Mietin elämästä taipuneita, heitä jotka eivät koskaan toipuneet. Eivät kestäneet tai kasvaneet vahvoiksi selviytyjiksi.
Mietin heitä vaelluksella. Näen tuon kuvan kaislassa, elämästä taipuneessa ja ajattelen hänen taakkojaan.
Jonkun taakka on tänäänkin liian raskas.
Lastaajia riittää, purkajia puuttuu.
Elämä on kivinen polku, jos siinä kompuroi.
Joskus kaikki on niin pienestä kiinni, kuin kaisla korresta.
Vähän ymmärrystä riittäisi joskus.
Mitä mietin, kun heräsin neljän jälkeen suolle tarpomaan. Vaelluskengät upposivat märkään turpeeseen ja jäistä vettä valui jaloille.
En huomannut upottavia mättäitä, en kylmää vettä tai letto-ojia.
Näin tutun paikan, jossa kerran talvella istuin ja katselin miljardeissa kiteissä kimmeltävää aurinkoa.
Kuulin kuikan huudon ja mietin, että olen tässä.
Olen, elän, koen ja kuuntelen.
Ilo tuli ilman kysymättä sydämeen.
Tuli ja oli, lähti mukaan.
LASTAAJIA RIITTÄÄ, PURKAJIA PUUTTUU
Mietin elämästä taipuneita, heitä jotka eivät koskaan toipuneet. Eivät kestäneet tai kasvaneet vahvoiksi selviytyjiksi.
Mietin heitä vaelluksella. Näen tuon kuvan kaislassa, elämästä taipuneessa ja ajattelen hänen taakkojaan.
Jonkun taakka on tänäänkin liian raskas.
Lastaajia riittää, purkajia puuttuu.
Elämä on kivinen polku, jos siinä kompuroi.
Joskus kaikki on niin pienestä kiinni, kuin kaisla korresta.
Vähän ymmärrystä riittäisi joskus.
MIKÄ ELÄMÄSTÄ TEKEE NIIN VAIKEAA
Mietin, miten minä selvisin tähän hetkeen. Olisin voinut luovuttaa monta kertaa elämäni aikana.
Olisi tarvinnut vain irrottaa ote, päästää irti, katsoa mitä toisella puolella on.
Moni päästää irti tänään, liian moni huomenna, yö yön ja päivä päivän jälkeen.
Pahinta on, kun sen tekee nuori ihminen tai perheellinen. Läheisten tuskaa ei voi ymmärtää, kuin saman kokenut.
Myös yksinäisen ihmisen itsemurhan takana on usein liian raskas ja vaikea elämä.
Mikä elämästä tekee sitten niin vaikeaa, että siitä mieluummin luopuu, kuin jatkaa?
Uskon, että on tehty hiljainen valinta, hyväksytty yhteiskunnalle edullisempana se, että osa ihmisistä ei selviä.
Pääpaino on, että enemmistö selviää ja voi hyvin.
ELETTY ELÄMÄ ON TALLESSA
Tänään aamuvarhaisella luonnossa kuulin kuikan huutavan. Koko luonto oli käymässä syksyn kautta lepoon.
Kuitenkin se oli täynnä elämän voimaa ja iloa.
Yön pakkasten ja lumihuurteen sulaminen oksilta, hiljainen sade pisaroi kuusenoksien alla. Linnun valkea höyhen sammalkivellä. Ja kastepisaroiden koristama kaisla hennossa varressaan.
"Tallessa on eletty elämä", tapasi eräs vanha ja viisas sanoa.
Onhan taivaalla tilaa heikoillekin.
Elämän tilit talletetaan onneksi sinne, minne ihmisen käsi ei yllä.
VARJOJEN VIIVEESSÄ
Minulla ei ole juurikaan sanottavaa menestyjille. Olen heikkojen ääni ja kunnioitan sitä tehtävää.
Olen vähäisten, huomaamattomien hetkien, varjojen viiveen kuvaaja.
Minussa on luovuttajan sielu, joka ei sittenkään luovuttanut. Olen antanut periksi ja sittenkin kestänyt, olen paennut ja palannut taas.
Tiedän miltä se tuntuu, kun ei ole enää mitään, ei mitään pitävää, on vain loputon, upottava elämän suo.
NÄKEMÄTTÖMIÄ MAISEMIA
Ja kuitenkin, kun jaksaa sen hetken, jota ei enää jaksaisi, niin jaksaa seuraavankin.
Silloin on nähnyt maisemia, joita ei kaikille näytetä.
Kävi sen rajalla, joka jää vahvoilta näkemättä.
Mitä siellä on, sitä ei tarvitse kertoa, eikä sitä kokematon ymmärtäisi. Kokenut käsittää sanomatta.
RAKKAUDELLA EI OLE HINTALAPPUA
Toisinaan mietin sitä, miksi siellä, jossa eniten odottaisi ymmärrystä, on sitä vähiten.
Siellä missä eniten tulisi olla armoa, sitä ei riitä jaettavaksi kuin jäsenille.
Ja heistäkin vain valituille.
Kaikki, mistä maksetaan, muuttuu rahaksi ja mitataan sillä, olipa kyseessä hyväntekeväisyys tai mikä muu tahansa.
Kaikki mihin ihminen asettaa hintalapun on pilalla.
RAKKAUDELLA EI OLE HINTALAPPUA
Rakkaudella ei ole hintaa, eikä rakkauden teolla mitattavaa arvoa.
Silloin, kun rakkauden teko muuttuu rahalla mitattavaksi, se muuttuu muuksi kuin rakkaudeksi.
Kannattaa aina katsoa, minne lopulta se kaikki vie, joka lahjana, rakkaudesta annetaan.
JOKAINEN SUO TARVOTAAN KERRAN LOPPUUN
Aina tietyin välein minun on kirjoitettava tästä aiheesta. Olen sen velkaa elämälle, joka antoi syyn selvitä vaikeiden aikojen läpi.
Miten minä sitten selvisin, ainakin tähän asti. Kukaanhan ei tiedä oman tarinansa päätöstä vielä eläessään.
Nyt kuitenkin olen hitusen vahvemmalla pohjalla, kuin joskus vaikeimpina aikoina. Olen kulkenut niin monen rämeikön läpi elämässäni, etten jokaista enää osaa pelätä.
Tiedän jo, että jokaisella suolla on loppunsa. On vain jaksettava tarpoa, on kestettävä, vaikka suo upottaisi ja vesi tulisi jääkylmänä kenkiin.
RAKKAUS ON SUURIN
Eräs iäkäs mies, joka on omaishoitaja puolisolleen, vei tätä lääkärintarkastukseen ja sai hoitajalta osaaottavan toivotuksen.
Tämä sanoi miehelle, että toivottavasti sinä jaksat, ei tämä tehtäväsi kevyt ole.
Mies katsoi lempeästi vaimoaan ja sanoi hoitajalle: “Suurin kaikista on rakkaus.”
Kyyneleet valuivat hoitajan poskille tuon vastauksen jälkeen.
Jos tuollaista rakkautta olisi meissä enemmän.
Olisi edes pieni pisara, niin tämä maailma olisi täysin erilainen paikka.
Täällä olisi tilaa ja aikaa jokaiselle.
Myös pienistä pienimmälle.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti