Kovuus on satanut,
piiskannut tylyillä sanoilla.
Ryöstänyt armotta,
repinyt rikki sydämet.
Karkottanut elämän,
jättänyt ryöstetyn kamaran.
Kituvan, routaisen maan.
Kuuletko äänettömät huudot,
kaikuna kiirivät.
Hätäiset arat sanat.
Näetkö kolhitut kirjaimet,
harhailevat jakeet.
Tuskaan hajonneet ajatukset,
takaa-ajetut anomukset.
Tunnistatko kuiskauksen,
voimattoman vaikerruksen.
Kuusen kyljessä vanat,
kuivuneet kyynelet.
Karujen aikojen ajamat,
ahneuden imemät.
Kaiken uhalla kulkevat,
uhanalaisia etsivät.
Maahan murskatut lupaukset,
rotkosta löytyvät.
Kokoavat ja korjaavat,
rikki menneitä auttavat.
Etsivät hahmoa sanoille,
luovat muotoa kivuille.
Löytävät arat sanat,
anovat, katoavat.
Ihmisen sanoissa olisi
vieläkin armahtaa,
kovien sanojen voimaa,
virheistä soimaavaa.
Kuka ne voisi löytää,
pelosta irroittaa.
Huolten painamat mielet,
matkasta uupuneet.
Viimeistä etsitään,
tuuleen kuiskataan.
Vaikka havut huokaavat.
Ihmisen ääni on mennyt,
vaikerrus vaiennut.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Omistan tämän blogini eräälle Ystävälle, kaltoin kohdellulle ja jokaiselle hänen kaltaiselleen.
Ihmisille, jotka halutaan lakaista pois toisten tieltä. Elämä on jokaisen kohdalla yhtä arvokas lahja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti