tiistai 30. toukokuuta 2023

PEILISTÄ ELÄÄ EILISTÄ

 


Väsymys tulee jostain, yllättää.

Väsymyksellä on oma tila. 

Sen läpi on pakko kulkea. 

Asumaan sen tilalle ei saa jäädä.

Se tila on liian raskas ja hidas. 




Liikkeet jähmettyvät, 

vääntyvät oudoiksi, 

liikkuvat eri suuntiin. 

Aina väärään. 

Kohti epätoivoa. 



Pieni viive ja ohi, huomaamatta. 

Siitä kohdasta, johon valo luo reitin. 

Hetken viiveestä. 

Väsymyksen tila on saatava särölle. 

Näkymätön, sulkeutunut, ahdas tila.



Viileä alkukesän aamu. 

Mustarastaan laulu havuissa. 

Neljän aikaan luontoretkelle. 

Näen kalasääksen pesäpaikan. 



Ulkona upean kaunista. 

Kosteus tiivistyy korsien kärkiin,

nousee huuruna auringon lämmössä. 

Tulee hetki, tuulenvire, tuoksu, 

valorantu silmäkulmaan.



Jokin vie väsymyksestä. 

On ajateltava sitä, tartuttava rosoon. 

Minne vie, se on arvoitus. 

Pois kuitenkin. Ulos uupumisesta. 

On mentävä, vaikka olisi jäänyt. 



Ei kuulu mihinkään, 

ei jäänyt kiinni, 

ei porukoihin, 

ei ihmisiin. 

On liian vapaa.

Hetken vielä täällä.



Katoaminen on enemmän kuin oleminen. 

Ollakseen rehellinen, 

ei halua huomiota. 

Tosi on, että se onkin muille. 

Kajottajille, itsensä kadottaneille.



Jokainen etsii itseään. 

Kadonneesta sen löytää. 

Ei piittaa olevasta sinänsä. 

Itseään etsii, toisista ja kadonneista. 



Oleminen on eilistä. 

Menneessä on tässä. 

Tuleva toisessa. 

Elämä on peilissä

katsojan silmissä.



Herkkä ihminen peilaa toisesta tunnetilansa. 

Kova ihminen heijastaa tunteensa toisiin. 

Kokeilee heikkoja kohtia. 

Esittää ymmärtäjää, 

välittää sitomalla.

Pelottaa hylkäämällä.



On oltava omillaan, 

ettei ole haavissa. 

Aina jonkun vietävissä. 


Harry


2 kommenttia:

Munkkis kirjoitti...

Hieno teksti taas kerran . Ja kuvat kruunaa sen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Munkkis,

Kiitos ja mukavaa kesän alkua!

-harry