keskiviikko 23. lokakuuta 2024

HERKKÄ, VAHVA JA VAPAA


 


Kestääkseen herkkyytensä on löydettävä vahvuutensa.

Muuten uupuu tunteisiinsa. 

Pinta, jolla kulkee, on huojuva ja hauras.

Jos putoaa, putoaa yksinäisyyteen. 

Auttajia ei ole.



Herkkä kulkee vaistoilla valittua reittiä. 

Hän ei voi valita polkua.

Valmiina helpompaa.

Kestävämpää, koeteltua. 

Toisten kulkemaa.

Paatunutta ja tunnotonta. 



Herkkä ihminen tuntee pinnan.

Sen on oltava taipuisa. 

Antaa olla oma itsensä.

Nousta ja laskea.

Kohota lentoon, pudota syvään. 

Herkän ihmisen polku on liian hauras. 

Tunnottoman tuntea.



Vahvuus tulee etsiä.

Se on herkkyyden reitillä.

Muuten on kiedottavissa.

Kuin läpinäkyvään kelmuun.

Vapaana, mutta sidottuna. 



Herkän on pakko valita.

Turvallisen ja rohkean väliltä.

Vaihtoehtoja on. 

Kaikissa ei ole tilaa.

Tilaa olla herkkä itsensä. 



On olemassa niitä, 

joilla ei ole tunteita. 

Heidät tunnistaa aikanaan.

Joskus näyttely on koomista.

Yleensä ne pyritään peittämään.

Kuin sokkopaarmat. 

Ovat huomanneet.

Herkkiä ohjataan tunteilla.



Tunteettomat ihmiset. 

Tahtovat ja päätyvät, tai heidät valitaan.

Ohjaamaan herkkiä kuin dominopelissä.

Oppivat tökkäämään tunteeseen.

Tekevät sen tietoisesti.

Toiset tökerösti.

Lahjakkaat taitavasti.



Herkkä löytää vahvuutensa.

Ne hän omaa luonnostaan.

On löydettävä.

Herkkyys on voima.

Suurempi kuin tunteettomuus.



Tämä aika suosii tunteettomia.

On helppo ohjata, 

luomalla pelon ilmapiiri.

On huolestuttavaa huomata, 

tunteet ohjaavat maailmaa.

Jopa suurimpia valtioita

Se on ihmeellistä.



Pieni ihminenkin näkee, 

miten ihmisiä vedätetään 

pelon tunteisiin vetoamalla.

Valituksi tultuaan muuttavat sääntöjä.

Etteivät herkät pysty vaikuttamaan.

Tulleensa petetyiksi.



Onko ihmisen lupa olla herkkä?

Tai voiko siihen yleensä pyytää lupaa.

Sillä tavoin on liian avoin.

Leimataan nopeasti.

Joutuu ohjattavaksi, 

tunteilla talutettavaksi.

Huomaa jossain vaiheessa hihnan, 

joka kytkettiin tunteeseen vedoten.



Järkipuheeseen puettu tunne on yllättävän toimiva, 

kukapa ei haluaisi olla järkevä.

Pian huomaa kulkevansa perässä. 

”Jaksa jaksa, ruokakippo odottaa.”

Herkkä luonne tunnistaa, 

miten helposti tuntevaa ohjaa.

On jo ymmärtänyt.



Vähän on aina enemmän, 

kuin hihnaan kytketty paljous.

Ihminen on vähällä pärjäävä.

Varsinkin löytäessään vapauden.



Kaikki mikä huomataan pilataan. 

Tuhotaan tekemällä tuote, jota myydään.

Se joka pystyy luopumaan kaikesta, on voittanut.

Hän ei ole ohjattavissa.

Hänelle annetaan kaikki mitä hän tarvitsee.

Luonnollisesti ja huomaamatta.

Herkälle, vapaalle ja vahvalle.


 torvinenharry@gmail.com

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Harry. Herkkä saattaa peittää tunteensa, mutta hän myös käyttää sitä voimavaranaan. Hän on sosiaalinen ja sekin on hänen voimavaransa ja silloin hän voi avoimesti myös näyttää herkkyyttään. T: ulla

Harry Torvinen (Harzu Run) kirjoitti...

Kiitos Ulla, hienoja ajatuksia. Hyvä että otit esiin sosiaalisuuden, joka on tosiaan voimavara keskusteluissa. Usein herkän ihmisen sisäinen viritys ymmärtää pinnan alla liikkuvia tunteita ja pintaan pyrkiviä ajatuksia. Se on merkittävä voimavara elämässä.

t.harry

Anonyymi kirjoitti...

Herkät ihmiset yleensä kuuntelevat muita ja heille uskoudutaan helposti.Tämä voi kuitenkin olla herkälle ihmiselle taakoittavaa, jos ei itsellä ole ketään joka kuuntelee. Kovat ihmiset usein tölväisevät joko tahallaan tai tietämättään sanoilla.Pitäisi osata sanoa takaisin ja puolustaa itseään.

Harry Torvinen (Harzu Run) kirjoitti...

Lämmin kiitos viisaasta kommentista.

-harry