ALUSSA KAIKKI ON PIENTÄ

Kirjoittaminen on löytämistä. 

Siinä missä sanat ovat löytäneet kirjaimista muodon, täyttyy jokin.

Tulee valmiiksi kirjain kerrallaan.

Ihmisen mieli pursuaa niin monia ääniä, ettei omaa ajatusta aina löydä.

Jokaisella on oma tapansa etsiä se.

Minä löydän kirjoittamalla.

Se nousee esiin kuin verso maasta tai kukkula maisemasta. 

Oma ajatus. 

Ei sen tarvitse olla erityinen oivallus tai joku viisas miete, riittää että on sinut. 

Oman elämänsä kanssa. 

On hyvä olla rehellinen itselleen, vaikka se tekee joskus kipeää. 

Ei ollutkaan sitä mitä luuli.

Elämä on sekava vyyhti, joka heitetään eteen joskus liian varhain.

Siitä on nopeasti löydettävä langan pää, eikä se lähtökohta aina ole oikea.

Toiset osuvat oikeaan, toisille se ojennetaan.

Joku saa vääriä neuvoja, jotka sekoittavat kaiken.  

Moni siihen vyyhtiin sotkeutuu ja kompastuu.

Ei selviä koskaan takaisin.

Elämä ei anna käyttöopasta matkalle mukaan.

Suurin virhe on yleensä jo tehty, kun sen huomaa. 

Aika ei aina armahda, vaikka yrittäisi unohtaa.

Harva puhuu totta, kun ei kadu mitään.

Itsepetos on elämän jatkumisen kannalta joskus ainoa mahdollisuus. 

Totuus ilman armoa on kova kamara.

Harvoin se parantaa, usein tyrmää.

Kaikki eivät palaa.

Ellei kadu mitään, ei ehkä ole tehnyt mitään. 

Ainakaan omaa. 

On totellut toisia, ollut mieliksi, ettei joutuisi kohteeksi. 

Kiusatuksi.

On opetellut kiltiksi, eikä uskalla olla olemassa omana itsenään. 

”Mitä ne muutkin tästä sanoo”, tai ”mitä ne ihmiset sanoo”. 

Missähän ne ovat, ne ihmiset, joilla on varaa sanoa jotain toisen elämästä. 

Onhan niitä toki. 

Oma elämä kaaoksessa.

Toiselta vaatii järjestystä.

Sitä, mihin ei itse pysty. 

Entä jos keskittyisi omaan elämään ja aloittaisi siitä. 

Vaikka peilin kääntäisi toisinpäin.

Ei kuva paremmaksi muutu. 

Entä jos olisi armollisempi. 

Aloittaisi itsestä ja antaisi anteeksi.

Se elämän vyyhti, joka eteen kerran heitettiin.

Löytyy komeron hyllyltä yhä sekavana. 

Entä jos aloittaisi alusta. 

Etsisi langan pään, löytäisi pienen alun ja tarttuisi siihen. 

Vähän kerrallaan selvittäisi sotkun. 

Ei katsoisi sitä sekavaa myttyä.

Näkisi ehjän, kauniin alun. 

Vaikka pienenkin.

Elämä alkaa aina pienestä. 

Tammi lähtee kasvamaan terhosta.

Oravan suussa johonkin kätketystä. 

Sattumasta, joka täytyy havaita.

Elämän salaisuus pitää löytää.

Mitään suurta ei ole, joka ei olisi alkanut hitusesta. 

Mikään ei ole mahdotonta sille, joka uskaltaa aloittaa aina alusta. 

Pienestä ja huomaamattomasta.