perjantai 13. lokakuuta 2023

ARKOJEN SANOJEN TARINAT



Katselen virralla veden juoksua ja annan ajatusteni kulkea sen tahdissa, poukkoilla koskikivissä. 

Huomaan arkojen sanojen tulevan esiin. Täällä niitä voi kuulla. 

Täällä niiden tarinoita on hyvä pohtia.

Virran ääni rauhoittaa arat sanat.



Arat sanat pelästyvät herkästi ja piiloutuvat. 

Niillä on eniten kerrottavaa, mutta vähiten rohkeutta. 

Ne ovat arkoja sanoja.

On löydettävä ja kuunneltava niitä herkällä korvalla.

Arkojen sanojen tarinaa.



Arat sanat ovat sellaisenaan kuultavia. 

Sanoma on herkkä ja hiljainen, kuin vieno tuuli. 

Ymmärrän sitä ja annan sen tulla sydämeeni. 

Minun on helppo kuulla niitä virran rytmissä.



Arat sanat eivät meuhkaa. 

Niiltä on otettu luulot pois. 

Niitä on väheksytty ja käytetty hyväksi.

Niillä on petetty ihmisiä ja huijattu omaisuuksia.

Ahneet sanat lainaavat niitä mielellään. 

Yrittävät näytellä nöyrää niiden avulla. 

Toisinaan niihin joku uskoo ja menee lankaan. 

Huomaa sitten mistä on kysymys.

Usein liian myöhään.

Ahneet sanat ovat korvamerkittyjä.

Ne eivät kestä koetusta.



Jotkut sanat pyrkivät muuttamaan kuulijan haluamaansa suuntaan. 

Kun sanojen antaa vaikuttaa, huomaa niiden tarkoituksen ja tahdon.

Arat sanat eivät halua muuta kuin kertoa tarinansa.

Sen jälkeen ne katoavat.

Arat sanat eivät vaadi mitään. 

Ne antavat kuulijan päättää itse miten sanoihin suhtautuu.



Arat sanat ovat minulle rakkaita ja arvostan niitä. 

Olen kuullut ja lukenut niin paljon röyhkeitä, vaativia sanoja.

Arkojen sanojen ääni on siitä syystä voimistunut ja kaunistunut. 

Niiden sanoma elää sen jälkeen, kun ne ovat vaienneet. 

Arat sanat tuovat hyviä asioita sydämeen.



Elämä on joskus rujoa ja kaunista.

Toisinaan rujous on kauneinta.

Arat sanat ovat rujoja sanoja. 

Niiden ulkonäkö pettää. 

Ajattelee, ettei niitä kannata kuunnella.

On niin paljon kauniimpia sanoja.

Ehjiä, kiiltäviä ja tuottavia.

Sanoja joilla voi rahastaa.

Arat sanat eivät vaadi vastapalvelusta.



Usein elämänkokemuksen antama näkökanta ja kypsyys vaikuttavat. 

Iän ja sairauden ruhjomalle arat sanat näyttävät uusia asioita.

Niitä, jotka olivat näkymättömiä, ennen kuin sairaus tai vaikeudet tulivat.

Arat sanat kertovat tarinoita, jotka ennen olivat mitättömiä kuultaviksi.

Nyt ne hehkuvat valoa. 

Arat sanat.



Me näemme ja koemme sen verran kuin kykenemme.

Eikä se ole kovin paljon. 

Ihmeteltävää elämässä riittää loppuun asti. 

Kauneus lisääntyy ja sisäistyy iän myötä. 

Arkojen sanojen sanoma odottaa kuulijan kypsymistä. 

Arat sanat, hiljaisuuden tarinat.


Harry


Ei kommentteja: