ELÄMÄNTARINA - IHMISEN TARINA

Maalaus Marja Kesti-Torvinen©

Istuin nuotiokivien ääressä hiljaisena kesäaamuna.

Tuuli räplätti haavan lehdissä.

Tummia pilviä liikkui järven takana vaaran yli.

Kuukkeli pomppi kanervikossa. 

Oli rauhallista, 

sulauduin hiilloksesra lipuvaan savuun.

Kahvimuki unohtui käteeni,

tunsin virran sisälläni. 

Nuotion kivikehästä puhaltava tuulenvire,

kuin viesti menneisyydestä.

Tuhansien tarinoiden kivikehästä puhalsi alkutuuli.

KIVIHEHÄN KERTOMAT TARINAT

Tällaisilla paikoilla tarinat jatkuivat.

Täällä selvittiin, 

tehtiin ruokaa.

Kerrottiin päivän tapahtumat. 

Iltaisin jaettiin eväät. 

Oli paljon jaettavaa.

Ei ehkä aineellista jaettavaa kuin yhdelle aterialle.

Mutta elämän antamaa yllin kyllin.

Oli elämän virta.

Alkutuuli, joka puhalsi tämän kivikehän sisältä. 

Täältä tarinat alkavat ja kerran päättyvät.

Sieltä kuuluu vieläkin kysymys:

"Onko teillä mitään syötävää"?

Siellä eväät eivät lopu koskaan, eivätkä tarinat. 

Niitä jaetaan vielä tänäänkin. 

Niillä kivillä annettiin eväät, 

jotka jakamatta on pian syöty.

Mutta jakamalla ne eivät koskaan lopu.

Maalaus Marja Kesti-Torvinen©

Hän katseli minua hiljakseen ja pyysi kyytiä. 

Sanoi menevänsä tutkimuksiin.

Omalla autolla ei voisi mennä, mutta jos minä veisin, niin ei tarvitsisi taksia tilata.

Suostuin heti, oli vapaapäivä ja mukava lähteä ajelemaan.

Ajattelin myös tarinoita. 

Tiesin että hän kantoi sisällään tarinapakkia.

AJOMATKA TARINAKIVILLE

Olin odottanut tätä hetkeä, 

mutta en tällä tavalla. 

Tarinahetkeä ilman kiirettä.

Alkutuulta nuotiokivillä. 

Aikaa jutella, 

kun turha hosuminen on noukittu pois, 

kun osat on jaettu.

Enää ei ole tarvetta esittää mitään. 

Siellä missä alkutuuli puhaltaa, voi olla rehellinen.

TARINATULILLA

Tarinakivet ovat siellä, missä kaksi ihmistä kohtaa ilman naamioita.

Ei niitä savussa voisi pitääkään. 

Siellä on turvassa muutenkin.

Tarinatulilla ollaan viimeisellä rannalla. 

Vene odottaa jo.

Näyttää, että perätuhdollakin istuisi jo odottaja. 

Nyt on tarinat kerrottava.

Nyt on aika.

Alkutuuli puhaltaa kivikehästä.

Matkalla vanha ystäväni kertoi tutkimuksista joihin oli menossa. 

Pelkona oli, että sairaus olisi levinnyt.

Juttelimme siitä, kuinka monet sairaudet voidaan parantaa leikkauksella tai hoidoilla, jotka ovat nykyisin tehokkaita.

Ellei tauti ole levinnyt, niin se on usein parannettavissa.

Emme puhuneet sairaudesta sen enempää. 

Mitäpä siitä, jätettiin lääkärien huoleksi.

JUURET ELÄMÄN MURSKYTUULISSA

Aloin kysellä hänen elämänsä tarinoita. 

Miten tähän on tultu. 

Mikä kuljetti läpi vuosien ja karikoiden.

Mistä löytyi voima selvitä yli vaikeiden aikojen.

Minkälaiset olivat juuret?

Ne, joista hän imi voiman taistella elämän myrskytuulissa. 

Pysyä pystyssä, siinä missä moni isompikin puu 

rytinällä kaatui.

TARINANKERÄÄJÄ

Olen tarinankerääjä. 

Poimin niitä kuin poimuri mustikoita.

Kerään kuin hilloja korpisoilta,

Tai vaeltaja karpaloita hallasuolta.

Säilön kaikki tarinat. 

Rakastan niitä hellästi. 

Järjestän ne mieleni hyllyihin ja säilön kellareihin.

Kuin vanhat valokuvat, hillopurkit, tai vinyylilevyt.

ELÄMÄN TIMANTIT

Olen myös tarinansäilöjä, kuin talvikätköjä tekevä orava. 

Rikas mies, mutta omaisuuteni on arvotonta monille.

Niille joille kaikki mitatataan mammonassa.

Niille tarinat ovat arvokkaita, jotka tietävät enemmän. 

Niille, jotka ymmärtävät, että kaikki perustuu tarinaan.

Sellaisille ihmisille ne rikkaudet ovat säihkyviä helmiä, kalliita jalokiviä.

Hiottuja timantteja, jotka ovat syntyneet elämän paineissa.

Samalla tavoin kuin aidot timantitkin.

YHTÄÄN TARINAA EN UNOHDA

Olen kuullut elämäni varrella monta tarinaa.

Mutta en yhtään aitoa tarinaa, joka on tylsä, arvoton, joutava ja pois heitettävä. 

Ihmisen tarina on aina arvokas.

Mittaamattoman arvokas. 

Korvaamattoman arvokas. 

Kukaan toinen ei voi elää, kertoa sinun tarinaasi.

Yhtään niistä tarinoista, joita olen kuunnellut en ole unohtanut.

Vaikka kaikkia en enää muista.

Ne elävät mieleni kammioissa ja tulevat joskus todellisuuteen. 

Usein valvotun yön vieraina. 

Muistoina, jotka elävät alkutuulessa.

ÄLÄ ANNA PERIKSI

Usein ne tarinat kertovat minulle, että näin me ennenkin selvittiin. 

Kyllä sinäkin selviät samalla tavoin loppuun asti.

Älä anna periksi, sillä vain sinä voit kertoa oman elämäntarinasi.

Mutta vain elämällä läpi sen.

Alkutuuli puhaltaa niille, jotka ovat riittävän herkkiä.

Niin että riittävät tuntemaan kosketuksen.

Kuulemaan hiljaisen huminan.

ONNELLINEN TARINAMIES

Matkamme sairaalaan loppui liian pian. 

Jätin vanhan, lempeän ystäväni siihen pihaan. 

Hän kertoi tutkimuksissa menevän koko päivän ja tulevansa kotiin illalla.

Ajelin kotiin ja pohdin tarinoita, joita olin kuullut. 

Koko matkan olimme puhuneet. 

Minä kysellen ja kuunnellen. 

Hän kertoen. 

Kaiken olin säilönyt muistiini. 

Olin onnellinen tarinankerääjä.

ELÄMÄN OMA TARINA

Kuin Veikko Huovisen novellin hamsteri.

Varastot täynnä, säilöttynä käyttöä varten. 

Niistä riittäisi moneen tilanteeseen.

Elämäntarina on aina arvokas.

Ihmisen Tarina.

torvinenharry@gmail.com

YLI KULKEVAT POLUT

Rantakalliolle maatunut nuotio,

märät, mustuneet hiilet.

Tarina tulesta.      

        Roihusta, loisteesta,

        kulkijan levosta.

Tulesta, 

kohmeesta käsissä.

Tulesta, 

illan hämärässä.

Tulesta,

rannan hehkussa.

       Lämmöstä, loisteesta,

       hiljaa hiipuvasta.

Sammaltui hiillos.

Yli kulkivat polut.

Löysin kosteat kekäleet.

       Kourani musta,

       kivusta, kaipauksesta.

Harry Tirvinen

Kirjoitin ja julkaisin tämän blogin ensimmäisen kerran 16.12.2013