Kysymys tulee kohti, ohittaa suojaukset ja uppoaa johonkin sinne, minne on kätkenyt väsymyksen ja uupumisen.
”Miten sinä jaksat?”
Yllätys on niin täydellinen, ettei ensin löydä sanoja.
On tilanteessa, jossa yrittää olla vahva, selvitä vaikka tietää, ettei jaksa sitä roolia kantaa.
On valittava aidon tunnustuksen tai suojauksen väliltä.
Silloin valitsee ne sanat, jotka vievät eteenpäin ja nostaa suojauksen.
”On jaksettava”, tyhjät sanat tipahtelevat, kuin lasikuulat huulilta, helähtelevät osuessaan pöydälle ja pomppivat lattialle.
Aito kysymys, vilpitön katse silmiin on kuin äänivalli, jota tyhjät sanat eivät läpäise.
Sitä yllättyy joskus, kun tapaa ihmisen, joka on aidosti kiinnostunut miten jaksaa.
Ja kysymyksen kysyttyään ei heti vaihda puheenaihetta tai itse vastaa.
Ei kerro jotain, niin että sitä ymmärtää kysymyksen vain sanonnaksi.
Helinäksi, joka putoaa johonkin, rapisee kuin sokeri liinalle.
Kysyy ja jää katsomaan silmiin, odottaa, että kerrot miten jaksat.
Sellaisia hetkiä ei usein satu, mutta ne muistaa kauan.
Että ihminen saa puhua omasta jaksamisestaan ja kertoa siitä niin paljon kuin haluaa oikeasti sanoa.
Olen yllättynyt usein, miten paljon ihmisillä on kokemuksia, joiden edessä jää pohtimaan tuota kysymystä:
“Miten sinä kestät kaiken ja miten sinä jaksat?”
Ihminen kestää yllättävän paljon. Sietää elämän iskuja, kohtuuttoman koviltakin tuntuvia.
Kysyin kerran eräältä ihmiseltä tuon kysymyksen: “Miten sinä kestät?”
Hän vastasi, ettei ole muuta mahdollisuutta.
Elämä ei anna aina vaihtoehtoja.
On vain kestettävä.
Missä menee ihmisen jaksamisen raja?
Kuka sen tietää ja osaa varoa, on jo paljon oppinut elämästä.
Osaa kysyä ja kuuntelee aidosti vastauksen.
”Miten sinä jaksat?”
 |
| Harry |
2 kommenttia:
Terve Harry,
Onko aikaisempaa blogiasi, Katse vasempaan päin, luettavissa missään?
Olen itse vasta alkutaipaleella oman dystoniani kanssa, odotan mm pääsyä ensimmäistä kertaa pistettäväksi. Olisi kiva päästä lukemaan mietteitäsi alusta lähtien.
T.Lasse
Hei Lasse,
Kiitos kommentistasi ja anteeksi, että vastaus vähän viipyi. Ensimmäinen blogini ”Katse vasempaan päin”, on tällä hetkellä pois luettavista, koska kirjoitan kirjaa sen perustalta. Dystoniaa sairastavan elämästä ei ole yhtään kirjaa vielä Suomen kielellä ja mielestäni sellainen olisi hyvä saada luettavaksi. Olen nyt keskittynyt kirjan valmistukseen ja kirjoittelen siinä ohessa tätä blogia.
Valitettavasti me olemme pieni joukko ihmisiä, joten kustantajat eivät ole kovin innokkaita tarttumaan tähän marginaaliaiheeseen. Uskon kuitenkin, että me saamme vielä kirjoja myös dystoniaa sairastavien kokemuksista ja ne kiinnostavat lukijoita. Tarvitaan vain rohkea kustantaja. Olen ajatellut, että julkaisen omista kokemuksistani kirjan omakustanteesta, jos en saa sille kaupallista kustantajaa.
Mielelläni vastaan, jos haluat kirjoitellen vaihtaa ajatuksia. Maili on torkka@gmail.com
t.harry
Lähetä kommentti