MARRASKUUN LEMPEÄ VALO

Mikään ei loista niin kirkkaasti, 

kuin valonsäde, joka heijastuu 

kuuraisen havun pinnasta

marraskuussa.

. 

Marraskuun valo on herkkää ja sitä jaetaan pienin annoksin. 

Hauras valoharso kuusenoksien keskeltä kutsuu kulkijaa. 

Oikeaa hetkeä odottava  kulkee viistoon kuin lempeä marraskuun valo, kuuntelee ja havaitsee pienet liikkeet. 

Puukiipijä on tarrannut petäjän kylkeen kuin siinä olisi universumin keskus. 

Ehkä onkin, ajattelee hitain askelin kulkeva. 

Onhan siinä puussa kaikki mitä pieni lintu tarvitsee. 

Elämään on saatava ote ja löydettävä samalla tavoin sen ydin. 

Mikä se onkin. 

Pieni puukiipijä ymmärtää elämästä riittävästi. 

Siinä on kaikki, mitä täällä pärjäämiseen tarvitaan. 

Marraskuu annostelee valon kuin vaativa elokuvaohjaaja. 

Se mihin valokiila osuu, on hetken kuin kaikkeuden keskus. 

Mikään ei loista niin lempeästi, kuin valonsäde, joka heijastuu kuuran pinnasta marraskuussa. 

Siinä hetkessä elämä iskee silmää kulkijalle. 

On tunne, kuin kohtaisi jotain läpeensä tuttua ja turvallista. 

Samalla katselee suoraan silmiin jotain hallitsematonta. 

On saapunut sinne, mistä lähti.

Silloin, kun valonsäde osui ensi kerran silmään.

Herätti kokemaan.

Metsässä hetken käveltyään ja nähtyään pienen puukiipijän elämänvoiman. 

Otteen elämästä.

On kuin se kannattelisi suurta mäntyä otteessaan. 

Jälkeenpäin ihmettelee, miksi ei mennyt aiemmin. 

Tai kävisi useammin. 

Koettuaan marraskuun lempeän valon.

Kietoutuessaan sen ymmärtävään hyväksyntään.

Ymmärtää. 

Jälkeenpäin ihmettelee.

Miten niin vähästä voi olla niin onnellinen.

Maalaus Marja Kesti-Torvinen©

torvinenharry@gmail.com

ELÄMÄNTARINA - IHMISEN TARINA

Maalaus Marja Kesti-Torvinen©

Istuin nuotiokivien ääressä hiljaisena kesäaamuna.

Tuuli räplätti haavan lehdissä.

Tummia pilviä liikkui järven takana vaaran yli.

Kuukkeli pomppi kanervikossa. 

Oli rauhallista, 

sulauduin hiilloksesta lipuvaan savuun.

Kahvimuki unohtui käteeni,

tunsin virran sisälläni. 

Nuotion kivikehästä puhaltava tuulenvire,

kuin viesti menneisyydestä.

Tuhansien tarinoiden kivikehästä puhalsi alkutuuli.

KIVIHEHÄN KERTOMAT TARINAT

Tällaisilla paikoilla tarinat jatkuivat.

Täällä selvittiin, 

tehtiin ruokaa.

Kerrottiin päivän tapahtumat. 

Iltaisin jaettiin eväät. 

Oli paljon jaettavaa.

Ei ehkä aineellista jaettavaa kuin yhdelle aterialle.

Mutta elämän antamaa yllin kyllin.

Oli elämän virta.

Alkutuuli, joka puhalsi tämän kivikehän sisältä. 

Täältä tarinat alkavat ja kerran päättyvät.

Sieltä kuuluu vieläkin kysymys:

"Onko teillä mitään syötävää"?

Siellä eväät eivät lopu koskaan, eivätkä tarinat. 

Niitä jaetaan vielä tänäänkin. 

Niillä kivillä annettiin eväät, 

jotka jakamatta on pian syöty.

Mutta jakamalla ne eivät koskaan lopu.

Maalaus Marja Kesti-Torvinen©

Hän katseli minua hiljakseen ja pyysi kyytiä. 

Sanoi menevänsä tutkimuksiin.

Omalla autolla ei voisi mennä, mutta jos minä veisin, niin ei tarvitsisi taksia tilata.

Suostuin heti, oli vapaapäivä ja mukava lähteä ajelemaan.

Ajattelin myös tarinoita. 

Tiesin että hän kantoi sisällään tarinapakkia.

AJOMATKA TARINAKIVILLE

Olin odottanut tätä hetkeä, 

mutta en tällä tavalla. 

Tarinahetkeä ilman kiirettä.

Alkutuulta nuotiokivillä. 

Aikaa jutella, 

kun turha hosuminen on noukittu pois, 

kun osat on jaettu.

Enää ei ole tarvetta esittää mitään. 

Siellä missä alkutuuli puhaltaa, voi olla rehellinen.

TARINATULILLA

Tarinakivet ovat siellä, missä kaksi ihmistä kohtaa ilman naamioita.

Ei niitä savussa voisi pitääkään. 

Siellä on turvassa muutenkin.

Tarinatulilla ollaan viimeisellä rannalla. 

Vene odottaa jo.

Näyttää, että perätuhdollakin istuisi jo odottaja. 

Nyt on tarinat kerrottava.

Nyt on aika.

Alkutuuli puhaltaa kivikehästä.

Matkalla vanha ystäväni kertoi tutkimuksista joihin oli menossa. 

Pelkona oli, että sairaus olisi levinnyt.

Juttelimme siitä, kuinka monet sairaudet voidaan parantaa leikkauksella tai hoidoilla, jotka ovat nykyisin tehokkaita.

Ellei tauti ole levinnyt, niin se on usein parannettavissa.

Emme puhuneet sairaudesta sen enempää. 

Mitäpä siitä, jätettiin lääkärien huoleksi.

JUURET ELÄMÄN MYRSKYTUULISSA

Aloin kysellä hänen elämänsä tarinoita. 

Miten tähän on tultu. 

Mikä kuljetti läpi vuosien ja karikoiden.

Mistä löytyi voima selvitä yli vaikeiden aikojen.

Minkälaiset olivat juuret?

Ne, joista hän imi voiman taistella elämän myrskytuulissa. 

Pysyä pystyssä, siinä missä moni isompikin puu 

rytinällä kaatui.

TARINANKERÄÄJÄ

Olen tarinankerääjä. 

Poimin niitä kuin poimuri mustikoita.

Kerään kuin hilloja korpisoilta,

Tai vaeltaja karpaloita hallasuolta.

Säilön kaikki tarinat. 

Rakastan niitä hellästi. 

Järjestän ne mieleni hyllyihin ja säilön kellareihin.

Kuin vanhat valokuvat, hillopurkit, tai vinyylilevyt.

ELÄMÄN TIMANTIT

Olen myös tarinansäilöjä, kuin talvikätköjä tekevä orava. 

Rikas mies, mutta omaisuuteni on arvotonta monille.

Niille joille kaikki mitataan mammonassa.

Niille tarinat ovat arvokkaita, jotka tietävät enemmän. 

Niille, jotka ymmärtävät, että kaikki perustuu tarinaan.

Sellaisille ihmisille ne rikkaudet ovat säihkyviä helmiä, kalliita jalokiviä.

Hiottuja timantteja, jotka ovat syntyneet elämän paineissa.

Samalla tavoin kuin aidot timantitkin.

YHTÄÄN TARINAA EN UNOHDA

Olen kuullut elämäni varrella monta tarinaa.

Mutta en yhtään aitoa tarinaa, joka on tylsä, arvoton, joutava ja pois heitettävä. 

Ihmisen tarina on aina arvokas.

Mittaamattoman arvokas. 

Korvaamattoman arvokas. 

Kukaan toinen ei voi elää, kertoa sinun tarinaasi.

Yhtään niistä tarinoista, joita olen kuunnellut en ole unohtanut.

Vaikka kaikkia en enää muista.

Ne elävät mieleni kammioissa ja tulevat joskus todellisuuteen. 

Usein valvotun yön vieraina. 

Muistoina, jotka elävät alkutuulessa.

ÄLÄ ANNA PERIKSI

Usein ne tarinat kertovat minulle, että näin me ennenkin selvittiin. 

Kyllä sinäkin selviät samalla tavoin loppuun asti.

Älä anna periksi, sillä vain sinä voit kertoa oman elämäntarinasi.

Mutta vain elämällä läpi sen.

Alkutuuli puhaltaa niille, jotka ovat riittävän herkkiä.

Niin että riittävät tuntemaan kosketuksen.

Kuulemaan hiljaisen huminan.

ONNELLINEN TARINAMIES

Matkamme sairaalaan loppui liian pian. 

Jätin vanhan, lempeän ystäväni siihen pihaan. 

Hän kertoi tutkimuksissa menevän koko päivän ja tulevansa kotiin illalla.

Ajelin kotiin ja pohdin tarinoita, joita olin kuullut. 

Koko matkan olimme puhuneet. 

Minä kysellen ja kuunnellen. 

Hän kertoen. 

Kaiken olin säilönyt muistiini. 

Olin onnellinen tarinankerääjä.

ELÄMÄN OMA TARINA

Kuin Veikko Huovisen novellin hamsteri.

Varastot täynnä, säilöttynä käyttöä varten. 

Niistä riittäisi moneen tilanteeseen.

Elämäntarina on aina arvokas.

Ihmisen Tarina.

torvinenharry@gmail.com

YLI KULKEVAT POLUT

Rantakalliolle maatunut nuotio,

märät, mustuneet hiilet.

Tarina tulesta.      

        Roihusta, loisteesta,

        kulkijan levosta.

Tulesta, 

kohmeesta käsissä.

Tulesta, 

illan hämärässä.

Tulesta,

rannan hehkussa.

       Lämmöstä, loisteesta,

       hiljaa hiipuvasta.

Sammaltui hiillos.

Yli kulkivat polut.

Löysin kosteat kekäleet.

       Kourani musta,

       kivusta, kaipauksesta.

Harry Torvinen

Kirjoitin ja julkaisin tämän blogin ensimmäisen kerran 16.12.2013

HIPAISUSTA OTETAAN - SENSITIIVINEN KOSKETUS

 

Sormen hipaisu ihoon pysäytti liikkeen ja palautti tilanteen normaaliksi. 

Jälkeenpäin ymmärsin, että tuo yksi herkkä kosketus sai pääni kääntymään suoraan ja samalla muuttui koko loppuelämäni suunta. 

Myöhemmin sain kuulla, että kosketusta kutsutaan sensitiiviseksi. Tuo sana tarkoittaa muunmuassa herkkää, tunteellista, arkaa ja vastaanottavaista. 

Sensitiivisen vastakohdat puolestaan ovat tyly, tunteeton, karkea ja epäherkkä.

Merkillistä, että tuo sensitiivinen kosketus voi dystonian alkuvaiheessa pysäyttää pakkoliikkeen. 

Näin käy varsinkin servikaalisessa dystoniassa, eli niskalihaksiin kohdistuvassa dystoniassa.

Sen ensimmäinen oire on usein pään vääntyminen johonkin suuntaan.

Kevyt hipaisu leuan tai posken ihoon riitti aluksi palauttamaan pään suoraan. 

Tuo sensitiivinen kosketus toimi aikansa, kunnes sairaus eteni, eikä vääntö enää pysähtynyt kuin olkapäähän.

Menin heti ensimmäisten oireiden ilmaannuttua työterveyslääkärille ja sain kuulla vaivani olevan varsin erikoisen. 

Ortopediltä sain neuvon säätää auton istuimia, mikä oli sinänsä asiallinen ohje, mutta ei auttanut niskojen vääntöön. 

Se paheni ja vaikeutui sietämättömäksi, kunnes lopulta sain oikean diagnoosin perinteisen parin vuoden jälkeen.

Olen toisinaan pohtinut ajatusta, että oireeni olisi tunnistettu heti ja olisin saanut sairauteen oikeaa ja toimivaa hoitoa. 

Olen lukenut useinkin asiantuntijoiden arvioita siitä, että dystonian hoidot tehoavat sitä paremmin, mitä aikaisemmin ne aloitetaan.

Tosin huomasin päästyäni lopulta dystonian hoitoihin julkisen sairaanhoidon puolelle, ettei tämän sairauden hoitoon tunnu riittävän resursseja kuin suurten paikkakuntien sairaaloilla. 

Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta 

Eikä sitä löydy aina sieltäkään, koska dystonia on melko harvinainen sairaus, vaikka onkin kolmanneksi yleisin liikehäiriösairaus. 

Dystonioita on kuitenkin niin monenlaisia ja jokaisen hoitaminen hieman erilaista.

Dystonian hoitoihin annettavat botuliinipistokset auttavat joillakin hyvin ja toisilla heikommin, joillakin ne eivät auta yhtään. 

On myös kysymys pistävän lääkärin ammattitaidosta löytää dystonian aktivoimat lihakset.

Varsinkin julkisella puolella hoidot ovat usein niin lyhytkestoisia, ettei siinä ajassa välttämättä ehdi löytää dystonian aktivoimia lihaksia. 

Niinpä pistokohdat joskus katsotaan päätteeltä, missä kerrotaan edellisten pistosten lihakset. 

Ongelma on kuitenkin siinä, että dystonia vaihtaa lihaksia ja löytyy usein eri paikasta kuin edellisillä pistokerroilla.

Tästä syystä tulisi dystonian botuliinihoidoissa käyttää aina apuna esimerkiksi emg-laitetta. 

Sensitiivinen tarkoittaa herkkää, vastaanottavaista, 

tunteellista, altista, herkkätunteista ja arkaa.

DBS-hoito eli syväaivostimulaatio on toinen vaihtoehto dystonian hoidoissa yleisessä sairaanhoidossa. 

Syväaivostimulaatio auttaa toisinaan paljon ja joskus vähemmän, mutta yleensä aina jonkin verran. 

Vaikeiden oireiden edessä tämä vaihtoehto on täysin ymmärrettävä ja moni on saanut avun leikkauksesta.

Kolmaskin hoitomuoto on kyllä olemassa, mutta tuo hoito ei kuulu viralliseen sairaanhoitoon. 

Tätä hoitomuotoa kutsutaan liiketerapiaksi ja siinä on johtava asiantuntija tohtori Joaquin Farias, neurotieteilijä, tutkija ja kirjailija, joka on erikoistunut dystonian liiketerapiaan.

Netistä löytyy tietoa liiketerapiasta hoitomuotona, joten kannattaa olla omatoiminen etsijä.

Uskon, että dystonian alkuperä  omalla kohdallani löytyy alusta ja kiertyy sinne sensitiiviseen. 

Sensitiivinen on herkkä, vastaanottavainen, tunteellinen, altis ja herkkätunteinen.

Hyviä ominaisuuksia monissa tilanteissa. 

Sisältävät ehkä kuitenkin myös alttiuden dystonian kaltaiselle sairaudelle joissain tapauksissa.

Dystonia on kenties joillekin sen vastapuoli, mikä useimmiten antaa elämään paljon iloa ja kokemisen voimaa.

Herkkyys on mielestäni avainsana tässä sairaudessa ainakin monille.

Dystonia on yllättävän usein herkkien ja kilttien sairaus.

Omalla kohdallani olen saavuttanut jonkinlaisen tasapainon botuliinihoidoista ja monipuolisesta liikunnasta.

Voimakkain toipuminen kohdallani alkoi, kun löysin dystonian hyvin tuntevan neurologin, joka osasi etsiä dystonian aktivoimat lihakset.

Hoidot toimivat hyvin ja kuntouduin työelämään.

Pidin välillä puolentoista vuoden tauon hoidoista ja palasin niihin dystonian oireiden vaikeutuessa.

Nyt käyn taas botuliinihoidoissa ja pidän kuntoani mahdollisimman monella tavoin yllä.

Ensimmäinen oivallukseni pian dystoniaan sairastuttuani oli, että tämä vaatii ihmiseltä itseltään paljon tahtoa ja tekemistä.

Oikeastaan enemmän kuin terveeltä, mikä on sinänsä paradoksaalista.

Muuten tähän liikehäiriösairauteen ei ole oikeastaan tarjolla muuta kuin pikahoitoja tai DBS-leikkaus.

Vaikka esimerkiksi pitkäkestoinen ja jäntevä liiketerapia voisi olla monelle se ratkaiseva ja kuntouttava hoito. 

torvinenharry@gmail.com
Maalaus Marja Kesti-Torvinen©