KESKENERÄISEN ONNELLINEN

Aikamoinen veijari tämä ajaksi sanottu. 

Heräsin kolmen maissa ja nyt kello on lähes viisi. 

Aamun tunnit ovat kultaisia hetkiä.

Niiden läpi kulkee sellaista, 

joka ei päivänvalossa tulisi esiin.

Siitä syystä olen jo kauan sitten unohtanut, 

miksi pitäisi nukkua näiden hetkien ohi. 

Mieli on kirkas ja avoin, 

siellä ei pyöri vielä kaikki se, 

mikä sammuttaa luovuuden. 

On vain tämä hiljaisuus ja uuden alun kokemus. 

On uusi, aivan kuin koska tahansa ja missä vain. 

Mikään ei määrittele sitä, onko uusi,

tai millä tavalla ajalla painotettu. 

On vain ja aloittaa alusta. 

Alkaa, sillä tavoin, kuin ei olisi koskaan kokenut.

Ei olisi koskaan ennen aloittanut.

Eikä olekaan.

On vain illuusio, että on kokenut. 

Ei ole. 

Tämä on ennenkokematon hetki. 

Uuden alun hetki. 

Pienen ja vähäisen hetki. 

Alku.

Sitä ei pidä väheksyä.

Kaikki mikä on selvinnyt elämään, on alkanut vähäisestä. 

Tarvitaan vain mitättömän pieni voima, joka elämässä on sisällä.

Silloin voi murtaa minkä tahansa muurin. 

Elämän voima leikkaa aukon mihin tahansa.

Olipa se missä muodossa tai ajassa vain. 

Oma todellisuus on ihan yhtä hyvä, kuin mikä tahansa todellisuus.

Sillä jokainen on vastuussa vain siitä, jonka hetken verran omistaa. 

Vastuussa elämästä.

Omasta elämästä. 

Onko se elämä omaa, jota elää? 

Vai onko aamu aamun jälkeen kuin astuisi jonkun toisen elämään. 

Sitä on syytä toisinaan pohtia. 

Aamuhetki on siihen otollinen. 

En haluaisi olla ihminen, joka hankkii avaimet käteen paketin elämään. 

Olen varma, että se valmis on vain kauniiseen kuoreen pedattu tarkoituksettomuus.

Lopulta kaikki ajassa on kuitenkin luotu häviämään. 

Onnellinen se, joka ymmärtää olevansa onnellinen, kun kaikki on vielä kesken. 

Elämän onnellisin aika on aina kiinnostanut minua. 

Yllätyn usein samasta asiasta, kun keskustelen ihmisten kanssa. 

Huomaan arvanneeni väärin kysyessäni onnellisinta aikaa elämässä. 

Onneen pyrkiminen on luonnollista.

Kukapa ei halua olla onnellinen. 

Milloin sitten voi sanoa olevansa onnellinen? 

Voiko sen tajuta jälkeenpäin? 

Ymmärtää vasta menetettyään.

Sen, minkä ei ymmärtänyt onnea olevan. 

Olen usein huomannut, 

että onnea on huomata olevansa onnellinen.

Onnellinen juuri silloin kun on.

Oli onnellinen, eikä ymmärtänyt sitä.

On onnettomin hetki kokea.

Vielä nyt, kun kaikki on kesken.

On vasta suunnitelmia, haaveita ja unelmia. 

On onnellinen.

torvinenharry@gmail.com