Minulta on kyselty aina välillä omaa tarinaani dystonian hoidoista ja matkasta, jonka tämän hankalan liikehäiriösairauden kanssa olen kulkenut.
Tarinani on niille tuttu, jotka seurasivat aikaisempaa blogiani ”Katse vasempaan päin”, tai ovat lukeneet kirjani ”TUNTEMATON DYSTONIA - Vääntynyt elämäni”.
Mukaan on tullut kuitenkin uusia lukijoita ja äskettäin diagnoosin saaneita tai oireiden kanssa asiaa pohtivia.
Yritän tässä blogissa kertoa lyhyesti, omiin kokemuksiini perustuen, miten olen selvinnyt elämästä tämän harvinaisen sairauden otteessa.
Ja niistä hetkistä, joissa elämä on tuntunut olevan aivan kuin umpikujassa.
Kaksitoista vuotta sitten olin parin vuoden sairastelun jälkeen saanut servikaalisen dystonian diagnoosin kesäkuussa 2013.
Saman vuoden syksyllä istuin ensimmäisen kerran neurologin vastaanotolla odottamaan ensimmäisiä botuliinipiikkejä.
Vertaistukiryhmän ansiosta tiesin jo, että emg-laitetta suositellaan käytettäväksi dystonian hoidoissa ja odotin niin myös tapahtuvan.
Kysyin neurologilta laitteesta, hän viittasi hyllyssä olevaan mustaan koteloon ja kertoi, että siitä puuttuu neuloja.
Sitten hän tunnusteli niskaani kädellään ja antoi pistokset, jotka olivat kevyitä tuikahduksia.
Kuitenkin pistokset auttoivat jonkin verran, varsinkin pään levoton liike väheni ja sain nukuttua paremmin.
Kolmen kuukauden kuluttua näin emg-laitteen samassa paikassa hyllyllä ja kysyin jälleen sen käytöstä pistosten antamisen yhteydessä.
Sain kuulla, ettei laitteen käyttöä ole vielä opeteltu.
Neurologi katsoi näyttöpäätteeltä edellisen kerran pistoskohdat, tunnusteli niskaani käsin ja antoi pistokset.
Nämä olivat nopeasti ohi- käyntejä.
Seuraavalla kerralla emg-laite oli hyvässä tallessa samassa paikassa hyllyllä. En enää kehdannut kysyä asiasta eikä sitä myöskään käytetty.
Pistoskohdat katsottiin päätteeltä ja tunnusteltiin käsin.
Botuliinin vaikutus ei ollut kuitenkaan jatkossa enää niin voimakas kuin ensimmäisillä kerroilla.
Syy selvisi minulle, kun huomasin, että pistettävä botuliini oli vaihdettu hiljakseen toisen merkkiseen valmisteeseen, joka ei lievitä dystoniani oireita yhtä voimakkaasti.
Minulle alettiin suunnitella dbs-hoitoa, jonka koin asiaa harkittuani liian järeäksi hoidoksi oireisiini nähden.
Halusin, että hoitava botuliini olisi vaihdettu takaisin alkuperäiseen botoxiin ja pistokset annettu tutkimalla pistoskohdat emg-laitteen avulla.
Tähän ei suostuttu ja pistosaikoja kohdallani pidennettiin kuuteen-seitsemään kuukauteen.
Olin dystonian hoitojen kannalta umpikujassa, oireet olivat vaikeat enkä pystynyt palaamaan entiseen ammattiini.
Kerroin näistä kokemuksista silloisessa blogissani ”Katse vasempaan päin” ja kirjoitin viime vuonna ilmestyneen elämäkerrallisen kirjan ”Tuntematon dystonia - Vääntynyt elämäni”.
Kirjassa kerron tarinani ja kuinka umpikuja avautui uuteen parempaan vaiheeseen sairauden lieventymiseen ja uudelleen koulutukseen.
Kuulin dystoniaa sairastavalta ystävältäni, että Turussa, Lääkäriasema Laurissa vastaanottoa pitävä neurologi Nina Suvanto-Collan on taitava ja dystonian hyvin tunteva.
Otin yhteyttä häneen ja varasin hoitoajan.
Heti ensimmäisellä hoitokerralla käytiin tilanteeni perusteellisesti läpi ja pistokset annettiin emg-laitteen ohjauksella käyttäen botoxia.
Dystonian oireet alkoivat lievitä siedettäviksi ja pääsin myös kuntoutukseen ja työvalmennukseen.
Saatuani mahdollisuuden uudelleenkoulutukseen ja siihen myös työharjoittelupaikan, oli umpikujani auennut kokonaan,
Päätökseni kokeilla eteeni tullut mahdollisuus, avasi elämäni umpisolmun ja sain uuden tilaisuuden myös työuran kannalta.
Vaikka joudun maksamaan hoidot pääosin itse olen äärettömän kiitollinen.
En halua edes pohtia sitä mahdollisuutta, etten olisi uskaltanut lähteä etsimään uutta mahdollisuutta umpikujasta.
Toivon samaa jokaiselle samankaltaisessa tilanteessa olevalle.
Siitä syystä kirjoitan yhä blogeja ja muutakin, koska haluan omalta osaltani jatkaa hyvän kiertämistä eteenpäin.
Elämässä kaikki voi muuttua myös parempaan suuntaan.
![]() |
torvinenharry@gmail.com |