METSÄLAMMEN AAMU

Metsä on viisas ystävä, joka kulkee mukana ja kertoo niin paljon, kuin kulkija sitä pystyy ymmärtämään.

Metsän puhe ei ole ihmisen mielelle vaikea ymmärtää, onhan se aina universaalia. 

On vain oltava avoin sen sanottavalle.

Miten metsä puhuu, pohdin ajaessani aamuneljän aikaan kohti pientä metsälampea. 

Haluan nähdä aamun heräämisen luonnossa. 

Tiedän olevani jo myöhässä, mutta jotain ehtisin silti kokea

Maantie on hiljainen. Tien laidassa, muutaman kymmenen metrin päässä seisoo peura kuin patsas. 

Hidastan vauhtia ja näen muitakin sen takana. 

Parilla loikalla ne katoavat metsän suojiin.

Käännyn metsälammelle vievälle tielle, joka mutkittelee kauniin kesäisen maiseman läpi. 

Sielläkin on pellolla ruokailemassa peura, joten hiljennän vauhtia.

Pysäköin auton metsään polkeutuneelle levikkeelle, otan kameran ja repun selkääni.

Aurinko siivilöityy suurten honkien läpi polulle, jota lähden tarpomaan rauhallista vauhtia.

En ole matkalla mihinkään ja juuri siksi olen matkalle lähtenyt. 

Metsä ei ole tavaratalo tai kauppakeskus, josta etsitään ja ostetaan.

Metsä on viisas ystävä, joka kulkee mukana ja kertoo niin paljon, kuin kulkija sitä pystyy ymmärtämään.

Metsän puhe ei ole ihmisen mielelle vaikea ymmärtää, onhan se aina universaalia. 

On vain oltava avoin sen sanottavalle.

Tietysti eletyn ja koetun taustamelu voi olla niin voimakas, ettei metsän hiljainen puhe kuulu. 

Silti  metsä puhuu ja sillä on asiaa.

Aikaa se joskus vaatii, että taustamelu vaimenee. 

On toisinaan kuljettava kauan, että metsä suodattaa elämän häiritsevät äänet.

On syytä muistaa, että puhetta ymmärtää vain, jos sitä kuuntelee. 

Metsää on pyrittävä kuulemaan ilman ennakkoluuloja.

On haluttava kuulla metsän puhe. 

Kyllä sydän sen ymmärtää. 

Se osa meissä, joka pystyy olemaan vielä yhteydessä luontoon.

Voi kokea järkytyksen tai iloisen yllätyksen, kun sydän alkaa kuulla metsän ajatuksia.

Metsä puhuu aina vain sen verran, kuin vaeltaja käsittää.

Metsä luotaa ihmisen koko olemuksen. 

Pian se on selvillä kulkijan henkisestä jaksamisesta, siitä kuinka repaleinen vaeltaja on.

Metsä voi eheyttää repaleisen mielen ja sielun. 

Tai antaa mennä menojaan. 

Moni meneekin, kulkee kuin kauppakeskuksen käytäviä ostoslista kädessä.

Ostoslistalla nähtävyydet.

Mitä asiaa metsällä olisi mesoaville hälisijöille tai etuviistossa painaville suorittajille. 

Metsä antaa sellaisten mennä.

Menetys on heille merkittävä, mutta onneksi aina voi mennä metsään uudelleen. 

Ehkä jonain päivänä sen puhetta ymmärtää kuunnella.

Usein sellainen vaatii elämään jotain, mikä saa ihmisen sydämen avautumaan metsän puheelle.

Kun ensimmäisen kerran kysyin, miten metsä puhuu, kuulin tikan koputtavan jossain ja yritin nähdä sitä saadakseni kuvan.

Tikka on utelias ja taitava piiloutuja, joka kieppuu aina kätköstä kurkkimaan. 

Ymmärsin samalla, että metsällä on asiaa.

Metsä koputti sydämen oveen ja halusi sanoa jotain. 

Avasin sydämeni oven ja ikkunat.

Kuulin ja aistin metsän puheen.

Istun aamukahville luonnon muovaamalle penkille, se on hongan oksa ja mukava istua.

Katselen vedenpintaa, joka on peilityyni ja hörpin kuksasta kahvia. 

Käki kukkuu tauotta, sorsapoikue ui vastarannalla ja suopursujen valkoinen meri saa haukkomaan henkeä.

On vaikea sisäistää sitä kauneutta, jonka sisällä ja ympäröimänä on.

Ymmärrän mitä metsä tarkoittaa.

Äkkiä kuuluu kova rääkäisy ja lintu sujahtaa läheltä lakkiani. 

Silloin huomaan istuvani vain muutaman metrin päässä räkättirastaan pesältä.

Juon kahvini ja nousen hiljaa. 

Kävelen kauemmas ja jään katselemaan räksän pesälle.

Tulen rantaan ja katselen kuikkaperheen elämää lammella. 

Mukana on kaksi poikasta, toinen selkeästi pienempi. 

Kuikkaperhe lipuu läheltä lokkien täyttämää saarta. 

Jonkin ajan päästä kuikat tulevat esiin toiselta puolelta. 

Mukana on vain yksi, suurempi poikanen, joka pysyttelee lähellä emoa. 

Toinen poikanen on ehkä piiloutunut tai komennettu piiloon ajattelen. 

Lokit liitelevät yläpuolella ja tekevät hurjia syöksyjä.

Olen jo vähän huolestunut, kun pienempi poikanen lipuu toisten luo 

Näppärästi kuikanpoikanen hotkaisee emon suusta pikkukalan.

torvinenharry@gmail.com