Niin paljon peitettyä tuskaa, kipua ja ikävää. Loputtomia suoria, yllättäviä mutkia, kivikoita, mäkiä, jännitystä ja vääntöä.
Ollaan dystonian pimeällä puolella, pitkällä taipaleella, jolla ei tuiki toivon tähtiä.
Alueella, jota ei voi useimmille näyttää, koska se on loputon suo, eikä ketään haluaisi sinne viedä.
Mikäli siitä puhuu, ei voi välttää tunnetta, että itsesääli tulee läpi ja kuulija karkaa, ainakin kuuluvuus häviää.
Kuulija jää ehkä läsnä, mutta kuoren sisällä hän kulkee jo toisaalla.
”Aina se jaksaa tuosta dystoniasta vääntää”.
Joka hevosilla ajaa, se hevosista puhuu.
Olen herännyt tuttuun tapaan ennen neljää ja istun aamukahvin ääressä.
Pää on vääntynyt parasta kaveriaan, olkapäätä vasten.
Luen tuolin kulmaan nojaten kännykältä uutisia.
Olen jo tottunut tähän; kipuun, vääntöön ja niskojen rutinaan, kuin jäiden liike järvellä pakkasessa.
Päässä kuuluu kohinaa, kuin yläpuolella olisi vesiputous.
Voin kuvitella siihen lintujen laulua tropiikissa, näen veden pärskyvän turkoosin värisenä kivistä.
Sateenkaaren värit hehkuvat yläpuoleltani syöksyvien vesimassojen läpi.
On kulunut kolme ja puoli kuukautta edellisistä botuliinipiikeistä.
Botuliinin vaikutus väheni selkeästi runsas kuukausi sitten, kestettyään kaksi kuukautta.
Ensi viikolla ovat edessä seuraavat piikit, botuliini on siihen jo valmiina.
Apteekissa hämmästelevät botuliinin hintaa. Toisinaan kuuluu myötätuntoinen huudahdus ja hinnan epäuskoinen tarkastus sen ilmestyessä koneelle.
Nyt on dystonian vääntöjen vaikein aika ja se on kaikkine oireineen voimiensa tunnossa.
Olo on kuin väkevän painijan kourissa ja taipuisi aina uudelleen sen voimien edessä.
Taipuu, mutta ei katkea, ei ainakaan vielä.
Olen jättänyt vielä-sanasta kaksi ensimmäistä kirjainta pois ja omistan ne kolme jäljellä olevaa. Elä.
Elä, niin näet, että vielä koittaa parempikin päivä, vielä kerran nouset uuteen päivään.
Elä ja näe, että elämä voittaa.
Lapsena minä uskoin satuihin ja muistan vieläkin mitä silloin koin, sen tunteen, kuin tähtiä sataisi sydämeen.
Olin juuri oppinut lukemaan ja isosiskoni voitti jonkun lehden kilpailusta.
Siinä lehdessä oli askarteluja isommille, ne eivät minua kiinnostaneet.
Takasivulla oli satu, joka kerrottiin sarjakuvina.
Luin sadun lumoutuneena ja katselin kuvia haltioituneena.
Olin täysin vakuuttunut, että tämä on totta ja uskoin joka sanan.
Näin miten kaikki päättyy ja ymmärsin, että vaikka kuinka vaikeaa olisi, niin lopussa hyvä voittaa.
Jäin siihen lumoukseen, enkä ole vieläkään täysin irti päässyt, tai halunnut päästää.
Lopulta hyvä voittaa, niin on parasta uskoa, vaikka välillä epäusko vääntää pään olkapäähän ja vaatii luovuttamaan.
Omalla tavallani elän yhä siinä uskossa, että kaikki kääntyy lopulta parempaan.
Vai pitäisikö sanoa vääntyy. Tärkeintä on välttää kyynisyys.
Kannattaa kestää koko matka, sillä loppu voi olla erilainen kuin koettu.
Elämä on niin arvaamatonta, että se on syytä elää viimeiseen hetkeen.
Se on hyvä muistaa, muuten voi jähmettyä sinne, missä kävi ne kivun ja vääntöjen masentavat taipaleet.
Ei aina uskonut selviytyvänsä.
Hyvät hetket odottavat edessäpäin ja lopulta niiden luokse saapuu.
Haluan säilyttää sen verran lapsuuden sadun uskosta, että näen ja tiedän kaiken päättyvän lopulta hyvin.
Mitä vaikeammaksi elämä käy, sitä varmempi voi olla ja uskoa hyvän lopulta voittavan.
Jossain syvällä sydämessäni elää vieläkin se pikkupoika, joka joulukuun pakkasiltana seisoi asemaperän puurivitalon pihalla.
Seisoi lumoutuneena lumihankien edessä ja katseli iltayön taivaalle.
Näki yllään kaareutuvan pimeyden täynnä tuikkivia tähtiä ja koki sanoinkuvaamattoman tunteen valtaavan sydämen.
Yhä tänään voin aavistaa sen, mitä silloin koin.
Aion säilyttää sen sydämessäni aina.
Niin pimeää yötä ei tule, ettei sen läpi tuikkisi toivo paremmasta.
Uskon onnelliseen loppuun.
Jos ei se ole onnellinen, ei se ole vielä loppu.
Silloin matka jatkuu.
 |
| torvinenharry@gmail.com Enkelit istuvat hipaisemalla -runokirja |
TUNTEMATON DYSTONIA
Vääntynyt elämäni
 |
| Tilaa tästä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita mitä ajatuksia blogi herätti mielessäsi tai kuinka jaksat tällä hetkellä.