KIRJE LUKIJALLENI

Blogiystäväni, minulle tuli ajatus kirjoittaa Sinulle kirje. Olethan kulkenut kanssani tämän pitkän blogipolun ja meillä on ollut usein hieno yhteys. 

Olet kirjoittanut aina joskus kommentteja blogeistani. Olen lukenut ne kaikki, monet myöhemminkin.

Toisinaan liikutun asioista, joita kerrot. Ilon kyyneleet ovat silloin kuin pieniä puroja poskilla.

On myös voimattomia vihan hetkiä, lukiessani epäoikeudenmukaisuudesta jota olet kohdannut. 

Heikomman ihmisen oikeudet ja tunteet eivät merkitse mitään, silloin kun säästöjä jyrätään.

Tämä on kyyninen aikakausi, jossa heikkojen kohtalo ei kiinnosta kuin lööppejä.

Kipeimmät kokemukset ihminen usein kätkee, ne on löydettävä sanojen takaa.

Kerrot rauhallisesti, salaamalla tunteesi, ettei sattuisi liikaa.

En ymmärrä, kuinka olet jaksanut tuon kaiken läpi. Ja kuitenkin hymyilet. 

Et hymyile siksi, että selvisit sittenkin, kestit kaiken, eikä Sinua pystytty lannistamaan.

Hymyilet siksi, että elämä oli vahvempi. Kaiken kokemasi jälkeen löysit ilon. 

Se oli pienessä onnen hetkessä. 

Saat olla olemassa ja kokea kevään puhkeavan esiin itsessäsi ja luonnossa. Se on ihmeistä suurin. 

Siksi hymyilet.

Katselin eilen aamulenkillä kahta joutsenta. Ne lipuivat virrassa, hiljaa ja levollisina. 

Olin siinä hetken, otin kuvia niistä ja pohdin miksi ne näyttivät niin rauhallisilta.

Siinä oli varmasti mukava olla, kevätauringon lämmössä, jäät olivat sulaneet, elämä oli väkevä uuden alku. 

Kaikki oli siinä. 

Mitään ei ollut tehtävissä, ei tarvinnut ponnistaa. 

Elämä virtasi sivu, eikä enää kaivannut siihen kilpailuun.

Rentous ja levollisuus oli olemuksessa. 

Mihinkään ei ollut kiire. Virta toi elämää ja elämä lipui ympärillä. 

Onni on ehkä näin yksinkertaista, kun sen oivaltaa.

Elämän virta on, eikä sen jokaiseen kuohuun kaipaa.

Ajattelen, että siinä oli kirjoittaja ja lukija, 

Sanojen virralla vierekkäin.

Uskaltaudun sanomaan näin kaikkien vuosien jälkeen, joiden aikana olemme sanojen virralla kohdanneet.

Tekstin virrassa istuneet vierekkäin, ajatuksen matkan päässä. 

Yhteys syntyy sanojen kautta. 

Lähellä voi olla niin monella tavalla. 

Hieman lämpöä voi ajatus antaa, jos se on todellinen. 

Voimme antaa toisillemme mahdollisuuden katsoa elämän virtaa omalla tavallamme.

Mitä me näemme siinä kulkevan?

Aluksi istumme vaiti ja katselemme elämän virtaa. 

Katsomme vain hiljaa ja annamme sen puhua meille.

Mietimme mitä kaikkea siinä virrassa menee, miten paljon turhia pelkoja, turhia huolia.

Asioita jotka lopulta järjestyivät omalla painolla, kun niiden aika oli.

Kuinka paljon kyyneleitä siinä virrassa juokseekaan.

Kyyneleitä, joita ei osannut aina edes itkeä. 

Ei vain osannut. 

Oli kuin kyynelten jääkannella.

Itki sisällään ja valitti hiljaa. 

Nyt ne kyyneleet virtaavat vapaina. 

Kyyneleet, jotka ovat sulaneet kevätjäiden mukana.

Me ihmettelemme, kuinka paljon kyyneliä, itkemättömiä itkuja, virtaakaan tässä ajassa.

Annamme virran viedä ne kyyneleet mennessään. 

Katso, kuinka ne menevät ja kuljettavat mukanaan pelkoja ja huolia. 

Nyt on aika olla tässä ja katsoa levollisena eteenpäin. 

Kirjoitit, että sinulla on ollut viime aikoina vaikeampaa. 

Elämä virtaa ohi ja tunnet jääneesi kaikesta syrjään. 

Ei ole helppoa luovuttaa, kun on ikänsä aina taistellut.

Ei ole helppo antaa periksi, kun ei ole ennenkään antanut.

Ehkä tämä aika on nyt vähän rankempaa ja siksi on välillä niin vaikeaa. 

Nämä tunteet on käytävä läpi ja osattava irroittaa ote, joka vie vain voimat ja elämänilon.

Ei kannata pitää enää kiinni siitä, minkä ajan virta kuljettaa mukanaan. 

Ei kannata tuhlata voimiaan sellaiseen.

Kevät on rajua muutosten aikaa, luonto elää ja kasvua on joka puolella. 

Elämä on herkkää, väkevää ja näkyy kaikkialla.

Voi olla, että siinä kohisevan, uuden elämän keskellä tuntee itse olevansa kuin kuivunutta, elotonta maata.

On vielä kohmeessa, jäätynyt ja talven roudan vanki. 

Kaikillahan meillä on vaikeampia hetkiä. Sinullakin tällä hetkellä raskasta, tilanteesi on vaikea. 

Minullakin on ollut rankempaa, kun on tämä sairaus, eivätkä mitkään hoidot tuntuneet tehoavan. 

Samalla joudun koko ajan pohtimaan miten voisin päästä eteenpäin.

Olen hoitojen suhteen tällä hetkellä omillani. 

Luotan vain siihen, että ihmiseen on asetettu voima selvitä elämästä.

Arvostan sinua lukijani, eikä anneta niiden sanojen, jotka eivät osu kohdalleen, vaikuttaa ystävyyteemme. 

Paljon kirjoittavana, kirjoittaa joskus myös sellaista, joka ei miellytä. 

Olen tehnyt myös virheitä joita en voi perua.

Kirjoittaminen on toisinaan sanojen tanssia nuoralla.

Nuoralla, jossa on silmukka toisessa päässä.

Moni on kirjoittajana pudonnut siihen.

Sydämeltä sydämelle on matka, joka aina vaatii kaksi sydäntä ja rohkeutta.

Matka sydänten välillä on sanojen matka, jonka välillä on yksinäisyyden rotko.

Se matka on uskallettava yrittää ylittää aina uudelleen.

On uskallettava, sillä maisemat palkitsevat matkan vaivat.

Olen saanut katsoa herkkään sydämeen ja tiedän, että matka kannattaa aina tehdä.

Riski kannattaa ehdottomasti ottaa.

Elämässä on välillä vaikeampia hetkiä, siitähän puhumme, kun katselemme ajan virtaan.

Tahtoisin näillä sanoilla rohkaista sinua Ystäväni. 

Tahtoisin antaa sinulle huolettoman hetken, jos siihen sanoilla kykenisin.

Siksi halusin katsella kanssasi tuohon elämän virtaan.

Katsoa siitä syystä, että näkisimme, miten paljon turhia pelkoja ja painolasteja siinä menee.

Painolasteja, joita kannoimme uuvuksiin asti. 

Niitä, joita jotkut väsyneet kantoivat, eivätkä ymmärtäneet irrottaa otettaan ennen kuin oli myöhäistä.

Ole tämä hetki huoletta kanssani Ystäväni!

Pudotetaan ne turhat pelot ja painolastit virran huomaan

Mennään eteenpäin ja ollaan hetken enkeleitä toisillemme!

-harry

torvinenharry@gmail.com