinnostavan seisoskeluni aukealla.
Sitten toinen tinteistä lennähti männyn kyljelle ja ymmärsin heti syyn niiden puuhakkuuteen.
Tikka oli takonut lahoavan petäjän kylkeen reiän ja kolon tinteille.
Näin luonto pelaa yhteen ja tiainen saa hyötyä tikan ahkerasta naputuksesta.
Eräänä kevätkesänä talitintti ja kirjosieppo pesivät pihalla samassa puussa.
Aluksi niillä oli kilpalaulanta siepon yrittäessä häätää tinttiä reviiriltä.
Kirjosieppo lennähti lehmuksen oksalle tintin pesän viereen.
Se lauloi auringon noususta, sen laskuun asti loputtoman iskevää säveltään.
”Tsirppitsirppitsii” soi ja soi.
Ääni kiemurteli puussa ja yritti ottaa sen hallintaan.
Periksi ei talitintti kuitenkaan antanut ja lopulta kumpikin tyytyi osaansa.
Lehmukseen tuli pesintärauha.
Kyllä elämä olisi paljon tylsempää ilman tätä pihan sitkeää veijaria.
Ihan tavallista tinttiä.
 |
| Harry |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti