Marraskuu on matkan varrella kuin hollitalli muinoin. Sehän tapasi olla taukopaikka pitkän matkan kulkijoille.
Hollitallia ei juuri lämmitetty, se tarjosi suojan matkan uuvuttamille ihmisille ja hevosille.
Siellä syötiin eväät, kerrattiin matkan vaiheet, tarinoitiin jos jaksettiin ja nukuttiin, usein hytisten yö.
Aamulla oli kylmä herätys, ehkä lumen valaisemaan maisemaan, joka piristi matkaajan mieltä.
Matkan oli jatkuttava, sillä perillä ei vielä oltu.
Pitkän vaelluksen kivut ja tulevan etapin pelot oli painettava muistoihin.
.jpg)
”Oli kylymää kuin hollitallissa”, jäi matkalle muistoksi öistä, joiden lyhyt lepo antoi voimaa jaksaa päämäärään.
Päämäärä ja perille pääsy voittaa aina matkan vaivat, tämä on syytä muistaa elämän hollitallissa, marraskuussa.
Ellei ole kokenut elämän marraskuuta, on ehkä eksynyt reitiltä.
Pelkkää kesää elämällä voi tietysti ohittaa nämä hämärän ja kylmän hetket.
Samalla menettää kokemuksen, joka antaa tulevaan vertailun mahdollisuuden.
Kestettyään marraskuun, kuoleman marraksen, on elämän hollitallista matkalla kohti joulun valoa ja kevättalven kirkkautta.
Marraskuu on merkinnyt minulle joissain elämän vaiheissa juuri sellaista hetkeä.
Pysähtymistä elämän marraksen edessä, aikaa, jossa joudun kokemaan hollitallin kylmyyden ja vierauden.
Ensimmäinen marras, johon ajatukseni vievät, ovat isäni viimeinen syksy kanssamme.
Marraskuun iltamyöhien aikaan, kun toiset olivat jo nukkumassa, me otimme esille, joskus korttipakan, mutta useimmin shakkilaudan.
Olin ollut kesän Kemijärven vesillä töissä uitossa ja uiton loputtua sain viimeisen tilin.
Olimme isäni kanssa käymässä kaupassa, kun pyysin häntä pysäyttämään kirjakaupan kohdalla.
Kävelin nykyisin autioon, purkua odottavaan suureen liikerakennukseen ja menin kirjakauppaan.
Palatessani autolle isäni katsoi yllättyneenä ostamaani shakkilaatikkoa.
En vieläkään tiedä, miksi ostin sen pelin, mutta se avasi minulle muistojen marraskuun isäni kanssa.
Poltimme molemmat ja siinä savun leijatessa sakeana ympärillämme siirtelimme shakkinappuloita hiljaa harkiten.
Isä oli kokenut pelaaja ja voitti useimmiten.
Toisinaan myös minä onnistuin pelaamaan isän shakkimattiin, mutta ne voitot tai tappiot eivät muistoissani ole tärkeimpiä.
Olen onnellinen siitä syksystä, marraskuun pimeistä iltaöistä isäni kanssa.
Isä kuoli sairauskohtaukseen juuri ennen vuoden vaihtumista.
Minulle jäi shakkilauta ja muistoja hetkistä, joissa hiljaisina, muutamia sanoja vaihtaen olimme isänä ja poikana läsnä.
Se on yksi elämäni matkan hollitalli.
Sanon hollitalli siitä syystä, että isäni kuoltua tunsin kotimme huurtuvan kuin kylmyys olisi tullut sisään ja kuoleman marras täyttänyt elämän.
Matkan oli kuitenkin jatkuttava ja sain mukaani ne hetket, elämän siirrot shakkilaudalla.
Muistot siitä, että elämässä tulee tappioita, joskus voittoja ja toisinaan peli päättyy sovittuun tasapeliin.
Ne hetket isäni kanssa marraskuussa, ovat yksi asia, joka on antanut minulle voimia elämäni matkalla.
Jossain mielessäni mietin, miten se mielijohde vei minut kirjakauppaan.
Oli marraskuu ja pitkät pimeät illat pohjoisen alkutalvessa.
Toisinaan istun yhä mielessäni shakkilaudan ääressä ja katselen tupakansavun läpi isääni, joka pohtii seuraavaa siirtoa.
Mietin tässä hetkessä minkä siirron isä nyt tekisi.
Onhan marraskuu aikaa, joka pudottaa elämästä pois menneen ajan kuormia.
Tekee tilaa uudelle.
Aamulla matka jatkuu.
 |
| torvinenharry@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti