 |
| Maalaus Marja Torvinen© |
Kiitos viestistäsi lukijani.
Oli hienoa lukea, miten olet löytänyt oman tapasi elää ja saada voimaa luonnosta.
Se ei ole tosiaan itsestään selvää, niin helposti sitä on elämässään eksyksissä tänä päivänä.
Luonto on yksi parhaista paikoista, jossa elämään voi löytää sen kadonneen tarkoituksen.
Toisaalta joskus on hyvä myös antaa luonnossa tilaa harhailulle turvallisissa rajoissa.
On vain oltava suuremmassa kuvassa, reitin ja voimiensa suhteen tilanteen tasalla.
Tutussa maastossa, joka rajoittuu selkeisiin kohtiin, se onnistuu hyvin.
Minä nimitän sitä metsähortoiluksi.
Vaikka se tuntuu hassulta sanalta, on siinä viisaus, joka auttaa löytämään jotain.
Metsähortoilun antaman tilan ja löytämisen riemun vuoksi sitä kannattaa kokeilla.
Metsässä hortoilu niissä rajoissa, kuin se on mahdollista, eksymättä oikeasti, on terapeuttista.
Se ei vaadi suorituksia tai pätemistä.
On vain ja antaa ajatustenkin olla.
Siinä ja niissä hetkissä oivaltaa joskus elämän herkkiä virtoja.
Aivan kuin puiden hennot juuririhmat löytävät maan kätköistä vesisuonia.
Juuret syvällä elämän salaisuudessa, ne kuljettavat elämän virtaa ylöspäin.
Jossain kaukana, ylhäällä, hiljainen virta muuttuu kasvuksi.
Niin virtaavat myös lohdun sanat meille.
Ne hitaasti kypsyvät, eivät pidä kiirettä.
Hitaat sanat tietävät,
että kaikki hyvä kypsyy ja kasvaa ajallaan.
Kirjain kerrallaan, alkuun aavistaen.
Kuin avautuva puun lehti. Etsien muotoa.
Rasahtaen, huomaamatta etenee ja kuuntelee.
Osaa ottaa vastaan, muuttaa ja muuttua,
mukautua olevaan.
Hitaasti nopea on valmis oikeaan aikaan.
On antanut ajalle tilaa muovata,
hioa, sovittaa ja kokeilla.
On oltava pitävä ote,
ettei jää kiinni ajan virtauksiin.
Tempaudu mukaan.
Kohta huomaa, että oli unohtanut.
Niin nopeasti muuttui.
Hitaissa sanoissa on juuret.
Aikaa kasvaa syvälle.
Pintaa, joka kestää ja antaa suojaa.
Rosoja joihin tarttua.
On hiljalleen heräävä syyskesän aamu.
Aurinko lämmittää, järven pinta värisee tuulessa.
Kuivat puut rätisevät, paukahtelevat kahvitulilla.
Tuliset kielet nuolevat pannun kylkeä.
Palaessaan ne kuluvat, tuovat elämänsä.
Puut, kulkeneet pitkän tien tähän hetkeen.
Puut, palvelijoista jaloimmat.
Antavat itsestään kaiken.
Puut ojentavat, ihminen ottaa.
Puu on ihmistä suurempi, koska palvelee.
Mitäpä ihmisellä olisi puulle annettavaa.
Vähäinen on ihmisen kyky antaa luonnolle mitään.
Puiden hiljainen voima tuo lämpöä ja kantaa elämää.
Puu opettaa ihmistä ottamaan vastaan.
On syyskesä.
Katselen ja kuuntelen puiden lempeää hiljaisuutta.
Niiden juuret, syvällä näkymättömissä,
kuljettavat elämän virtaa ylöspäin.
Jossain kaukana, ylhäällä,
hiljainen virta muuttuu uudeksi kasvuksi.
Niin sanatkin, ne hiljaisuudessa hitaasti kypsyneet.
Sanat, jotka elämä antaa.
Kypsyneet, rohkaisun lujat, lempeät voiman sanat.
Niillä ei ole koskaan kiire.
Sanoilla, jotka jaksavat odottaa aikaansa,
Sanat, riittävän hitaiksi kasvaneet.
Lohdun sanat.
 |
| Maalaus Marja Torvinen© |
Kesä on mennyt paljolti kalastellessa ja suven antaman rennomman elämän merkeissä.
Olen liikkunut soutuveneellä järvellä ja antanut siinäkin veneen viedä kuin omalla suuntavaistollaan.
Usein se on vienyt myös kalapaikoille. Monta kala-ateriaa, hauki, säynepihviä on niistä tehty.
Samoin savuahvenia on tullut jaettavaksi asti.
Nämä ovat niitä kesän tuomia mahdollisuuksia saada myös syötävää luonnosta.
Dystonia on usein jäänyt kesän suomien kokemusten vuoksi vähän kuin varjoon.
Mutta kyllä se on tullut sieltä aina esiin, varsinkin silloin kun on uupunut.
Toivottavasti olet saanut myös nauttia kesästä ja luonnosta.
Vähitellen kuljetaan kohti syysaikaa, eikä se minusta tunnu pahalta.
Luonto elää näin ja ihminen siinä mukana kulkee oman aikansa.
Hienoa syyskesää sinulle ja ilon pieniä onnen hetkiä elämääsi.
-harry
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti