Sivut

torstai 17. heinäkuuta 2025

TOISPUOLINEN ELÄMÄ

Elämänilo kulkee keskellämme vaatimattomana ja huomaamattomana, helposti ohitettavana.





Airo jäi aallokossa kivien väliin ja lapa sai huomaamatta murtuman. 

Kesken soudun kuului vaimea rutina ja airon lapa vaipui kuin kaisla veteen. 

Yhdellä airolla soutamisesta tuli ympäri pyörimistä, mutta onneksi lapaa jäi vähän jäljelle. 

Soutaminen vaati uutta rytmiä jatkuakseen hiljalleen.

Toispuolisena tosin.



Kokemus vei ajattelemaan elämän tasapainoa, joka voi muuttua jonkin yllättäen tapahtuneen asian tai sairauden vuoksi. 

Dystonia on sairaus, joka tekee jo oireiltaan usein elämästä toispuolisen. 

Kaikkein suurin järkytys oireiden ilmaannuttua on elämän tasapainon järkkyminen. 




Aluksi sen yrittää palauttaa tahdonvoimalla joka vain aktivoi dystonian oireita ja uuvuttaa lopulta jokaisen. 

Elämä etsii kuitenkin tasapainoa, joten seurauksena on ympäri pyöriminen samoin kuin airon mennessä rikki. 

On pakko pysähtyä pohtimaan tilannetta ja etsiä uusia tapoja jatkaa eteenpäin. 

Ei voi vaatia, että kaikki sujuisi kuin ennen sairastumista, muussa tapauksessa jää pyörimään itsensä ympärille. 

On kuitenkin mahdollista muuttaa asennetta ja edetä uudella tavalla. 



Huomasin omassa elämässäni, että dystoniaan sairastumisen jälkeen mikään ei enää sujunut samalla tavalla kuin ennen. 

Tahdonvoimalla yrittämällä jaksoi jonkun aikaa, mutta siihen uupui lopulta ja joutui kestämään kovia kipuja.

Kuitenkin elämä ympärillä jatkui samanlaisena kuin ennen sairastumista.

Vaikka rinnalla olisi rakkaita tai vertaistukea, suurin muutos koskee aina vain sen kokenutta.

Jokaisen on lopulta kohdattava muutos yksin.

On siis suhtauduttava elämään uudella tavalla ja etsittävä uusi rytmi jaksamisen mukaan.

Löydettävä uuteen tilanteeseen sopiva tapa. 


Piirros Marja Torvinen©


Muutos vaatii uutta, rennompaa asennetta.

Väkisin, tahdonvoimalla ponnistelu kuluttaa vain voimia ja vie uupumukseen.

On hyväksyttävä, ettei voi jatkaa samalla tavalla kuin ennen.

Ymmärrettävä, että elämä etsii aina uuden tavan, joka sopii parhaiten omaan tilanteeseen.

Toisiin tai entiseen tilanteeseen vertaamalla ei koskaan löydä omille voimille sopivaa elämäntapaa.






Vaatiminen vie elämästä ilon ja jäljellä olevasta elämästä sen merkityksen.

Vaatimalla terveyttä menettää kyvyn kokea tämän hetken tarjoamia hyviä asioita.

Menettää kyvyn löytää uusia tapoja nauttia olemassa olevasta.

Elämä antaa joka hetki uutta koettavaa sille, joka ei vaadi siltä mitään.

Onhan kaikki lopulta vain lainaa ja lahjaa, joka katoaa kerran.



Elämän arvokkaimmat asiat nousevat esiin, kun kaikkeen turhaan ja joutavaan ei enää pysty. 

Elämänilo kulkee keskellämme vaatimattomana ja huomaamattomana, helposti ohitettavana.

Se hymyilee jokaisessa kukkasessa, soi peipposen laulussa ja hyväilee kesätuulessa kasvoja.

Elämänilon löytää se, joka ei vaadi elämältä mitään.

Ottaa kaiken lahjana vastaan.


torvinenharry@gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mitä ajatuksia blogi herätti mielessäsi tai kuinka jaksat tällä hetkellä.