Luontoretkellä pohdiskelin.
Mitä kaikesta lopulta jää.
Kenties kaikki häviää kerran.
Kuin askeleet polulle.
Kuvina mielessä kulkee,
kauneus jonka eteensä sai.
On jotain, mikä ei muutu.
Ei murene paineiden alle.
On eheyttä,
joka ei saa säröjä sattumalta.
Ei pirstoudu pudotessaan.
Ei katoa koskaan kokonaan.
Löytyy aina yhtä ehyenä.
Aitona ja ehjänä.
On jokaisen etsittävissä.
Aina uudelleen löydettävissä.
Hennot korret,
kallion varassa.
Lähempänä taivasta.
Kurottuvat valoon.
Unelmilla rajana taivas.
Suon äärettömyydessä sen kokee.
Sammalmetsästä sen löytää.
Aina aitona, yhä ehyenä.
Pallojäkälät kalliolla
kukkivat kulkijan reitillä.
Jylhät kalliot
kantavat kevyitä korsia.
Vene, odottanut soutajaansa
liian kauan.
Voiko tästä kulkea ohi.
Muuttumatta?
Lähtemättä!
Olematta onnellinen?
 |
torvinenharry@gmail.com |
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti