VALMIS ELÄMÄ TAI VALMIS ELÄMÄÄN

Elämän ei tarvitse olla täydellistä ollakseen täynnä elämää. Vai onko niin, että täydellinen elämä on kirjoitettu loppuun, täytetty ja suljettu. Valmis elämä tai valmis elämään.

Avoin elämä ei koskaan voi olla täydellistä, koska siinä on aina oltava tilaa muutokselle, eikä elämää ilman sitä edes ole. Täyttä elämää on ajatuksena umpio, joka poistaa mahdollisuuden muuttua.

Vajaa elämä kiinnostaa minua enemmän, koska siinä on tilaa muutokselle. Niille hetkille, kun ymmärtää, että on jäänyt johonkin, mikä on jo ohi, eikä enää koskaan palaa takaisin. Tai jos palaa, niin se on koomista nostalgiaa. Elämää entisessä elämässä -ryhmä.

Tämä hetki on auki kummastakin päästä, menneestä ja tulevasta. Kumpaakin voi katsella, mutta elää ei voi. Vain tässä hetkessä on kaikki. On nähtävä tämän hetken mahdollisuudet, koettava ne ja löydettävä salaisuus joka menee ohi.

Minulla on tapana lueskella toisinaan muistokirjoituksia. Enimmäkseen ne ovat ihmisistä, jotka ovat yleisesti käsittäen menestyneet elämässään. Luettelo on usein samankaltainen ilman yllätyksiä. Selaan ne ja arvostan, mutta samalla etsin avointa kohtaa, ihmistä luettelon sisältä. Mitä hän oli ihmisenä toiselle? Mitä minä olen?

Minua kiinnostaa särmä, joka on avannut ehjään pintaan aukon. Tilan, josta muutos päästää elämään. Rutiinit ovat kuin rakennustelineitä. Niitä tarvitaan ja ilman niitä ei pärjäisi. Kun rakennus on valmis, on myös ne purettava. Miltä näyttäisi valmis, kaunis talo rakennustelineiden peittämänä. 

Toisinaan rutiinitkin voivat jäädä päälle ja peittää elämän  suojaamisen sijaan. Muutokselle ei ole tilaa, koska kaikki rutiinit vievät tilan ja täyttävät elämän. Siinä on täydellisen elämän umpio. On raskasta purkaa kaikki suojaavat rutiinit ja avautua muutokselle. Olihan siinä kaikessa mitä rakensi niin suuri työ. Ei ole koskaan helppo muuttua ja aloittaa uutta. Usein elämän on autettava siinä.

Rutiinit ovat elämän osia, joita on joskus vaikea muuttaa. Niiden avulla voi joskus selvitä vaikeiden aikojen läpi. Toisinaan ne jäävät paikalleen, vaikka elämä on etsimässä muutosta. Vaatii rohkeutta purkaa ne rutiinit, joiden varassa on kestänyt. Toisinaan elämä ei kuitenkaan jätä vaihtoehtoja. On jäätävä rutiinien sisälle suojaisaan vankilaan tai uskallettava muuttua.

Minulle dystonia on ollut sairaus, joka rikkoi elämäni rutiinit yli kymmenen vuotta sitten. Aluksi se oli pelottavaa, koska sairaus sai niin paljon valtaa elämässäni. Vähitellen se kuitenkin rakensi ympärilleen uudet rakennustelineet. Hoidot ja kaikki sairauteen liittyvä muuttuivat uudeksi rutiiniksi. Sitä rutiinia määritteli kolmen kuukauden välein annettavat botuliinihoidot ja kaikki muu, mikä liittyi sairauteen.

Vuosi sitten jouduin miettimään, olenko jäänyt näiden sairauden rutiinien sisälle pystymättä enää muuttumaan. Päätin siis maaliskuussa 2023 kokeilla rutiinien purkamista ja elämän avaamista. Botuliinihoidot, joita olin vuosia saanut, olivat auttaneet minua jaksamaan lieventäen oireet siedettäviksi. Kuitenkin jotain puuttui, ja se sai ajattelemaan muutosta.

Hoitava neurologini laittoi minut henkisesti peilin eteen ja kysyi, onko minulla hoitojen välillä koskaan kokemusta oireettomuudesta tai edes lähes oireetonta jaksoa. Pohdin asiaa pitkällä kotimatkalla ja vastaus oli, ettei ole. Dystoniani lievenee hieman botuliinipiikkien avulla, mutta ei poista oireita tai selkeästi helpota niitä. Botuliinin tuoma apu on vuosien varrella hiipunut.

Päätin ottaa aikalisän botuliinihoidoissa ja katsoa, miten pärjään ilman kolmen kuukauden välein suoritettavia hoitoja. Sovimme neurologini kanssa, että voin mennä hoitoihin, jos tilanne vaikeutuu sietämättömäksi. Nyt on kulunut vuosi tuosta viimeisestä hoitokerrasta ja pohdin mielessäni miten olen selvinnyt ilman hoitorutiineja.

Dystoniani on osittain vaikeutunut ja päähäni on tullut jonkin verran enemmän liikettä, kun yritän keskittyä johonkin tekemiseen, vaikkapa kirjoittamiseen. Käsi pitää päätä suorassa ja liike muuttuu jossain vaiheessa vähäisemmäksi. Pään vääntyminen sivulle on noin kymmenen astetta voimakkaampi nyt verrattuna botuliinihoitojen aikaan. Makuulla liikettä on myös tullut lisää ja pää on tuettava hieman sivuttain.

Selvisin dystonian oireiden vaikeimman ajan botuliinipistosten avulla, koska ne annettiin taitavasti ja hyvin tutkittuna. Vähitellen aloin kuitenkin ymmärtää, että on jälleen aika purkaa rakennustelineet ja muuttaa rutiineja, koska niistä oli tullut mielestäni muutosta estäviä. 

Uskon siihen, että vaikka nyt olen tilanteessa, jossa oireet ovat hieman lisääntyneet, niin se on vain väliaikaista. Muutos sujuu aina elämässä sillä tavalla ja ensimmäisenä vastaan tulevat vaikeudet, kun tukevat rakenteet puretaan. Vähitellen muutos alkaa kuitenkin viedä parempaan suuntaan ja elämä saa tilaisuuden löytää uusia parantavia voimia.

Olen kiitollinen, että olen saanut olla vuoden ilman botuliinihoitoja eivätkä dystoniani oireet ole käyneet sietämättömiksi. Odotan jännityksellä, mitä tämä muutos tuo eteeni. Olen antanut elämälle mahdollisuuden löytää uutta purkamalla rakennustelineet ja lopettamalla sairautta tukevat rutiinit. 

Elämä vastaa ja kantaa omalla tavallaan ja ajallaan.

torvinenharry@gmail.com

VÄRIEN TÄYTTÄMÄ ELÄMÄ

Maudie on elokuva, joka pitkiin aikoihin meni niin syvälle sydämeen, ettei sitä varmaan sieltä saa enää koskaan pois. 

Eikä tarvitsekaan, koska hänen tarinansa tarjoaa selviytymistarinan, joita tänä päivänä enää hyvin harvoin saa katsella elokuvana.

******

Varsinkin liikehäiriösairautta potevana ja erilaisten vääntöjen ja kipujen runtelemana tämä elokuva on tarina, joka tarjoaa vertaistukea ja samaistumispintaa. 

Katsottuaan tarinan, sitä miettii vain, miten osaisi omassa elämässään käyttää lahjojaan edes jollain tavoin.

Elokuva oli niin huikea tarina, että minun oli lähdettävä etsimään tietoa aidosta ihmisestä sen takana. Löysin myös sitä ja jälleen kerran totuus oli tarinaakin ihmeellisempi.

Elokuvassa Maud Lewis tulee esiin jo aikuisena tätinsä luokse muuttaneena. Hänen nivelreumansa vaikeuttaa liikkumista ja kaikkea tekemistä, niinpä tätikin kokee Maudin rasitteena josta haluaisi päästä eroon. 

Maud Lewisin veli ilmoittaa, että heidän kuolleiden vanhempiensa koti on jätetty yksin hänelle perinnöksi ja veli on jo myynyt sen. Veli hyvästelee reuman runteleman sisarensa ja poistuu tämän elämästä pitkäksi aikaa. 

Tätikään ei erityisesti pidä Maudista ja osoittaa sen. Niinpä tämä päättää hakea töitä päästäkseen kiinni omaan elämään. Maud näkee sekatavarakaupan seinällä ilmoituksen, jossa paikallinen kalakauppias etsii kotiapulaista. 

Aluksi kalakauppias Everett Lewis torjuu Maudin ja lopulta tämän palkattuaan hyljeksii naista. Kalastajan talo on pieni, rähjäinen ja seinät ovat kosteuden sekä savun värjäämiä. 

Maud löytää väripurkin ja alkaa maalata. Vähitellen koko talo on täynnä kauniisti piirrettyjä kukkia ja maisemia seinissä sekä ikkunoissa. 

Everettinkin on pakko alkaa itse siivoamaan, kun Maud tekee taidettaan ja myy muutamalla sentillä maalaamiaan joulukortteja. 

Hän siirtyy pian myös maalauksiin ja lopulta autot alkavat pysähtyä Lewisien talon eteen ihailemaan ja ostamaan Maudin taidetta. 

Tässä vaiheessa myös Maudin hylännyt ja puille paljaille jättänyt veli palaa kuvioihin ja tarjoutuu markkinoimaan Maudin taidetta.

Maud Lewisin maine kasvaa, hänestä tehdään lehtiin juttuja ja Maud pääsee myös televisioon. Hänen taidettaan ostetaan ja parhaimmillaan Maud Lewis sai maalauksistaan noin kymmenen dollaria. Raha ei ole kuitenkaan hänelle pääasia. Maud haluaa vain maalata, kuvittaa kaiken kauniiksi. 

Uskomatonta on katsoa, kuinka hän piirroksillaan, maalauksilla ja väreillä muuttaa rähjäisen talon mustuneet seinät. Värien ja kauniiden maalausten avulla talo tulee niin kauniiksi, että ohikulkijat pysähtyvät sitä katsomaan.

Katsoin elokuvan kahdessa osassa koska oli arki-ilta. Tänään heräsin aamuyöllä koviin niskakipuihin ja tunsin pään vääntyvän voimakkaasti sivulle. Vedin syvään henkeä ja yritin rentoutumalla saada dystonian aktivoimat niskalihakset rauhoittumaan. 

Nousin vähän ennen katuvaloja ylös ja keitin kahvit. Siinä kahvia hörppiessäni tuli mieleeni tuo Maudie elokuva ja aloin etsiä tietoja hänestä.

Elokuva on tarina elämästä, dramatisoitu ja käsikirjoitettu katsojia tavoittamaan. Yllättävän hyvin se kuitenkin kertoo aidon Maudin tarinan ja varsinkin hänen valloittava hymynsä tulee taitavan näyttelijän kautta esille. Hymy on niin kaunis ja avoin, että se saa kaiken muun lähes unohtumaan. 

Loput muistot Maud Lewisin sairauden aiheuttamista rajoituksista vie hänen taiteensa, joka on niin kaunista ja värikylläistä. 

Väistämättä joutuu katsojana pohtimaan, mikä elämässä on oikeasti merkittävää ja voiko kauneus peittää alleen rumuuden, niin että siitä tulee vain kauneuden tehoste. 

Aidon Maud Lewisin elämälle oli annettu huonoimmat mahdollisuudet onnistua, mitä ihminen voi saada. Hän osoitti elämällään kuitenkin, että mikään vaikeus ei voi estää ihmistä tuomasta maailmaan kauneutta, jos hän seuraa omaa sisäistä kutsuaan. 

Maudilla se kutsu oli maalaaminen. Päivä päivän jälkeen sivellin liikkui hänen reuman runtelemassa kädessään ja muutti maailmaa kauniimmaksi.

Raha ei Maudille merkinnyt kovinkaan paljon, tai ainakin se oli vain välttämätöntä elämisen ja siveltimien sekä maalien ostamisen vuoksi. 

Hän sai tauluistaan muutaman dollarin, eli sairaana ja maalasi talonsa nurkassa elämänsä loppuun asti. 

Hän on edelleenkin yksi Kanadan tunnetuimmista kansantaiteilijoista.

Yksi Maud Lewisin maalaus myytiin vuonna 2022 huutokaupassa 350 000 Kanadan dollarin hinnalla. 

Tuota hintaa ajatellessa tulee mieleen, kuinka Maud tuli Everettin kotiin ensimmäisen kerran.

Hän kuuli silloin olevansa talon arvojärjestyksessä koirien ja kanojen alapuolella. 

Tuota kaikkea ajatellessa voi vain nähdä, kuinka Maud hymyilee ja maalaa maailmaa kauniimmaksi.

torvinenharry@gmail.com