 |
| Maalaus Marja Kesti-Torvinen© |
Pellolla lennähtelee hassusti ilmaan singahteleva töyhtöhyyppä. Pian huomaan, että niitä on useampiakin.
Linnut saapuivat ensimmäisten joukossa, heti kun kevät vihjasi tulostaan ja maassa oli vielä lunta.
Antennia muistuttava töyhtö erottaa hyypät helposti muista linnuista, pellolla riekkuvista naakoista ja tomerasti päivystävistä harakoista.
Komea töyhtö heilahtelee päässä, kun hyyppä naukahdellen astelee pellolla ja kieppuuu ilmassa kuin taitolentäjä.
Lintu on myös rohkea, eikä pelkää edes kurkia, jotka pellon reunalla, lähellä järven rantaa astelevat ylväästi.
Toinen kurjista iskee komean nokkansa maahan lähelle töyhtöhyyppää.
Kurjen nokka on saman kokoinen kuin töyhtöhyyppä, mutta tälle uljaalle linnulle se on pelkkä haaste.
Isku on töyhtöhyypälle kuin röyhkeän rohmun käsi eväspussissa.
Onhan kyseessä hänen varaamansa paikka pellolla.
Yhtä oma kuin vakiosyöjän lounaspöytä kuppilassa.
Hyypän töyhtö heilahtaa ilmassa kuin kasakan sapeli ja lintu singahtaa ilmaan.
Se on valmis ottamaan mittaa itseään kymmenen kertaa suuremmasta jättiläisestä.
Nöyrästi joutuu suuri kurki painamaan päänsä siipensä suojaan haukkamaisesti hyökkäävän töyhtöhyypän syöksyessä sitä kohti.
Katselen kurjen päätä, joka on vääntynyt sivulle ja painunut alaspäin.
Mieleeni tulee dystoniaa sairastava, jonka pää on taipunut liikehäiriön vuoksi.
Hurjasti hyökkäävä töyhtöhyyppä on kuin vaikeaksi yltynyt dystonian oire.
Mielestäni vertaus sopii hyvin dystoniaan monella tavoin myös kokoerojen vuoksi.
On hyvä muistaa, että ihminen on aina enemmän ja suurempi kuin hänessä oleva sairaus.
Toisinaan sairaus ja sen oire käy päälle, niin että sen edessä on pakko taipua.
Silloin on vain odotettava ja luotettava, että parempi hetki tulee vielä.
Ja se tulee, kun jaksaa odottaa.
Niin minua rohkaistiin silloin kun sairastuin ja oireet olivat vaikeimmillaan.
Nousin silloin huonosti nukutun yön jälkeen ja istuin tuoliin väsyneenä.
Pääni heilahteli ja vääntyi sivulle, oli vaikea olla.
Oireet olivat vaikeutuneet alun rauhallisesta pään kääntymisestä rajuksi väännöksi ja liikkeeksi.
En tiennyt tästä sairaudesta mitään ja pelkäsin, mihin tämä vielä etenee.
En sillä hetkellä vielä tuntenut yhtään dystoniaa sairastavaa, jolta olisin saanut vertaistukea.
En löytänyt sairaudesta yhtään kirjaa tai muuta omakohtaista kokemusta, josta olisin saanut apua.
Kirjoitin nettiin hakusanoja ja löysin keskustelun, jossa joku dystoniaa sairastava kertoi vaikeista tilanteista.
Hän kirjoitti, että nyt voi olla todella huono päivä ja tämä sairaus tuntuu nujertavalta, mutta luota siihen, että parempi päivä tulee vielä.
Istuin yksin pimeässä huoneessa sairauden kourissa ja juuri siihen hetkeen nuo sanat toivat sydämeeni rohkeuden ja toivon.
Tänä päivänä voin sanoa, että ne tuntemattoman vertaisen, toisen dystoniaa sairastavan sanat auttoivat minua eteenpäin.
Huomasin vähitellen, että vaikka dystonia on vaikea ja oireet uuvuttavat, niin ihminen on aina suurempi ja enemmän kuin hänen sairautensa.
On hyvä olla kiinni arjessa ja tuntea itsensä, elää omilla juurillaan.
Vaikka joutuisi kantamaan sairauden taakkoja, niitäkin, joita toiset eivät aina näe.
Eihän kaikki ole sitä, miltä se päältä katsoen, pintaa hypistellen vaikuttaa.
Eikä mikään pysy koskaan kovin pitkään sellaisena kuin se sillä hetkellä näyttää tai tuntuu.
On syvyyttä ja pimeyttä, jonka joutuu yksin kokemaan.
Siellä pimeydessä ja hiljaisuudessa kasvavat omat juuret.
Kerran ne kantavat ja kestävät elämän nostamat myrskytuulet.
Varmaa on, että nekin tulevat.
Vaikka tänään ja nyt ei niistä olisi vähäisintäkään merkkiä.
Elämän myrskyt ravistelevat ja koettelevat, kaataen tai vahvistaen.
Tuulet irrottavat kuivuneet oksat, kaatavat lahot puut ja lennättävät uutta kasvua kauas.
Koskaan ei voi tietää, milloin myrskytuulet tulevat.
Silloin on hyvä muistaa tuo neuvo, jonka kerran, vaikeana hetkenä sain.
Tämä menee ohi ja paremmat päivät tulevat.
Olet enemmän kuin sairautesi.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
