LOHDUN SANAT

 

Piirros Marja Torvinen©

Lohdun sanat kuka löytää, 

hän on viileä käsi kuumeisen otsalla. 

Hän on korva väsyneen kuiskata, 

hän on tuki ja lempeä katse. 

Hän, joka osasi lohdun sanat. 

Lohdun sanat avaavat sydämen, niissä on hetken ajan enemmän kuin sanat kantavat. 

Lohdun sanat sopivat särkyneen sydämen lukkoon. 

Unohtuneeseen ja ruosteiseen, ajan sulkemaan.

Lohdun sanojen muoto on arka ja arkinen, kuin mustarastas lehvästössä. 

Lohdun sanat ovat harvoja. Kovin paljon enempää ei voisi antaa. 

On parempi antaa vähän ja aitoa.

Lohdun sanat ovat joskus vain hiljaista, äänetöntä olemista. 

Hiljaista läsnäoloa, helliä hyväilyjä ja hyräilyjä. 

Niitä ei varastoida tai säilötä. 

Ne on löydettävä oikealla hetkellä.

Mietin aamuvarhaisella lohdun sanoja. 

Mistä niitä löytäisi? Missä ne ovat? 

Olisiko niille tänään käyttöä? 

Lohdun sanoille.

Avainsanoille särkyneen sydämen lukkoihin.

Vai onko parempi olla hiljaa, jos ei löydä sopivia? 

Onko ymmärtävä läsnäolo sittenkin lohduista parhain?

Lohdun sanat ovat toisinaan kuuleva korva kivulle. 

Avoin sydän tuskalle, äänensä hukanneen huudolle. 

Pelolle ja huolelle, jolle ei löydä sanoja.

Lohdun sanat voivat saada kosketuksen kipuun.

Kipuun, joka sietämättömänä sisällä jäytää. 

Syö voimat ja ilon.

Kosketuksen siihen.

Minkä mitätöinti sai piiloutumaan,

vähättely välttämään. 

Oli yrittänyt etsiä niin kauan, että eksyi.

Vasta lohdun sanat löysivät ja avasivat.  

Tarvitaanko lohdun sanoja? 

Ymmärtäviä ja hyväksyviä, sanoja jotka löytävät heikot, jalkoihin jääneet. 

Etsivät ihmiset, joita katoaa ja annetaan kadota.

Ajetaan elämästä kovin sanoin.

On niin paljon kovia sanoja. 

Vaativia ja lannistavia. 

Painavia, osuvia ja teräviä.

Tylyjä sanoja, joissa on selkeä viesti.

”Sinua ei tarvita”

Niissä sanoissa on upottava voima.

Niitä sanoja on jokaisen helppo löytää. 

Niissä on kahvat ja tartuntapintaa. 

Niissä on kovempien kokemusten käsikirja. 

Vertailun lyhyet esimerkit.

Vähättelyn pikaopas kiireiselle.

Lohdun sanat ovat erilaisia.

Sanoja, jotka tukevat, nostavat ja kannattelevat väsynyttä.

Kantavat uupuneen.

Ymmärtävään läsnäoloon on harvoin aikaa tässä hektisessä maailmassa. 

Aika maksaa ja sitä jaetaan omistajan otteella. 

Missä olisi se ihminen, kenellä on aikaa ja tilaa. 

Ihminen, jolla on varaa antaa aikaa on rikas. 

Hän on löytänyt lohdun sanat.

Tämä on sanojen maailma, sutkautusten ja letkautusten, leimaajien  harhamaailma.

Puhetta on tultava, sillä yhteiskunta pyörii. Sitä odotetaan ja sitä kuullaan.

Pakotetaan kuulemaan väsymiseen asti. 

Hiljaisuus on juuri siitä syystä niin tehokas ja parantava. 

Hiljaisuudesta voi löytää lohdun sanat.

Lohdun sanat kuka löytää, hän on kuin viileä käsi kuumeisen otsalla. 

Hän on korva väsyneen kuiskata, hän on tuki ja lempeä katse. 

Hän, joka osasi lohdun sanat. 

Tänä aamuna, kun heräsin, mieleeni tuli muistoja, enimmäkseen hauskoja ja hyviä muistoja. 

Ihmisen muistoja, lohdun ja rohkaisun sanoja.

Lohduttavia sanoja, hetkiä joiden avulla jaksoi. 

Ajatuksia, jotka elämässä ovat vieneet eteenpäin.

Tämä matka on määrätty meille jokaiselle johonkin mittaan. 

Siinä välissä on kaikki koettu, koko elämä. Kuka sen mittaisi?

Ehkä juuri se rajallisuus tekee kaikesta koetusta niin merkittävää. 

Usein sen ymmärtää vasta, kun elämän mitta tulee täyteen.

Toisinaan on hyvä ajatella, että kaikki koettu on sen mitan sisällä ja jää myös.

Mitään ei siitä mitasta matkaan saa.

Ehkä se ajatus on myös lohduttava.

Me tarvitsemme lohdun sanoja, ymmärtäviä ja hyväksyviä sanoja. 

Mistä sitten tulevat ne lohdun sanat? 

Olen sitä mieltä, etteivät ne ole tästä maailmasta.

Niin kuin elämäkin on arvoitus, eikä kukaan tiedä, mistä elämä tulee.

Lohdun sanat, elämän sanat, oikeaan aikaan sanotut, tulevat sieltä.

Sanat, jotka nostavat, kantavat ja ovat voimana huomiseen. 

Ne sanat tulevat toisesta maailmasta.

Ymmärryksen maailmasta.

Sieltä missä ihmistä ei mitata hyödyllä.

Ne sanat eivät mittaa ihmistä ulkonäön tai varallisuuden perusteella.

Ne sanat mittaavat ihmisyyden.

Ne ovat lohdun sanoja.

Piirros Marja Torvinen©







torvinenharry@gmail.com

ELÄMÄN NISKALENKKI - DYSTONIAN ARVOITUS

Dystonia ja sen synty on vielä pääosin tuntematon. 

Kerran sen ratkeaa ja dystonian salaisuus avautuu. 

Siihen asti me pohdimme syitä sairauden syntyyn.

Mikä elämää hankaloittavan sairauden aiheuttaa?

Leikki, kisailu ja pelailu päätyi lopuksi painiksi.

Kaverini oli vahvempi ja olin kohta niskalenkissä. 

Jostain syystä hän ei halunnut otteen saatuaan lopettaa.

Ei, vaikka yritin sanoa, etten saa henkeä. 

Raju leikki jatkui ja ote niskoissani kiristyi kuin ruuvipuristimessa. 

Tunsin kuinka niskani jännittyi äärimmäisen kireälle.

Ymmärsin, että niskanikamat ovat murtumassa. 

Kaverini oli voimien tunnossa eikä käsittänyt tilanteen vakavuutta. 

”Armoa”.

Sain kähistyä lopetuspyynnön. 

Sitten silmissäni sumeni. 

Havahduin kerhohuoneen lattialta yksin ja liikkumatta. 

Vähitellen tajusin missä olen ja katsoin ylös. 

Pienestä ikkunaruudusta valo kulki viiruna pingispöydän yli kasvoilleni.

Kokeilin käsiäni ja yksi kerrallaan kaikkia jäseniä. 

Helpotus kulki lävitseni kuin sähkövirta.

En ollut halvaantunut, niskani eivät sittenkään murtuneet. 

Tajusin, että leikki isomman ja vahvemman kaverin kanssa oli vähällä päättyä ikävästi. 

Hän oli poistunut paikalta.

Tuossa hetkessä leikki muuttui niskalenkiksi.

Leikiksi, joka oli muuttaa kaiken. 

Kokemuksesta ei koskaan enää puhuttu, se unohtui nopeasti.

Siinä iässä elämä kohisee kuin koski. 

Taakse jäävät pian rajutkin leikit.

Unohtuvat, koska elämä jatkuu.

Eteenpäin on mentävä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Jostain syystä tuo muisto on vuosien myötä alkanut palata ajatuksiini.

Kuin pitkä varjo menneisyydestä. 

Uni on virta, joka kohottaa joskus unohtuneita, mielen pohjaan painuneita muistojen juurakoita. 

Toisinaan ne nousevat pintaan ja yllättäen huomaa tarttuneensa kiinni. 

Väkisin ne kiskovat veden alle ja painavat syvyyksiin. 

Unen virtaan kuin unohduksen sumeaan hämärään.

Herään siihen kohtaan, missä ei ole enää voimia vastustaa.

Juurakon ruhjova voima ja veden painava pyörre imee syvyyksiin. 

On pakko herätä, muuta toivoa ei ole.

On aamuvarhainen ja hetki ennen kuin katuvalot syttyvät. 

Niskani ovat kipeät.

Ajattelen sen johtuvan unesta ja hellittävän, jos nousen ylös. 

Kävelen hämärässä ja mietin unta. 

Muistan hetken ja villin leikin, joka oli vähällä muuttua viimeiseksi. 

Pohdin syytä, miksi se on yhä useammin alkanut palata ajatuksiini. 

Joskus ne palaavat, menneisyyden haamut. 

Olen toisinaan miettinyt, johtuuko dystoniani tuosta hetkestä. 

Aiheuttiko niskojen murtumista lähellä ollut tilanne jotain.

Vaurioita, jotka puhkesivat myöhemmin. 

Dystonia on aivosairaus, joka syntyy pään sisällä.

Tumakkeessa, joka ohjaa kaikkia tahdonalaisia liikkeitä. 

Tai jossain toisaalla aivoissa.

Kohdassa, joka vaikuttaa tuohon tumakkeeseen. 

Dystonia ja sen synty on vielä tuntematon. 

Kerran sen kuitenkin ratkeaa. 

Dystonian salaisuus avautuu. 

Siihen asti me pohdimme syitä sairauden syntyyn.

Mikä tämän elämää hankaloittavan sairauden aiheuttaa?

Monia päätelmiä ja arvailuja olen vuosien varrella kuullut, lukenut ja itsekin kehitellyt. 

Usein dystonia alkaa yllättäen kuin hiipimällä.

Pää kääntyy johonkin suuntaan itsestään, tulee nykäyksiä, vapinaa, kouristuksia tai muita pakkoliikkeitä.

Useimmat lähtevät lääkäriin ja parhaassa tapauksessa saavat diagnoosin kohtuullisessa ajassa.

Usein kuitenkin diagnoosin saamiseen kuluu pitkä aika ja useita lääkärissä käyntejä.

On myös olemassa selkeitä syitä dystonian puhkeamiseen, esimerkiksi muusikon dystonia.

Sen kerrotaan aiheutuvan soittamisen lisäksi ankarasta harjoittelusta, loputtomista toistoista. 

Aiheuttavatko ne aivoissa jonkin muutoksen, kuin luupin tietokoneessa. Ennen sanottiin, että levy on jäänyt päälle. Särö LP-levyssä aiheutti luupin.

Kenties joku särö elämässä aiheuttaa dystonian.

Tunsin kerran erään muusikon, joka on jo poistunut ajasta. Hän oli huippulahjakas akustisen kitaran soittaja, joka nuorena harjoitteli äärimmäisyyteen asti.

Hänen soittouransa loppui, koska yksi sormi alkoi oirehtia soittoa häiriten. 

Näin jälkeenpäin, kun muistelen hänen kertomaansa, pohdin, oliko kyseessä muusikon dystonia.

Silloin en arvannut tällaista sairautta olevankaan.

Ei tuo soittajakaan osannut sanoa mistä huippumuusikon uran päättänyt oire johtui.

Tietokoneen voi käynnistää uudelleen ja parhaassa tapauksessa kone on entisellään.

Miten ihmisen, dystoniaa sairastavan, pakkoliikkeiden kiusaaman saisi buutattua. 

Käynnistettyä uudelleen ja poistettua väännöt, vapinat ja nykimiset. 

Jotain selkeää yhteyttä ulkoisilla tapahtumilla näihin aivojen sisäisiin toimintoihin voi kuitenkin olla. 

Yksi syy on joillakin ollut yli voimien kasvanut stressi ja paine työelämässä.

Tai jossain muussa elämän merkittävässä osassa. 

Traumaattinen kokemus voi myös vaikuttaa dystonian oireiden alkamiseen.

Myös työpaikkakiusaamisen aiheuttamien paineiden ja loputtoman tuskan jälkeen on tapahtunut sairastumisia. 

Kiusaaminen on vienyt umpikujaan, ottanut niskalenkin elämästä. 

Näitä tapauksia tiedän ja olen kuullut useita.

Ihmisen aivot yrittävät käsitellä koettua ja jossain siellä tuntemattomassa tapahtuu parantumaton muutos. 

Dystonia eli häiriö lihasten toiminnassa, pakkoliikkeet ja väännöt ovat ehkä aivojen hälytyshuuto.

Viimeinen varoitus tilanteessa, jota ihminen ei enää hallitse. 

Tai sitten kaikki edellä kuvatut asiat ja tilanteet ovat kuin painikkeita.

Kytkimiä, jotka käynnistävät jonkin olemassa olevan mahdollisuuden. 

Voi olla, että dystonia kulkee monenkin mukana. 

Dystonian puhkeamiseen vaaditaan joskus elämässä tapahtuvia asioita.

Jotain, mikä käynnistää tämän oudon sairauden, aivojen liikesäätelyn häiriön. 

Toisinaan sairaus tuntuu ilmestyvän kuin tyhjästä, eikä sen synnylle ole löytyä syytä.

Ei se silti merkitse, ettei sitä olisi.

Aikanaan kaikki selviää. 

Ihmisaivot ovat elämän suuri arvoitus.

Myös tutkijoille yhä suurin mysteeri tässä maailmassa.

torvinenharry@gmail.com

PITKÄN MATKAN PIIKIT

Edellisen päivän kesäinen lämpö on yöllä kääntynyt pakkaselle. Lunta ei ole kuitenkaan maassa. 

Uusi aamu tuntuu vähän joululta, vaikka on huhtikuu. 

Sytytän takkaan tulen, haen kupillisen kultalientä, jota ennen hinnannousuja kahviksi kutsuttiin. 

Ajattelen aikoja, joista Kalle Päätalo kertoo kirjoissaan. 

Kahvi oli silloin korviketta, jota valmistettiin myös itse kotona. 

Siinä oli hiven oikeaa kahvia ja loppu paahdettua viljaa, voikukanjuurta ja lanttua. 

Kahvi maistuu hyvältä ja aamun hämärissä räksähtelevä takka loimuaa lasin läpi. 

On hyvä olla. Pidän päätä kenossa vasemmalle ja kirjoitan oikealla sormella. 

Ehdin oikein hyvin ajatuksen mukaan, onhan joskus kirjoitettu mustekynälläkin. 

Aleksis Kivi osteli kotikylän lapsilta hanhensulkia ja kirjoitti niillä. 

Hyvin toimi niinkin ajatusten siirto luettavaksi. 

Kiven hanhensulka kasvoi siiveksi, joka kantaa vielä tähän päivään ja tulevaankin.

Kirjaimesta jokainen tarina, pieni ja suuri alkaa. 

Kipu on pois, huomaan ja ymmärrän mistä tuli se joulun tuntu. 

En tiedä, kuinka botuliinipiikit voivat vaikuttaa näin nopeasti, mutta oletan niiden osuneen niin hyvin, että tämä on reaktio siihen. 

Takana on kaksi rankkaa ja kivuliasta päivää. 

Dystonia oli päässyt vaikeutumaan ja pääni oli jo vääntynyt lähelle olkavartta. 

Olkapää ja hartiaseutu oli pelkkää kipua. 

Olin itse tuohon kipuun ja vääntöön osittain syyllinen. 

Ärsytin dystonian vääntämään ja kallistamaan pääni, koska halusin elää, niin kuin dystoniaa ei olisikaan. 

Niin olen tehnyt koko tämän yli kymmenen vuoden ajan, kun olen tätä liikehäiriötä sairastanut. 

En tiedä, miten muuten voi edes elää, tai onko se edes elämää. 

Ihminen on luotu elämään ja se merkitsee myös sitä, että on mentävä, kun luonto vaatii. 

Elämä on niin kuin virta, joka etsii aina uomaansa, se ei koskaan pysähdy. 

Kohdatessaan esteen, se kohoaa ja murtautuu jostain uuteen juoksuun. 

Ellei se sitä tee, vesi muuttuu haisevaksi ja mätäneväksi mutalammikoksi. 

Niin käy myös elämälle, joka jää kiertämään itsensä ympärille. 

On murtauduttava ulos omasta tilanteesta ja löydettävä elämälle uoma, niin se on tarkoitettu. 

On muistettava, että ratkaisu on joskus niin lähellä, ettei sitä huomaa. Niin pieni, ettei sitä näe. 

Ja oma näköala on voinut supistua niin kapeaksi, ettei ymmärrä ottaa vastaan mahdollisuuksia, joita elämä aina tarjoaa jollain tavalla. 

Viimeisistä botuliinihoidoista oli kulunut eilen neljä kuukautta ja dystonia oli päässyt vaikeaan vaiheeseen. 

Olin käynyt kahden vuoden aikana botuliinihoidoissa kaksi kertaa ja pitänyt yhden välin puolentoista vuoden mittaisena. 

Se aika meni yllättävän hyvin, johtuen varmaankin saamastani vuosien säännöllisestä, hyvästä hoidosta. 

Mutta hyvä jakso päättyi siihen, että kipujen ja vääntöjen vuoksi oli mentävä viime elokuussa hoitoihin. 

Seuraavat piikit olivat neljän kuukauden jälkeen joulukuussa, jonka jälkeen päätin ottaa neljän kuukauden välin seuraaviin piikkeihin.

Olinhan jo tottunut pidempiin aikoihin ja loppuajan krooniseen vääntöön kipuineen. 

Nyt tuntuu, että olisin voinut valita sen perinteisen kolme kuukautta, koska tuo neljäs kuukausi oli erityisen kivulias. 

Istuin siis neurologin edessä melko kivuliaana potilaana. 

Olin edellisenä päivänä juossut aamuvarhaisella, pää sivulle vääntyneenä, seitsemän kilometrin lenkin ja kuntoillut muutenkin. 

Tiesin hyvin mitä siitä seuraa, mutta kuntoilun tuoma sisäinen voima ja hyvä olo pakottaa liikkumaan. 

Päivän päälle ajoin vielä sadan kilometrin matkan ja kävimme vaeltelemassa Torronsuon pitkospuilla. 

Sinä iltana dystonian kivut löysivät uuden tason, johon olin kyllä itse osasyyllinen. 

Elämä on ihanaa, kun se saa vapaana virrata. 

Niinpä kestin kivut ja väännöt ja väsyneenä nukahdin herätäkseni hieman ennen katuvaloja. 

Eilen aamulla ajoin reilusti yli sadan kilometrin matkan Turkuun neurologin vastaanotolle. 

Kerroin hänelle vointini, joka oli edellisten piikkien jälkeen ollut siedettävän hyvä runsaat kaksi kuukautta. 

Viimeinen kuukausi oli ollut vaikea, mutta olinhan sen itse valinnut ja kestin kivut ja väännöt tietäessäni, että pääsen hoitoihin.

Neurologini alkoi heti pohtimaan, että seuraavat hoidot olisi hyvä antaa ennen hänen kesälomaansa, muuten aika taas venyy pidemmäksi. 

Niinpä päädyimme hieman vajaan kolmen kuukauden hoitoväliin. 

Tämä on ensimmäinen kerta, kun dystonian hoidoillani on näin lyhyt väli. 

Kuitenkin se oli ainoa mahdollisuus, joten päätimme tehdä tuon valinnan. 

Neurologi pohti, että pistoskohtia voi olla hieman vaikeampi löytää, koska dystonia ei ole vielä ehtinyt niin paljon vaikeutua. 

Minä uskoin, että pistoskohdat löytyvät, koska botuliinin vaikutus alkaa selkeästi vähenemään kahden kuukauden jälkeen. 

Hoitojen aikana neurologi löysi lihakset, joissa dystonia oli vaikuttanut erityisen paljon. 

Hän mainitsi kohtia, joita emg-laitteen ohjauksella löytyi ja kertoi jonkin dystonian aktivoiman lihaksen olevan suuri. 

Kysyin, että voiko tuollaisen kohdan löytää koon vuoksi myös käsituntumalla, koska dystonian alkuvaiheessa sain hoitoja ilman emg-ohjausta.

Neurologi ei pitänyt sitä todennäköisenä, koska dystonialla on tapana vaihtaa ainakin jonkin verran kohtia, joissa se voimakkaimmin aktivoituu. 

Kokemuksen ja emg-laitteen ohjauksen avulla vaikeimpia kipuja ja vääntöjä aiheuttavat kohteet on joka kerta etsittävä uudelleen. 

Hoitojen jälkeen istuin odottamaan lausunnon kirjoittamista ja totesin piikkien selkeästi vaikuttaneen jo, vaikka botuliinin vaikutus alkaa viiveellä. 

Neurologi kertoi, että se johtuu vaikutuksesta, jonka piikit ovat aiheuttaneet dystonian aktivoimiin lihaksiin. 

Siis jonkinlainen alkushokki, minä totesin ja ajattelin hoitojen osuneen oikeisiin kohtiin. 

Vajaan puolentoistasadan kilometrin kotimatkan aikana kuuntelin äänikirjaa. Oli kaunis aurinkoinen kevätkesän päivä. 

Dystoniakin toipui ajaessa saamastaan shokkihoidosta ja ilmaisi ärtyneenä olevansa vieläkin voimissaan. 

Niskat liekeissä, kipua ja vääntöä sietäen, keskityin kauniisiin maisemiin, alla kiitävään moottoritiehen ja mielenkiintoiseen äänikirjaan. 

Illalla uni saapui kutsumatta ja kuljetti sydänyöksi unohduksen kultamaille. 

Vähän ennen katuvaloja syttyivät valot ajatuksiin, annoin levon virran viedä vielä puolisen tuntia. 

Nyt on takka polttanut sylillisen puita ja lämpö leviää huoneessa kuin lempeä ajatus. 

Ulkona ulvoo kylmä tuuli, mutta sisällä on kodikkaan lämpöistä. 

On hyvä olla. En tunne kuin lievää särkyä ja vääntöä. 

Elämä on ihanaa. 

torvinenharry@gmail.com