Ihminen, jonka sairaus on rikkonut, menettää paljon sairauden mukana.
Elämän suunnitelmat ja päätökset, joiden odotti ajallaan toteutuvan, muuttuvat.
Kaikki rakennelmat, kyhäilyt ja selitysten korttitalot, ajan oloon rakentuneet oletukset luhistuvat kerralla tai osa osalta.
Siinä vaiheessa ainoa mitä ihmisellä on, ovat ne jäljelle jääneet koskettimet.
Elämän perusasiat.
Urkuharmoni on rikki. Minäkin sen hyvin ymmärrän, vaikka soitin kuuluukin toiseen todellisuuteen, johon liityn vain kuuntelijana.
En ymmärrä miten kukaan voisi saada tuosta isosta laatikosta kauniita ääniä esiin.
Sellaisia kuin muistan jonkun soittaneen kauan sitten.
Nyt se on ohi, sillä jokin on rikkonut kaiken ja urkuharmoni on hajalla.
Puolet niistä valkoisista ja mustista painikkeista on kadonnut luhistuneen rakennuksen lattioille.
En usko, että kukaan osaisi niitä uudelleen sijoittaa.
Samalla näen jonkun tulevan valon ja varjon rajoilta esiin kuin soittaakseen jotain.
En tiedä, osaako hän edes soittaa.
Hänellä on siisti puku päällä ja kasvoilla pieni hymy.
Hän pyytää meitä asettamaan poljettavan urkuharmonin pystyyn.
Yksi soittimen jalusta on puolittain murtunut ja takanani oleva antaa jonkin tuen käteeni.
Työnnän sen urkuharmoonin jalan alle ja jollain tavalla horjuen se pysyy pystyssä.
Tunnistan samalla soittamaan ryhtyvän ihmisen ja mietin, etten koskaan tiennyt hänen osaavan soittaa.
Puolet koskettimista puuttuu, mutta hän ei siitä piittaa.
Takanani seisova osoittaa silloin toiseen osaan suurta huonetta ja näen siellä olevat ihmiset.
He odottavat urkuharmonin eteen asettunutta johonkin tilaisuuteen.
Hän käännähtää heti ja lähtee pois.
Minä jään katselemaan soitinta, jonka toinen jalka on murtunut ja puolet koskettimista puuttuu.
”Kuka nyt osaa soittaa tuota rikkinäistä soitinta”, ihmettelen.
Herään ajatukseen ja huolestuneisiin sanoihini.
On sunnuntaiaamu ja kello puoli viisi.
Avoimesta ikkunasta kuuluu tauoton ääni. Sinitinttien pesäpönttö on lähellä olevassa puussa.
Tänään on ehkä niiden elämässä aika kokea elämän ihme.
Linnut saavat nousta omille siivilleen.
Minäkin muistan, että koin omassa elämässäni eräänlaisen ihmeen yksitoista vuotta sitten.
Sain silloin varmuuden siitä, mikä vääntää päätäni kuin itsestään kohti olkapäätä.
Sain diagnoosin; sairastan servikaalista dystoniaa, joka on tahdonalaisiin lihaksiin vaikuttava liikehäiriösairaus.
Vain elämä osaa soittaa rikki mennyttä, tajuan samalla uneni sanoman.
Ihminen, jonka sairaus on rikkonut, menettää paljon sairauden ja sen oireiden mukana.
Elämän suunnitelmat ja päätökset, joiden odotti ajallaan toteutuvan, muuttuvat.
Kaikki rakennelmat, kyhäilyt ja selitysten korttitalot, ajan oloon rakentuneet oletukset luhistuvat kerralla tai osa osalta.
Siinä vaiheessa ainoa mitä ihmisellä on, ovat ne jäljelle jääneet koskettimet.
Elämän perusasiat.
Osan voi korjata joku ihminen, hoidoilla tai kuntoutuksella.
Ehjää ei rikki menneestä kuitenkaan kukaan enää saa.
On kysymys kyvystä sopeutua tilanteeseen.
On löydettävä elämään uusi sävel ja soittaja.
Kuka tämän kokoon kyhätyn saa soimaan ja kokemaan elämän ihmeen uudella tavalla.
Olen elänyt tämän kaikkeen olemiseen vaikuttavan sairauden kanssa nyt yli yksitoista vuotta.
Mutta tavallaan tämä on ollut mukana koko elämäni ajan.
Olen ymmärtänyt, että dystonia on ollut matkassani, elämäni taustalla aina.
Dystonia oli uneni taustahahmo.
Mutta soittaja oli ja on elämä itse.
Varmoin ottein elämä päätti, että minunkin tarinani saa vielä soida tässä ihmeellisessä konsertissa.
Samalla tavoin, kuin koko luomakunta kesän alussa aloittaa kaiken alusta.
Samalla tavoin saa jokainen ihminen, rikki mennyt tai särjetty soida omaa säveltään.
Kaikkein hienointa elämässä ei ole se, että on ehyt ja kaikki toimii ja soi virheettä.
Kauneinta elämässä on kuulla ja nähdä, kuinka rikki mennyt soi säröisin sävelin.
Aivan niin kuin vanha LP-levy, joka särähtää samassa kohdassa ja luo sen aidon tunnelman.
Vain elämä osaa soittaa rikkinäisellä särkynyttä säveltä.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti