perjantai 3. toukokuuta 2024

KIRJAN JULKAISUSTA KOKEMUKSIA JA AJATUKSIA






Kirjoittamani kirja TUNTEMATON DYSTONIA - Vääntynyt elämäni julkaistiin 1.1.2024. 

Nimensä kirja sai kahdesta syystä, joista ensimmäinen oli harvinainen ja tuntematon liikehäiriösairaus nimeltä dystonia.

Toinen syy oli, että tein päätöksen kirjan julkaisusta itsenäisyyspäivänä.






Minua innoitti kirjan kirjoittamisessa ja julkaisussa sanoma, jota halusin osaltani viedä eteenpäin. 

TUNTEMATON DYSTONIA on ensimmäinen Suomessa julkaistu, dystoniaa sairastavan elämästä kertova kirja. 






Sain  kirjan kirjoittamisen ilon lisäksi tehdä tunnetuksi sairautta, jota moni lääkärikään ei tunne. 

Tieto voi nopeuttaa jonkun sairastuneen oireiden tunnistamista diagnoosiksi.

Tämä on merkittävää, koska dystoniasta paranemisen mahdollisuus ja oireiden lieveneminen on suurempi, mitä varhaisemmin oireisiin saa hoitoa.





Mielenkiintoinen ja elämältä tuntuva matka tämä on ollut. Matka lukijoiden luo. 

Pitkä taival kulki eri tavalla kuin olin toivonut, mutta saavutin enemmän kuin osasin odottaa tai toivoa. 

Sydämelliset kiitokseni kuuluvatkin lukijoille, olen saanut monipuolista ja rakentavaa palautetta.



torvinenharry@gmail.com




Ei kommentteja: